Itämeri

Baltic sea map.jpg | BalticSea March2000 NASA-S2000084115409 md.jpg Itämeri on meri Pohjois-Euroopassa Suomen, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Puolan, Baltian maiden ja Venäjän välissä. Itämeren erottaa Pohjanmerestä Kattegatin salmi Ruotsin ja Tanskan välissä.

Itämeren keskisyvyys on 55 metriä ja syvin kohta 450 metriä. Itämeren suolapitoisuus on huomattavasti alhaisempi kuin valtamerten, joten se ei ole varsinainen meri vaan murtovesi-allas. 6 000–4 000 vuotta sitten Tanskan salmet olivat syvemmät ja leveämmät kuin nykyisin, jolloin Itämeren suolapitoisuus oli kahdeksankertainen nykyiseen verrattuna. Tuota merellistä ajanjaksoa kutsutaan Litorinameren kaudeksi.

Itämeren suurimpia saaria ovat Ruotsiin kuuluvat Gotlanti ja Öölanti, Suomeen kuuluva itsehallintoalue Ahvenanmaa sekä Viroon kuuluvat Saarenmaa ja Hiidenmaa.

Ruotsista lainattu nimi (Östersjön) on suomalaisittain hieman harhaanjohtava, sillä Itämeri sijaitsee Suomen länsi- ja eteläpuolella. Vironkielinen nimi merelle onkin "Länsimeri" (Läänemeri). Englannin kielessä ja useimmissa muissa Itämerestä kaukana puhutuissa kielissä Itämeri puolestaan tunnetaan paremmin yksilöivänä "Baltian merenä" (the Baltic Sea).

Itämeri jaetaan tyypillisesti tarkempiin alueisiin:

Pohjanlahti on merialue Suomen ja Ruotsin välissä Ahvenanmaasta pohjoiseen.
- Saaristomeri, saaristo Hankoniemen ja Ahvenanmaan välissä, rajoittuu etelässä Pohjois-Itämereen ja pohjoisessa Selkämereen.
- Ahvenanmeri sijaitsee Ahvenanmaan tuntumassa sen etelä- ja länsipuolella.
- Selkämeri (Raumanmeri) on Ahvenanmaan ja Merenkurkun välinen osa.
- Merenkurkku on Pohjanlahden kapein osa (salmi) Vaasan ja Uumajan välissä.
- Perämeri on Pohjanlahden pohjoisin perukka Merenkurkun takana.

Suomenlahti sijaitsee Suomen ja Viron välissä.
- Viipurinlahti työntyy Suomenlahdesta koilliseen.
- Kronstadinlahti on Suomenlahden äärimmäisin perukka.

Riianlahti sijaitsee Saarenmaan ja Riian välissä.

Pohjois-Itämeri sijaitsee Ahvenanmerestä ja Saaristomerestä etelään. Ilmatieteen laitoksen sille määrittämä pohjoisraja on 59° 50' N.

Etelä-Itämeri sijaitsee leveysasteesta 58° 20' N etelään.

Itämeren biologia

Itämeren vesi on liian suolaista monille makeanveden lajeille, mutta ei kyllin suolaista valtamerieläimille. Itämeren suolapitoisuus on suurimmillaan Itämeren eteläosissa 0,7 prosenttia kun taas valtamerissä suolapitoisuus on 3,9 prosenttia. Lisäksi Itämeri on geologisesti hyvin nuori, joten vain harvat lajit ovat ehtineet sopeutua elämään siellä. Erityisesti pohjaeläimistö on niukkaa ja uudet lajit voivat levitä räjähdysmäisesti laajoille alueille.

Monet Itämereen sopeutuneet valtamerilajit ovat pienikokoisia Pohjanmeressä eläviin verrattuna, esimerkkeinä mainittakoon silakka (kääpiömuoto sillistä) ja sinisimpukka, jotka ovat kooltaan ehkä viidesosan valtameressä elävistä,koska Itämeri on sen verran pieni,että sinne ei voisi juurikaan syntyä isokokoisia lajeja ja myöskin sen takia,että se on vähäsuolainen.

Itämeren ympäristöongelmia

Nykyään Itämeri on pahasti rehevöitynyt, mitä todistavat runsaat jokakesäiset leväkukinnot ja veden lisääntynyt sameus. Tärkeimpänä syynä rehevöitymiseen ovat maatalouden ravinnepäästöt. Myös kalankasvatuksella ja asutuskeskuksilla on merkitystä ravinnelähteinä, joskin asutusten osalta jätevesien puhdistus on parantanut tilannetta. Rehevöitymisen seurauksena pohjaan vajoavat kuolleet levät kuluttavat hajotessaan runsaasti happea, ja pohjan hapettomat alueet ovat laajentuneet. Hapettomissa oloissa pohjasta liukenee lisää ravinteita veteen, mikä rehevöittää merta entisestään ja johtaa noidankehään. Nykyään pahin happikatoalue on Gotlannin ja Öölannin itäpuolella olevassa syvänteessä.

Aiemmin Itämeren eläimistöä on vaivannut ympäristömyrkkyjen kuten DDT:n, PCB:n ja elohopean kertyminen. Nämä aineet rikastuvat ravintoketjun huipulle, ja pahimmin kärsivät petokaloja syövät petoeläimet kuten merikotka ja hylkeet. Myrkyt häiritsivät lisääntymistä: hylkeet tulivat hedelmättömiksi ja lintujen munankuoret heikkenivät niin, etteivät ne kestäneet hautovan emon painoa. Sittemmin näiden myrkkyjen päästöt ovat vähentyneet (DDT:n osalta loppuneet kokonaan), minkä johdosta hylje- ja merikotkakannat ovat elpyneet.

