James Simon Wallis Hunt (s. 29. elokuuta 1947, Belmont - k. 15. kesäkuuta 1993, Lontoo) oli Formula 1-kuljettaja, joka ajoi 1973 lähtien ja 1979 asti. Uran jälkeen siirtyi Englannin televisiolle ryhdyttyään kommentaattoriksi. Hänet myös tunnetaan lempinimellä "Hunt the Shunt".
Formula 1-ura alkoi kauden 1973 Monacon GP ja ajokkina oli March-Ford Cosworth. Hänen kisansa päättyi konerikkoon ja sijoituksensa on 9. Kesken kauden 1974 James Hunt siirtyi March-tallista Hesketh-talliin. Hänen ensimmäinen voitto tuli vuoden 1975 Hollannin GP, jossa hän jätti taakseen Niki Laudan ja Clay Regazzonin.
Japanin GP, Fuji 29. lokakuuta 1976:
Tämän tilaisuuden Hunt myös käytti. Hänestä ei ikinä olisi tullut maailmanmestaria ilman Niki Laudan vakavaa ulosajoa Nürburgringillä, mutta onnettomuus takasi kaudelle todella huiman finaalin. Onnettomuuden myötä Huntin oli onnistunut kuroa Laudan 26 pisteen johto vaivaiseen kolmeen. Loppunäytöksen tapahtumapaikkana oli rankkasateen kourissa ollut Fujin rata Japanissa.
Pitkään näytti siltä, ettei koko kilpailua ajettaisi sateen vuoksi lainkaan. Aikansa vatvottuaan tuomaristo kuitenkin päätti, että matkaan lähdetään. Kuljettajat eivät olleet asiasta täysin samaa mieltä - neljä autoa luopui leikistä alkukierroksilla, heidän joukossaan myös Lauda, joka vain joitain viikkoja aiemmin oli käynyt kuoleman porteilla. Kolmossijan mestaruuteen tarvinnut Hunt sen sijaan jatkoi, vaikka kilpailun jälkeen myönsikin myös itse miettineensä kilpailemisen järkevyyttä, ja ajoi turvallisen tuntuisesti kärkipäässä. Näytti siltä kuin mestaruus olisi ratkennut ennen aikojaan.
Näin ei kuitenkaan ollut. Jamesin McLarenin rengas räjähti kilpailun loppuvaiheessa hieman ennen varikon sisääntuloa. Renkaanvaihto ei sujunut ongelmitta ja James tippui kuudenneksi. Alkoi hurja takaa-ajo, jonka aikana Hunt ohitti kaiken mahdollisen välillä mahdottomissakin paikoissa. Kaksi kierrosta ennen maalia hän ohitti Clay Reggazzonin ja Alan Jonesin ja nousi kolmanneksi ja näin kiinni mestaruuteen. Valitettavasti Hunt itse oli asiasta täysin tietämätön – kilpailun jälkeen varikolle päästyään hän kävi ensi töikseen tallipäällikkönsä Teddy Mayerin kimppuun: ”Miksi et jumalauta kutsunut minua renkaanvaihtoon jo aiemmin!!!”
Mayerilla oli täysi työ saada kuljettajansa uskomaan asioiden oikea laita. Vasta kun James oli itse tarkistanut kierroslaskijoiden muistiinpanot, saattoivat juhlat alkaa.
Vuoden 1979 Monacon GP:n jälkeen hän vetäytyi pois radoilta. Formula 1-uran jälkeen hän siirtyi kilpa-radoista television ääreen ryhtyäkseen TV-kommentaattoriksi.
15. kesäkuuta 1993 James Simon Wallis Hunt kuoli luonnollisesti sydänkohtaukseen kotonaan nukkuessaan 45-vuotiaana.
Voitot:
Paalupaikat:
92 GP-starttia 10 GP-voittoa 14 paalupaikkaa 8 kilpailun nopeimmat kierrokset 23 palkintopallisijaa 179 MM-pistettä
James Hunt | James Hunt | James Hunt | James Hunt | James Hunt | James Hunt | James Hunt | James Hunt | ジェームス・ハント | James Hunt | James Hunt
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"James Hunt".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world