Israel

Related Topics:
Israeli :: Israel :: Israeli_Air_Force :: Israel-Palestine :: Israeli_War_of_Independence_1948

Is-map.PNG Israelin valtio eli Israel on valtio Palestiinassa, Länsi-Aasiassa Välimeren kaakkoisrannalla. Se on parlamentaarinen demokratia ja maailman ainoa "juutalainen valtio".

Nykyinen Israel on noin 6,4 miljoonan asukkaan valtio Lähi-idässä Jordanjoen ja Välimeren välisellä kaistaleella. Viralliset kielet ovat heprea ja arabia. Asukkaista 78 % on juutalaisia, 17 % arabeja, loput druuseja ja muita vähemmistöjä. Israelin arabit ovat uskonnoltaan enimmäkseen sunnimuslimeja tai kristittyjä. Israelin naapurimaita ovat arabivaltiot Egypti, Saudi-Arabia, Jordania, Syyria ja Libanon. Israelin pinta-ala on 20 700 km² (mukaan on laskettu Israelin miehittämät Golanin kukkulat, mutta ei Palestiinan itsehallintoaluetta, eli Länsirantaa ja Gazan kaistaa, eikä Itä-Jerusalemia.)

Historia

Ensimmäisen tunnetun viittauksen Israeliin teki Egyptin faarao Merenptah noin 1211 eaa, joskin hieman epämääräisen. Noin vuodesta 1200 eaa. lähtien alueella hallitsi eri juutalaiskuninkaita kunnes se joutui Assyrian vallan alle. Israelin alue oli tämän jälkeen Babylonia, Persian valtakuntaa, Seleukidien hallinnassa. Vuonna 165 eaa Makkabealaiset kapinoivat seleukideja vastaan ja perustivat uudelleen Juudean kuningaskunnan. Herodesten hallitsijasuvun aikana Juudea joutui roomalaisten vallan alle.

Juutalaiskuninkaiden jälkeen alueella oli lähinnä juutalaisiin kielteisesti suhtautuneita hallitsijoita, kunnes juutalaisten Kochba-kapina Rooman valtakuntaa vastaan johti juutalaisten laajamittaiseen karkoitukseen. Muslimit valloittivat alueen Bysantilta vuonna 638 ja sitä hallitsivat eri hallitsijat, kunnes sen valloitti 1517 - 1917 Ottomaanien imperiumi.

First aliyah BILU in kuffiyeh.jpg Vuosien 1881 ja 1903 välillä alueelle tuli sionistisien aatteiden innostamana juutalaisia maahanmuuttajia. Tätä ensimmäistä aaltoa kutsutaan myös nimellä ensimmäinen aliyah. Vuoteen 1903 mennessä noin puolet näistä ensimmäisitä 35 000:sta maahanmuuttajista oli kuitenkin lähtenyt aluuelta. Toinen aliyah sijoittui vuosien 1904 - 1914 välille, jolloin Palestiinaan muutti noin 40 000 juutalaista pääsääntöisesti Venäjältä pakoon pogromeita. Toisen aliyahin aikana Israelin tulevan itsenäisyyden keskeisiä instituutioita alkoi muodostua: heprean kieltä ryhdyttiin elvyttämään ja alueella syntyi hepreankielinen lehdistö ja kirjallisuus. Myös juutalaisten poliittisia puolueita ja ammattiyhdistyksiä perustettiin. Myös noin puolet toisen alyahin aikana alueelle muuttaneista juutalaisista lähti alueelta vuoteen 1914 mennessä, jolloin ensimmäinen maailmansota lopetti maahanmuuton.

Britannian hallinnon aika

Ensimmäisessä maailmansodassa Yhdistynyt kuningaskunta otti alueen hallintaansa mandaattialueena. Alueelle oli 1800-luvulta lähtien, mutta erityisesti toisen maailmansodan jälkeen siirtynyt runsaasti juutalaisia sekä juutalaisten luoman elinkeinoelämän houkuttelemana arabeja, ja maa-alueita oli siirtynyt maakauppojen seurauksena turkkilaisilta feodaaliruhtinailta juutalaisten käsiin.

Ensimmäisen maailmansodan päättyessä alueen, joka käsittää nykyisen Israelin, Länsirannan ja Gazan lisäksi myös Jordanian, asukkaista noin 90 % oli arabeja ja noin 10 % juutalaisia, mutta nykyinen Israel on vain noin 20 % tästä alueesta. Suurin osa juutalaisista oli keskittynyt Israelin alueelle.

Vuonna 1917 annettiin Balfourin julistus, jossa Iso-Britannia sitoutui tukemaan Maailman Sionistijärjestön tavoitetta juutalaisten "kansallisen kodin" perustamisesta. Tämän jälkeen juutalaisten maahanmuuttajien määrä oli suorastaan räjähtänyt ja alueen kansanryhmien välit kiristyivät.

Vuonna 1922 Palestiinasta tehtiin Kansainliiton päätöksellä Britannian mandaattialue, josta kuitenkin pian erotettiin 3/4 eli Jordan-joen länsipuoli Trans-Jordaniaksi (nyk. Jordania), jonne juutalaisilla ei ollut pääsyä. 1930-luvun lopulla juutalaisia oli jäljelle jääneellä alueella (1/4 alkuperäisestä mandaatista) jo puoli miljoonaa, noin kolmannes alueen väestöstä. Natsien noustua valtaan Saksassa maahamuutto vain kiihtyi ja toisen maailmansodan päättyessä juutalaisia oli jo 650 000.

