| Talviolympialaiset | ||
| Hopeaa | 2002 | joukkuemäki |
| Hopeaa | 2006 | joukkuemäki |
| MM-kisat | ||
| Kultaa | 1995 | joukkuemäki |
| Kultaa | 1997 | normaalimäki |
| Kultaa | 1997 | joukkuemäki |
| Kultaa | 2003 | joukkuemäki |
| Kultaa | 2005 | suurmäki |
| Lentomäen MM-kisat | ||
| Hopeaa | 1996 | henkilökohtainen kilpailu |
| Hopeaa | 2004 | henkilökohtainen kilpailu |
| Hopeaa | 2004 | joukkuekilpailu |
| Hopeaa | 2006 | joukkuekilpailu |
| Pronssia | 2000 | henkilökohtainen kilpailu |
Ennen aikuisten huipulle nousemista Ahonen voitti nuorten MM-kultaa vuonna 1993. Samana vuonna hän pääsi vasta 15-vuotiaana myös aikuisten arvokisoihin Falunissa, jossa hän kilpaili suurmäessä. Seuraavalla kaudella Ahonen voitti nuorten MM-kullan lisäksi ensimmäisen MC-osakilpailunsa Engelbergissä.
Kaudella 1994-95 Ahonen voitti arvostetun Garmisch-Partenkirchenin uudenvuodenkilpailun. Thunder Bayn MM-kilpailut tuottivat joukkuemaailmanmestaruuden sekä kaksi henkilökohtaista 9. sijaa. Maailmancupin yhteispisteissä sijoitus oli kolmas, kuten seuraavalla kaudella 1995-96. Tuolloin hän voitti lentomäen MM-hopeaa.
Trondheimin MM-kisojen 1997 normaalimäen kultamitalin lisäksi Ahonen voitti maailmanmestaruuden myös joukkuemäessä. Naganon olympialaiset 1998 toivat myöhemminkin turhankin tutuksi käyneen 4. sijan normaalimäessä. Seuraavalla kaudella 1998-99 Ahonen voitti ensimmäistä kertaa Keski-Euroopan mäkiviikon, mutta kausi tuotti myös pettymyksiä. Ramsaun MM-kisoissa 1999 Ahonen oli kaikissa - niin normaali-, suur- kuin joukkuemäen kilpailussakin - neljäs. Hän myös johti pitkään maailmancupia, mutta joutui loppukaudesta taipumaan Saksan Martin Schmittille ja jäi toiseksi.
Vuonna 2000 Ahonen voitti pronssia lentomäen MM-kilpailuissa ja oli kolmas maailmancupissa. Vuoden 2001 MM-kotikisoissa, kotimäissään Lahdessa hän otti henkilökohtaisen pronssimitalin suurmäessä ja kaksi joukkuehopeaa. Maailmancupkausi 2001-02 alkoi karsiutumisella toiselta kierrokselta, mutta lopulta Ahonen nousi takaisin kärkikaartiin. Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002 tuloksena oli tutuksi tullut neljäs sija normaalimäessä ja joukkuemäen hopea. Kyseinen hopeamitali tuli mitä katkerimmin, sillä Suomi hävisi kilpailun voittaneelle Saksalle pienimmällä mahdollisella erolla - 0,1 pisteellä.
Toistaiseksi viimeisimmän joukkuemäen MM-kullan Ahonen voitti Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2003. Samalla kaudella hän voitti toisen kerran Keski-Euroopan mäkiviikon, jonka aikana hän myös voitti Innsbruckin osakilpailun. Seuraavana vuonna Ahonen voitti ensimmäistä kertaa maailmancupin ja hopeaa lentomäen MM-kilpailuissa, sekä henkilökohtaisessa että joukkuekilpailussa. Maailmancupkamppailu oli tiukkaa Ahosen ja Norjan Roar Ljøkelsøyn välillä, mutta eroa Ahosen hyväksi jäi lopulta 10 pistettä.
Kausi 2004-05 oli Ahosen dominoima. Hän voitti toistamiseen maailmancupin ja huikeat 12 osakilpailua, mikä on ennätys yhden kauden voitoissa. Niin ikään Ahosen kuuden osakilpailun voittoputki on ennätys, johon tosin loppukaudesta ylsi myös Matti Hautamäki. Ahonen voitti Keski-Euroopan mäkiviikon jo kolmatta kertaa. Oberstdorfin MM-kisoissa hän otti suurmäestä kultaa ja normaalimäestä pronssia. Lisäksi Suomen joukkue saavutti hopeaa Oberstdorfissa suurmäen joukkuekilpailussa.
Kauden 2005–2006 maailmancupin Ahonen aloitti hienosti. Ennen Torinon olympialaisia käytiin 14 henkilökohtaista osakilpailua joissa hän sijoittui joka kerta kuuden parhaan joukkoon, voittaen kaksi kertaa ja sijoittuen palkintopallille yhdeksän kertaa. Keski-Euroopan mäkiviikolla Ahonen taisteli voitosta lähinnä Jakub Jandaa vastaan ja lopulta he päätyivät tasapisteisiin ja voitto jaettiin. Myös maailmancupissa Ahosen pahin vastustaja oli Janda. Jandan kauden aloitus oli vielä parempi kuin Ahosella, viisi voittoa ensimmäisistä yhdeksästä kilpailuista ja mäkiviikon jälkeen Jandan johto Ahoseen maailmancupin kokonaispisteissä oli 117 pistettä mutta seuraavan kahden osakilpailun jälkeen ja ennen olympiataukoa eroa oli enää 51 pistettä. Torinon kisat olivat Ahoselle pettymys kun henkilökohtaista olympiamitalia ei tullutkaan, sijoituksien ollessa normaalimäessä kuudes ja suurmäessä yhdeksäs. Maailmancupin osakilpailut Torinon jälkeen eivät sujuneet Ahoselta enää alkukauden tapaan ja parhaaksi sijoitukseksi jäi viimeisen osakilpailun kymmenes sija Planicassa. Maailmancupin kokonaispisteissä eroa Jandaan jäi lopulta 127 pistettä ja Ahonen oli toinen.
Ahonen valittiin vuoden urheilijaksi vuonna 2005.
Suomen joukkueen lipunkantaja Naganon talvikisojen avajaisissa 1998 ja Lahden MM-kisojen avajaisissa 2001.
Saavutukset kiihdytysajossa:
Suomalaiset mäkihyppääjät | Suomalaiset olympiamitalistit | Suomalaiset autourheilijat
Janne Ahonen | Janne Ahonen | Janne Ahonen | Janne Ahonen | Janne Ahonen | ヤンネ・アホネン | Janne Ahonen | Janne Ahonen | Janne Ahonen | Janne Ahonen | Janne Ahonen
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Janne Ahonen".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world