Itämeren tila on huolestanut pitkään ihmisiä ja sen suojelimiseksi on tehty monia organisaatioita. Osa niistä on valtiollisia ja osa perustuu ympäristöjärjestöjen työhön (esim. Greenpeace ja WWF). Lisäksi eri valtioiden ja järjestöjen yhteistyön helpottamiseksi on perustettu Helsinki komissio ^*.

Itämeren esivaiheet

Itämeren tunnetuin muinaishistoria liittyy vahvasti jääkauden päättymiseen ja maankohoamiseen.

Ennen viimeistä suurta jääkautta niin sanotulla Eemin interglasiaalikaudella noin 125 000 vuotta sitten on Itämeren altaan vaiheilla lainehtinut Eem-meri. Tästä on muistutuksena sekä Ruotsissa että Suomessa esiintyviä suolavesitaskuja paikoissa, joiden ei tiedetä jääkauden sulamisen aikaan olleen merenpinnan alapuolella. Jääkauden aikaisten interstadiaalikausien lämpimähköjen jaksojen tilanteesta on vain vähän tietoa, mutta jääpeite lienee sulanut osittain Itämeren seudulle asti.

Tarkemmin Itämeren kehitystä voidaan hahmottaa vasta viime mannerjäätikön sulamisen alusta lähtien. Itämeri oli vuoroin meri, vuoroin valtavan suuri järvi. Jäätikön sulaminen aukaisi järvelle ja mereen vieville salmille tilaa ja maankohoaminen puolestaan sulki salmia.

Mannerjää alkoi sulaa voimakkaasti 14 700 vuotta sitten, jolloin muodostui Baltian jääjärvi, makean veden allas Salpausselkien jäärajasta pitkälle Keski-Eurooppaan. Oletetaan, että hieman ennen Baltian jääjärveä Itämerellä olisi ollut yhteys Atlanttiin Tanskan seutuvilta. Seuraava Yoldiameri oli yhteydessä Atlantin valtamereen Ruotsin suurten järvien Mälarenin ja Vänernin suunnalta ja osittain/ajoittain myös Vienanmereen. Tanskan salmet olivat vielä kiinni, koska maa oli siellä korkeammalla kuin Keski-Ruotsissa, missä jäätikkö painoi vielä maankuorta alas. Jäätikön sulaessa ja Ruotsin maaperän kohotessa Yoldiameren meriyhteydet umpeutuivat, ja Itämeren kohdalle kehittyi lyhyehköksi ajaksi makeavetinen Ancylusjärvi. Tanskan salmien avauduttua oli Litorinameren vuoro; tämä on nyttemmin kutistunut ja makeutunut Itämereksi samalla kun Laatokka on irtautunut omaksi järvekseen.

Itämeren vaiheet

Yoldiameren vaihe (Baltian jääjärven jälkeinen Itämeri) alkoi kolmannen Salpausselän syntyessä, ja Ancylusvaihe päättyi Tanskan salmien avautumiseen. Itämeri kehittyi voimakkaasti varsinkin jääkauden jälkeisen holoseenivaiheen alussa, jolloin jäätikkö oli vielä vetäytymässä ja sulamassa ja maa kohosi.

Itämeren vaiheet (ajan nykyisen kronologian mukaan, jossa toinen Salpausselkä oli 11 600 ja kolmas 11 300 vuotta sitten).

Vaihe	Suom. lyhenne	Ajoitus (uusi kalibroitu).	Vanha ajoitus	Suolaa promillea	Orgaanista hiiltä	Muuta
Esi-Itämeri		>15 000?	?			Baltian jääjärveä edeltävä pieni lahtea muistuttava Itämeri?
Baltian jääjärvi	Bj	15 000-11 580	-10 160	Suolaton	0,5	Päättyi, kun mannerjäätikkö suli Vänernin länsipuolella Billingenin vuoren alueella, salmi avautui Atlanttiin.
Yoldiameri	Ym	11 580-10 800	10 160-9 000 (10 300-?)	10	0,4	III Salpausselkä 11 300, jolloin Yoldiavaihe alkoi. Alueella kasvoi koivumetsää.
Echineismeri	Em	n. 10 800-9 800?	9 000-8 600			Yoldian ja Ancyluksen välissä n. 400-500 v , Yoldian alkuvaihe.
Ancylusjärvi	Aj	10 800-9 000	9 000-8 000	Suolaton	1,2	Oulujärvi syntyi
Mastogloiameri	Mas	9 000-8 000	8 000-7 500/7 000 (7 500-7 000?)			Ancylusjärvi muuttuu vähitellen Litorinamereksi, 300-1000 v tanskan salmien avauduttua.
Litorinameri	Lm	8000-4000	7 500/7 000/6 500-5 000/4 000	jopa 20	3,0-5,5	Lämmin, atlanttinen kausi, joka päättyi n. 5000 vuotta sitten. Lämmintä, kosteaa. Lehtometsiä. Litorinameren alkuvaihe 8 500-8 000 Mastogloian jälkeen. Litorimnameri oli suolaisempi kuin Itämeri nyt. Pohjanlahti oli nykyistä suurempi kauden alussa ja Tukholman ympäristö veden alla.
Itämeri	Im, Plm	4000-0	6-9	3,0-5,5		Limneameri, Post-Litorinameri (4 000-2 000 eaa--> nyt) melko suolaton.