Arabien vaatimuksesta mandaattihallinto kielsi lopulta juutalaisten maahanmuuton lähes kokonaan. Iso-Britannia kyllästyi juutalaisten laittomaan maahanmuuttoon ja alueen väestöjen keskinäiseen terroriin, ja luovutti ongelman YK:n ratkaistavaksi. YK:n yleiskokouksessa annettiin esitys alueen jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioihin. Palestiinaa ympäröivät arabivaltiot vastustivat esitystä ja kieltäytyivät tunnustamasta juutalaisvaltiota, kun taas Israelin ensimmäinen pääministeri David Ben-Gurion hyväksyi suunnitelman. Arabit vastustivat YK:n suunnitelmaa, koska siinä juutalaisvaltion väestöstä liki puolet olisi ollut arabeja, mutta alueen hallinto olisi silti ollut juutalaisten käsissä.

Suunnitelmän hyväksymisen jälkeisenä aamuna 30. marraskuuta 1947 väkivaltaisuudet kiihtyivät entisestään, ja 11. joulukuuta lontoolainen The Times -sanomalehti uutisoi noin 70 juutalaisen, 50 arabin, ja neljän britin kuolleen yhteenotoissa. Alkuvuodesta 1948 väkivalta vaati jo satoja kuolonuhreja molemmilta puolilta kuukausittain, ja oli muodostunut käytännössä avoimeksi sodaksi.

Israelin itsenäistyminen

Brittien poistuttua alueelta Israel julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi 14. toukokuuta 1948 ennen Iso-Britannian mandaatin umpeutumista keskiyöllä 15. toukokuuta.

Itsenäistymistä edeltävänä vuonna molemminpuoliset väkivaltaisuudet olivat jo käynnissä. Konflikti laajeni, kun Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja Irakin joukot hyökkäsivät Israeliin. Tässä sodassa siirtomaajärjestelmää vastustanut Neuvostoliitto oli Israelin tukija, kun taas Iso-Britannia vanhana siirtomaaisäntänä yhä tuki arabeja itsenäistyvää siirtomaata vastaan.

Sodan päätyttyä Israelin haltuun jäi suurempia alueita kuin YK:n jakosuunnitelmassa oli kaavailtu. Samalla Egypti miehitti Gazan ja Transjordania Länsirannan. Suuri määrä arabeja pakeni tai ajettiin ulos uuden juutalaisvaltion alueelta. Arviot pakolaisten määrästä vaihtelevat 600 000:n ja 900 000:n välillä: virallinen YK:n lukumäärä on 711 000. Näihin päiviin asti jatkuneen Lähi-Idän kriisin vuoksi pakolaiskysymys on edelleen ratkaisematta. Euroopasta alkoi Israelin itsenäistymisen jälkeen muuttaa alueelle suuri joukko holokaustin kokeneita juutalaisia ja maan väkiluku kaksinkertaistui ensimmäisen itsenäisyysvuoden aikana. Seuraavan vuosikymmenen aikana 600 000 juutalaista pakeni tai karkoitettiin Israeliin ympäröivistä arabimaista ja Iranista. Yli 400 palestiinalaiskylää vallatulla alueella tuhottiin maan tasalle.The 418 Destroyed Villages of PalestineDestruction of Palestinian villages 30. maaliskuuta 1950 Israel takavarikoi pakolaisten maaomaisuuden.

Suezin kriisi ja kuuden päivän sota

Vuonna 1956 Egypti päätti siirtää Britannian ja Ranskan omistaman Suezin kanavan omaan omistukseensa. Tämä laukaisi Suezin kriisin, jossa Britannia, Ranska ja Israel hyökkäsivät Egyptiin kohti Suezin kanavaa, mutta sotilaallisesti menestyksekäs hyökkäys katkesi kansainvälisen vastalausemyrskyn myötä sekä Yhdysvaltain että Neuvostoliiton päädyttyä painostamaan osapuolia rauhaan. Yhdysvallat on ollut Israelin läheinen liittolainen vuoden 1967 sodasta alkaen. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto puolestaan tuki ja aseisti useita läheisiä arabivaltioita.

Vuonna 1967 Egypti saartoi Israelin laivaliikenteen Punaisella merellä, poisti UNEF-rauhanturvaajat aluuelta ja siirsi tankkeja ja satoja sotilaita Siinaille ilmoittaen olevansa valms sotaan. "Nasser... closed the Gulf of Aqaba to shipping, cutting off Israel from its primary oil supplies. He told U.N. peacekeepers in the Sinai Peninsula to leave. He then sent scores of tanks and hundreds of troops into the Sinai closer to Israel. The Arab world was delirious with support," The Mideast: A Century of Conflict Part 4: The 1967 Six Day War, NPR morning edition, October 3, 2002. URL accessed May 14, 2006., jolloin Israel päätti vastata hyökkäämällä ja kuuden päivän sota alkoi Israel ennaltaehkäiseväksi julistamalla iskulla, jolla se onnistui tekemään Egyptin ilmavoimat toimintakyvyttömäksi muutamassa tunnissa. Jordania puolestaan hyökkäsi Israelin kaupunkeihin Länsi-Jerusalemiin ja Netanyaan. Sodan lopussa Israelin hallintaan jäi Gaza, Siinain niemimaa, Länsiranta ja Golanin kukkulat. Ennen sotaa Egyptin johtaja Nasser julisti, että "Päämäärämme on tuhota Israel. Arabit haluavat tapella." Israelin armeijan silloisen esikuntapäällikön Jitzhak Rabinin mukaan israelilaiset tiesivät, ettei Nasserin tarkoitus ollut aloittaa sotaa, koska hänen Siinaille lähettämänsä divisioonat eivät olleet riittäviä hyökkäyssotaa varten (Le Monde, 28. helmikuuta, 1968). Israel palautti Siinain niemimaan Egyptille Camp Davidin rauhansopimuksessa vuonna 1979 vastineeksi Egyptin lupauksesta olla hyökkäämättä Israeliin.[http://www.mfa.gov.il/MFA/Peace+Process/Guide+to+the+Peace+Process/Camp+David+Accords.htm

Jom kippur-sota ja Etelä-Libanon

Jordania karkoitti PLO:n Libanoniin vuonna 1971. Libanonissa PLO osallistui muslimien ja kristittyjen väliseen Libanonin sisällissotaan Syyrian ja Israelin ohella. PLO:n ja Israelin välillä oli jatkuvasti yhteenottoja Libanonin etelä- ja Israelin pohjoisosissa, jotka johtivat lopulta Israelin suorittamaan operaatio Litaniin vuonna 1978, jolla he työnsivät PLOn terroristit pohjoisempaan Libanoniin. Libanonin valtion vastalauseet johtivat alueen luovutukseen YK:n rauhanturvaajille ja Israelin osittaiseen vetäytymiseen alueelta.

Syyria ja Egypti hyökkäsivät Israeliin vuonna 1973 yllättäen pyhäpäivää viettäneen Israelin (jom kippur -sota). Israel kärsi aluksi huomattavia tappioita erityisesti Golanin kukkuloilla, mutta reservijoukkojen saapuessa muutamien päivien kuluttua rintamille sotatilanne alkoi muuttua. Yli viikon taistelujen jälkeen Egypti ja Syyria olivat menettäneet useimmat valtaamansa asemat ja pian Israel työntyi Suezin kanavan länsirannalle ja Syyriaan. Tulitauko astui voimaan kolme viikkoa sodan alkamisesta.

Israel hyökkäsi vuonna 1982 uudelleen sisällisodan repimään Libanoniin virallisena tarkoituksenaan suojata maan pohjoisosia Libanonin puolelta suoritettuja terrori-iskuja vastaan. Muodostettuuan 40 km syvän turva-alueen Israelin armeija jatkoi kuitenkin hyökkäystä sisämaahan ja valloitti myös maan pääkaupungin Beirutin. PLO, joka oli pitänyt päämajaansa kaupungissa pakeni Tunisiin, Tunisiaan. Syyskuussa 1982 Länsi-Beirutissa joukko libanoninkristittyjä taistelijoita tunkeutui Israelin armeijan vartioimaan pakolaisleiriin ja surmasi eri arvioiden mukaan 700 – 3 500 palestiinalaista. Israelin armeijan ja maan silloisen puolustusministerin Ariel Sharonin osuus tähän Sabran ja Shatilan verilöylynä tunnetuun tapahtumaan herätti laajaa keskustelua ja Sharon joutui eroamaan ministerintehtävästään. Israel veti joukkonsa pääosin maasta vuonna 1986, mutta jatkoi miehittystä Etelä-Libanonin turvavyöhykkeellä yhdessä tukemansa puolisotilaallisen Etelä-Libanonin armeijan (SLA) kanssa. Miehityksen aikana sekä israelin puolustusvoimat, että SLA syyllistyivät Amnesty Internationalin mukaan lukuisiin ihmisoikeusloukkauksiin ja muun muassa vankeja kidutettiin systemaattisesti, kunnes Israelin korkein oikeus tuomitsi käytännön lainvastaisena syyskuussa 1999. Amnesty international Report may 2000 Vuonna 2000 Israel vetäytyi alueelta, jonka jälkeen sen ottivat hallintaansa Hizbollah-järjestö sekä YK:n rauhanturvajoukot. YK:n rauhanturvajoukoista huolimatta Hizbollah on jatkanut rakettihyökkäyksiä Israelin alueelle. Lisäksi Hizbollah aseistaa ja tukee palestiinalaisia terroristeja. BBC: Hezbollah plays for high stakes

Ensimmäinen intifada ja Oslon sopimus

Kun joulukuun 6 vuonna 1987 palestiinalaiset tappoivat israelilaisen, joka oli ostoksilla Gazassa, jännitteet nousivat. 9. joulukuuta 1987 neljä palestiinalaista kuoli auto-onnettomuudessa Jabalyassa, jossa toisena osapuolena oli Israelin kuorma-auto. Palestiinalaiset lähtivät mellakoimaan, ja mellakoissa kuoli yksi palestiinalainen israelilaisen sotilaan luodista. Palestiinalaisista noin viidellä prosentilla oli jonkinlaista aseistusta: tuliaseita, veitsiä tai molotovin cocktaileja. Suurin osa hyökkäyksistä oli kivien heittelyä; näistä suurin osa alle 13-vuotiaiden lasten tekemisiä. Israelin armeija vastasi väkivallalla: kun palestiinalaiset surmasivat ensimmäisen 31 kuukauden aikana 11 sotilasta, kuolleita siviilejä oli 670.The Israeli Army Suuri osa hyökkäyksistä ei ollut teknisesti edistyneitä vaan esimerkiksi israelilaissotilaiden päälle hyökkäämistä heittelemällä kiviä. Palestiinalaiset surmasivat ensimmäisen 31 kuukauden aikana 11 sotilasta, kuolleita siviilejä oli 670.The Israeli Army and the Intifada Ensimmäisen intifadan yhteenotoissa kuoli yhteensä noin 1&bpsp;400 palestiinalaista ja noin 270 israelilaista siviiliä ja 150 israelilaista sotilasta. Fatalities in the first Intifada

Kansannousu jatkui aina vuoteen 1993. Työväenpuolueen voitettua vuoden 1992 vaalit Jitzhak Rabin aloitti neuvottelut PLO:n kanssa rauhan aikaansaamiseksi ja vuonna 1993 osapuolet allekirjoittivat Oslon sopimuksen. Jordania myös solmi rauhansopimuksen Israelin kanssa vuonna 1994. Oslon sopimuksen suosio Israelissa alkoi vähentyä Hamasin aloitettu ennennäkemättömän laajan terrorikampajan. Vuonna 1995 juutalaisterroristi Yigal Amir murhasi pääministeri Rabinin.

Rabinin murha vaikutti kansalaismielipiteeseen ja nosti Oslon sopimuksen toisen israelilaisen pääneuvottelijan Shimon Peresin suosiota. Uusi itsemurhapommi-iskujen aalto käänsi kansalaismielipiteen uudelleen kovemman linjan kannattajien puolelle ja toukokuussa 1996 Peres hävisi täpärästi Likud-puolueen ehdokkaalle Benjamin Netanjahulle. Vaikka Netanjahu olikin Oslon sopimuksen vastustaja hänen valtakaudellaan Israel vetäytyi Hebronista ja antoi palestiinalaishallinnolle laajemmat valtuudet. Netanjahun kaudella myös itsemurhaiskujen määrä väheni. Vuoden 1999 vaalit voiti työväenpuolueen Ehud Barak, josta tuli pääministeri Netanjahun jälkeen.

Israelin pääministeri Ehud Barak ja Jasser Arafat neuvottelivat heinäkuussa 2000 Camp Davidissa Bill Clintonin johdolla, mutta neuvottelut eivät tuottaneet tulosta PLO:n hylättyä Barakin tarjous palestiinalaisvaltiosta, joka olisi koostunut 90 % Länsirannan ja Gazan alueesta. Lisäksi 10% alueesta olisi jäänyt Israelin hallintaan ennaltamäärittelemättömäksi ajaksi. Esityksen kriitikoiden mukaan Barakin ehdotus ei olisi antanut mahdollisuuksia elinkelpoisen palestiinalaisvaltion perustamiseen, koska se pirstoi Länsirantaa vieden siitä monia tärkeitä alueita. ^*. Epäonnistuneiden rauhanneuvotteluiden jälkeen jännite alueella alkoi lisääntyä uudelleen.

Toinen intifada

Toinen intifadan eli al-Aqsan intifadana alkoi syyskuussa 2000. Sen casus belli oli oppositiopoliitikko Ariel Sharonin vierailu Al-Aqsan moskeijassa suorittamaa vierailun takia, jonka jotkut palestiinalaiset kokivat tahalliseksi provokaatioksi. Toisen intifadan aikana on yhteenotoissa kuollut yli 1 000 israelilaista, joista yli 100 lapsia ja 3 700 palestiinalaista, joista noin 600 lapsia.

Palestiinalaiset terroristit ovat hyökänneet israelilaisia siviilejä kohtaan tekemällä yli 100 itsemurhapommi-iskua julkisilla paikoilla kuten ravintoloissa ja julkisissa kulkuvälineissä. Israel on pyrkinyt ehkäisemään terrori-iskuja valvomalla tarkemmin terroristien käyttämiä rajoja. Hamasilla, Islamilaisella jihadilla ja Fatahilla on varastossa suuri määrä aseita, joita valmistetaan lukuisissa pajoissa Hebronin, Nablusin ja Ramallahin kaupungeissa. Euroopan Unioni, Yhdysvallat, Israel, Kiina, Venäjä ja YK vaatineet palestiinalaishallintoa puuttumaan terrorismiin alueellaan. EU Position on the Middle East Peace Process: EU urges it to show determination in the fight against extremist violence and to confront individuals and groups conducting and planning terrorist attacks. Human Rights Watch syyyttää palestiinalaisterroristijärjestöja ihmisoikeusrikoksista ja on kritisoinut palestiinalaishallintoa siitä, ettei se ole tehnyt kaikkea mahdollista iskujen estämiseksi eikä syylisten tuomiseksi oikeuteen. HRW:srael/PA: Suicide Bombers Commit Crimes Against Humanity

Ariel Sharonin johtama Likud-puolue voitti vuoden 2001 maaliskuussa pidetyt vaalit ja valittiin uudelleen pääministeriksi vuoden 2003 vaaleissa. Oikeistolainen Likud kieltäytyi Oslon sopimuksen vastaisesti 2002 tunnustamasta palestiinalaisten valtiota missään tilanteessa.Encyclopedia Britannica: Likud: "In 2002, against the wishes of Sharon and at the behest of Netanyahu, the party voted to oppose the establishment of a Palestinian state under any conditions."

Sharonin esitettyä suunnitelman Israelin yksipuolisesta vetäytymisestä Gazasta hänen puolueensa ajautui sisäisiin ristiriitoihin ja pääministeri hajoitti Knessetin ja perusti lokakuussa 2005 uuden puolueen Kadiman. Sharon kuitenkin sai vakavan aivoverenvuodon ennen vaaleja ja hänen tilalleen virkaatekeväksi pääministeriksi ja Kadima-puolueen johtajaksi nousi Ehud Olmert. Olmert johti Kadiman vaalivoittoon maaliskuussa 2006 ja nousi maan pääministeriksi koalitiohallitukseen johon kuuluu Kadiman lisäksi myös työväenpuolue, Eläkeläisten puolue ja uskonnollinen Shas-puolue.

Intifadan seurauksena on Israel alkanut rakentaa Länsirannan turvallisuusaitaa, jonka tarkoituksena on estää terroristien pääsy Israelin kaupunkeihin. YK:n yleiskokous ja EU ovat kritisoineet aitaa, koska se hajottaa palestiinalaisalueita ja liittää 6-8% kiisteltyjä alueita Israeliin ennalta määräämättömäksi ajaksi.^* Enemmistö israelilaisista tukee hanketta väkivallattomana keinona estää terrori. Gazassa on ollut aita jo vuodesta 1994 lähtien.

Israelin puolustusvoimien näkemyksen mukaan aidan avulla itsemurhaiskujen määrä Samariassa väheni vuoden 2002 17:stä vuoden 2002 viiteen iskuun turvallisuusaidan ansiosta. Lisäksi itsemurhaiskujen kokonaismäärä väheni samalla aikavälillä 30 % mikä voi osaksi olla aidan ansiota. Kuitenkin vain 4 % itsemurhaiskuista on tehty vuoden 1967 rajan läheisyydessä ja aidan merkitystä itsemurhaiskujen vähentäjänä on tilastojen perusteella vaikea arvioida. [http://www.mideastweb.org/log/archives/00000298.htm What terror statistics tell us about the issues

Operaatio kesäsade

Väkivalta alueella eskaloitui Hamasin lopetettua kuusitoistakuukautisen tulitaukonsa kesäkuussa 2006 ja kaapattua israelilaisen sotilaan Gilad Shalitin yhteenotossa, jossa kuoli myös kaksi muuta israelilaissotilasta. Israel vastasi operaatio kesäsateella iskemällä ilma- ja maajoukoilla lukuisiin kohteisiin: muun muassa asevarastoihin, rakettitehtaisiin ja Gazan ainoaan voimalaitokseen ja vangitsemalla muun muassa kahdeksan palestiinalaishallinnon 20 ministeristä. Heinäkuussa yhteenotot levisivät Libanoniin Hizbollah-järjestön tunkeuduttua Israeliin ja kaappattua kaksi. Israel iski muun muassa Beirutin kansainväliselle lentokentälle ja saartoi kaikki maan satamat.

Maantiede

Israel rajoittuu pohjoisessa Libanoniin, Syyriaan, Jordaniaan ja Länsirantaan idässä, Egyptin ja Gazan alue ovat lounaassa. Israelin rantaviiva Välimereen on lännessä ja Punaiseenmereen yhtyvä Akabanlahti etelässä. Israelin suurimmat vesialueet ovat pohjoisessa Genesaretinjärvi ja Kuollutmeri kaakossa. Suurin joki on Jordan.

Maan ilmasto on välimerellinen maan etelä- ja pohjoisosien autiomaita lukuunottamatta, joista suurin on Negev. Keväällä ja kesällä esiintyy ajoittain hiekkamyrskyjä.

Politiikka

SupremeCourtIsrael ST 06.jpg

Israel on parlamentaarinen demokraattinen tasavalta, jossa on yhtäläinen äänioikeus. Israelissa on 120 jäsenen eduskunta, Knesset. Eduskuntapaikat jaetaan puolueiden kannatuksen mukaan suhteellisessa vaalijärjestelmässä. Eduskunta valitaan kansanäänestyksellä neljän vuoden välein, mutta kansanedustajat voivat järjestää ennenaikaiset vaalit äänestämällä ei-luottamusta. Israelin presidentti on enimmäkseen edustuksellinen virka. Presidentti valitsee enemmistöpuolueen tai koalition johtajan pääministeriksi.

Israelin valtionpäämies on presidentti, mutta brittiläistyyppisestä enemmistöparlamentarismista seuraa, että pääministeri on käytännössä maan johtaja. Israelin nykyinen, järjestyksessä kahdeksas presidentti on vuonna 1999 valittu Moshe Katsav. Edellinen presidentti Ezer Weizman kuoli 24. huhtikuuta 2005. Pääministerinä on Kadima-puolueen Ehud Olmert. Pääministerien asemaa vaikeuttaa knessetin eli Israelin parlamentin hajanaisuus.

Israelin pääkaupunki on Jerusalem ja siellä sijaitsee Knesset ja suurin osa hallinnosta.^* Itä-Jerusalemin kiistanalaisen aseman vuoksi valtaosa suurlähetystöistä sijaitsee Tel Avivissa.

Sisäpolitiikka

Israelin merkittävimmät valtapuolueet aivan viime aikoihin asti ovat oleet vasemmistolainen Työväenpuolue ja oikeistolainen Likud. Ariel Sharonista tuli maan ensimmäinen näiden puoluiden ulkopuolelta tullut pääministeri Likud puolueen hajottua sisäisiin ristiriitoihin ja Sharonin erottua siitä. Sharonin perustama uusi keskustaoikeistolainen Kadima-puolue nousi vuoden 2006 vaaleissa Knessetin suurimmaksi puolueeksi ja sen puheenjohtajasta Ehud Olmertista tuli maan pääministeri.

Suhteellinen vaalitavan vuoksi maassa on myös suuri joukko pienempiä puolueita, joilla usein on ollut merkittävä vaankieliasema maan parlamentissa ja siten suhteellisesti kokoaan suurempi vaikutusvalta. Pieniin puolueisiin kuuluu mm. Meretz-Yachad ("sosiaalidemokraatit"), Ra'am ("yhdistynyt arabilista"), Ta'al ("arabiliike uudistumiselle"), Shas, Kansallinen uskonnollinen puolue, Yisrael Beytenu, Israelin kommunistinen puolue, Balad ("kansallinen demokraattinen kokooma").

Ulkopolitiikka

Ehud Olmert (Sao Paulo 2005).jpg vierailulla Brasiliassa.]] Ulkopoliittisesti Israelilla on rauhansopimus Egyptin kanssa vuoden 1973 jom kippurin sodasta, Jordanian kanssa 1967 kuuden päivän sodasta. Syyrian kanssa kiista sen kuuden päivän sodan aikana Israelin miehittämistä Golanin kukkuloista on edelleen avoin, ei Syyrialla eikä Israelilla ole vielä rauhansopimusta.

Israelin valtiota ei tunnusta 32, pääosin Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän muslimienemmistöistä maata. Jotkut ortodoksijuutalaiset eivät tunnusta maallista Israelin valtiota. Arabimaat ovat esittäneet suunnitelman suhteiden normalisoimista Israelin kanssa edellyttäen, että Israel vetäytyy vuoden 1967 rajoille, että Länsirannalle ja Gazaan perustetaan itsenäinen palestiinalaisvaltio jonka pääkaupunki on Jerusalem ja että palestiinalaispakolaiset saavat palata Israelin alueelle. Background Note: Saudi Arabia

Monet kokevat YK:n Israel-vastaiseksi. Esimerkiksi yleiskokouksen neljäs komitea käyttää 30% istuntojen ajasta Israelin arvostelemiseen, ihmisoikeusneuvoston maakohtaisista päätöksistä 30% koskee Israelia ja muslimimaiden läpiajaman uudistuksen myötä jokaisen istunnon ainoaksi pakolliseksi rakenteeksi on määrätty niin sanottu "Israel-tiedote". "^* Yhdistyneiden kuningaskuntien YK-liitto havaitsi tutkimuksessaan YK:n tulkitsevan Israelin toimia huomattavasti kielteisemmin ilmaisuin kuin palestiinalaisia tai arabimaita. Toisaalta, tutkijoiden näkemyksen mukaan kyseessä ei kuitenkaan välttämättä ole Israelin vastainen puolueellisuus vaan Israelin YK:n päätöslauselmien ja kansainvälisen oikeuden rikkomuksien huomiotta jättäminen heikentäisi järjestön uskottavuutta. Tutkijat eivät ottaneet kantaa päätösten taustalla olevien seikkojen todenperäisyyteen. Israelin ja YK:n välit ovat viime vuosina parantuneet ja Ariel Sharon totesi syyskuussa 2005 suhteiden olevan "paremmat kuin ne ovat olleet koskaan aikaisemmin".. Israelin läsnäolo kielletään kaikissa muissa YK:n toimipisteissä paitsi New Yorkissa, koska arabimaat tunnusta Israelin valtiota. [http://www.nytimes.com/2005/10/11/international/middleeast/11nations.html?ei=5088&en=dc598a89e2c12e58&ex=1286683200&partner=rssnyt&emc=rss&pagewanted=print" target="_blank" >^*

Palestiinalaisalueet ja Golanin kukkulat

Palestiinalaisalueilla asuu noin kolme miljoonaa arabia sekä 200 000 juutalaista siirtokuntalaista. YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 242 vuodelta 1966 ja 338 vuodelta 1973 vaativat Israelin vetäytymistä vuoden 1948 rajoille. Israelilla on yhteensä 242 siirtokuntaa tai muuta siviilikohdetta Länsirannalla, 42 Golanin kukkuloilla ja 29 Itä-Jerusalemissa.CIA World Fact Book: Israel Israel on tarjonnut Golanin kukkuloita Syyrian haltuun sillä ehdolla, että Israelin valvottavaksi jäävät muutamat alueet joita on maantieteellisen sijaintinsa vuoksi käytetty Israelin pommittamiseen.

Palestiinalaiset terroristit ovat rakentaneet Kassam-raketteja ja ampuneet niitä Israeliin. Toukokuussa 2006 ammuttiin yli kolme rakettia päivää kohti. ^* Qassamien torjuminen tykistöllä on toiminut vain osin. Gazasta vetäytymisen jälkeen Israel on ampunut 7000-9000 raskasta tykinammusta Gazaan. Kassam-raketteja on ammuttu samana aikana Israelliin noin tuhat. Viimeisen viiden vuoden aikana raketit ovat tappaneet yhteensä kahdeksan israelilaista. http://www.democracynow.org/article.pl?sid=06/06/29/1420258 Vuonna 2006 yhdeksi suurimmaksi Israelin politiikan kysymyksiksi on muodostunut se, miten estää palestiinalaismilitanttien toistuvat rakettihyökkäykset.

Palestiinalaisaluilla Länsirannalla ja Gazassa asuvat palestiinalaiset ovat olleet ihmisoikeusrikkomusten kohteena. Israelilaisissa vankiloissa on muun muassa arviolta 8 000 poliittista vankia, joista hyvin harvat ovat saaneet kansainväliset standardit täyttävän oikeuskäsittelyn. Myös 20 000 palestiinalaista on menettänyt kotinsa lukuisat muut elinkeinonsa Israelin armeijan tuhottua yli 4 000 kotia ja laajoja aluita viljelysmaata. Israelin rakentama turva-aita ja lukuisat tiesulut vaikeuttavat palestiinalaisten liikkumista ja ovat käytännössä tuhonneet alueen talouden. Muita alueen ihmisoikeusongelmia on palestiinalaisaluiden kunniamurhat, aseistettujen palestiinalaisryhmien suorittamat epäiltyjen yhteistoimintahenkilöiden summittaiset murhaat ja palestiinalaishallinnon kuolemanrangaistuksen käyttö.[http://www.amnestyusa.org/countries/israel_and_occupied_territories/summary.do Israel/Occupied Terr. Human Rights Concerns

Pääosin Länsirannan puolella vuoden 1967 rajaa sijaitsevasta vesilähteestä Israelin alueella kulutetaan noin 500 miljoonaa kuutiometriä ja palestiinalaishallinnon puolella noin 100 miljoonaa kuutiometriä. 10 % alueen vedestä kuluttaa laittomien juutalaissiirtokuntien väestö. Käytännössä jokainen juutalainen käyttää keskimäärin neljä kertaa enemmän vettä kuin alueen palestiinalaisasukas. Kansainvälisen lain mukaan miehitettyjen alueiden luonnonvarojen käyttö omien kansalaisten hyväksi on laitonta. Water in Palestine: West Bank Water Usage Israel teki palestiinalaishallinnon kanssa biliteraalisen sopimuksen Palestiinan vesihallinnon luomiseksi. Vesihallinnon ehdotuksiin sisältyy mm. alueen vedenkäytön tehokkuuden lisääminen.A problem that can't be wished or washed away

Ariel Sharonin perustama Kadima-puolue ja sen uusi puheenjohtaja ja Israelin pääministeri Ehud Olmert ovat esittäneet Israelin ratkaisevan kiistan palestiinalaisvaltion rajoista yksipuolisesti, koska neuvotteluissa ei olla edistytty. Suunnitelmassa Israel vetäytyisi ainakin osasta vuonna 1967 miehittämistään alueista, mutta säilyttäisi osan Länsirannan siirtokunnistaan. Gaza luovutettiin palestiinalaishallinnolle syyskuussa 2005 Israelin yksipuolisella päätöksellä. Länsirannalla ja Gazassa palestiinalaisia johtaa palestiinalaishallinto. Palestiinalaishallinto julistautui Palestiinalaisten kansallisneuvoston muodossa itsenäiseksi jo 1988.

Väestö

Israel sääti vuonna 1950 lain paluumuutosta, jonka mukaan kaikilla juutalaisilla on oikeus muuttaa maahan oleheina, eli juutalaisena maahanmuuttajana ja saada maan kansalaisuus. Lain määritelmän mukaan juutalaiseksi katsotaan jokainen, joka on syntynyt juutalaisesta äidistä tai joka on kääntynyt juutalaiseen uskontoon eikä ole minkään muun uskonnollisen yhteisön jäsen. Vuonna 1970 lakia laajennettiin koskemaan kaikki juutalaisen vanhemman tai isovanhemman jälkeläisiä, juutalaisten puolisoita ja juutalaisen jälkeläisen puolisoa. Myös niillä brittiläisen palestiinan entisillä kansalaisilla, jotka asuivat maassa vuosien 1948 ja 1952 välillä on oikeus paluumuuttaa Israeliin. Viime vuosina lain turvin maahan on muuttanut juutalaisia erityisesti entisen Neuvostoliiton alueelta. Vuodesta 1990 maahan on tullut yli miljoona venäläistä, jotka muodostavat nykyisin maan suurimman väestöryhmän. As more non-Jews come to Israel, Israelis re-examine Russian aliyah

Israelin väestöstä 77,7 % on eri alueilta lähtöisin olevia juutalaisia, joista suurimman ryhmät ovat Euroopassa tai Yhdysvalloissa syntyneet (32,1 %), Israelissa syntyneet (20,8 %) ja Afrikassa syntyneet (14,6 %). Arabien osuus väestöstä on 18,5 %. Muut väestöryhmät käsittävät 4,3 % väestöstä. Juutalaista uskontoa tunnustaa 76,2 %, muslimeita on 16,1 % ja kristittyjä 2,1 % israelilaisista. Uskonnoltaan druuseja on 1,6 % väestöstä. Druusit luokitellaan etnisyydeltään usein arabeiksi, mutta he yleensä eivät pidä itseään arabeina, vaan omana ryhmänään. Central Bureau of Statistics, Government of Israel. Population, by religion and population group Central Bureau of Statistics, Government of Israel. Jews and others, by origin, continent of birth and period of immigration

Talous

Alun perin maanviljelykseen perustunut talous on kasvanut voimakkaasti, erityisesti itsenäistymisen jälkeisinä vuosikymmeninä, ja Israelin talous on nykyaikainen ja monipuolinen. Merkittäviä vientituotteita (yht. lähes 30 miljardia vuonna 2003) ovat mm. raskas koneisto (käsittäen myös aseteollisuuden), muistipiirit ja prosessorit, elektro-optiikan tuotteet, tietokoneohjelmistot, lääketieteen tuotteet, leikatut timantit, maataloustuotteet (mm. Jaffa-appelsiinit), kemikaalit ja vaatetus.

Noin puolet Israelin saamista taloudellisista ja sotilaallisista lainatakauksista ja muusta avusta tulee Yhdysvalloilta ja loput muun muassa Euroopan Unionilta. Kaikesta Yhdysvaltain ulkomaille antamasta taloudellisesta tuesta arviolta kolmannes menee Israelille http://www.washington-report.org/html/us_aid_to_israel.htm . Noin puolet Israelin ulkomaan velasta on Yhdysvalloille. Saksa on antanut Israelille tuntuvia avustuksia ja solminut yhteistyösopimuksia teollisuuden ja asevoimien kehittämiseksi hyvityksenä natsi-Saksan rikoksista juutalaisia kohtaan.

EU on Israelin tärkein kauppakumppani ja vienti unionin alueelle muodostaa 28 % Israelin kokonaisviennistä. Vuonna 1995 solmittu kauppasopimus, joka korvasi vuonna 1975 solmitun yhteistyösopimuksen sallii Israelin tuoda EU:n alueelle teollisuustuotteita ilman tuontitulleja ja pyrkii edistämään yhteistyötä investointien ja lainsäädäntöjen harmonisoinnin osalta. BILATERAL TRADE RELATIONS: Israel EU:n ja Israelin välillä on ollut erimielisyyksiä Länsirannan ja Gazan siirtokunnissa tuotettujen tuotteiden tuonnista EU:iin israelilaisina tuotteina, mutta kiista sovitiin kesällä 2004.EU, Israel resolve trade dispute over settlements

Merkittävimmät luonnonvarat

Merkittävimmät vientituotteet

huipputeknologia (n. 50 % viennistä)
koneet
sitrushedelmät

Puolustusvoimat

Israelin puolustusvoimat, צבא ההגנה לישראל tai Tsahal, usein myös englanniksi Israel Defence Forces, sai alkunsa toisen maailmansodan aikana Ison-Britannian kuninkaallisessa armeijassa palvelleista juutalaisista upseereista ja sotilaista, jotka ostivat aseita ja perustivat maanalaisia puolisotilaallisia ryhmittymiä (Haganah). Alkuaikojen kaluston puutteiden ja vähäisyyden vuoksi IDF panosti koulutukseen ja erityisesti tiedusteluun ja vakoiluun.

Israel sisällytti ensimmäisenä maana maailmassa naiset yleisen asevelvollisuuden piiriin. Israelissa asevelvollisia ovat juutalaiset ja druusit, kun taas kristityt ja muslimit ovat yleensä arabeina siitä vapautetut. Ortodoksijuutalaisille asepalvelus on vapaaehtoinen. Palveluksen pituus on israelissa miehille kolme vuotta ja naisille kaksi, joista ensimmäinen vuosi varusmieskoulutuksessa ja loput vakinaisessa armeijassa.

Israelin puolustusvoimia pidetään Lähi-idän vahvimpina ja yksinä eniten taistelukokemusta omaavista maailmassa. Se käyttää paljon korkean teknologian järjestelmiä. Korkean teknologian järjestelmiä kehitetään Israelissa ja tuodaan muualta. Huomattavana osana Yhdysvallat antaa sille järjestelmiä ja vuosittain noin 1,8 miljardia dollaria sotilaalliseen käyttöön. Israel on tehnyt laajaa yhteistyötä Saksan ja Turkin kanssa puolustusteollisuutensa kehittämiseksi. Israelin puolustusvoimat on moderni ja tehokas armeija, ja etenkin ilmavoimien puolesta ylivoimainen naapureihinsa nähden. Pieni osa reserviläisistä on protestoinut palestiinalaisalueilla operoimista vastaan Refuser Solidarity Network.

Tiedusteluaineiston ja muun muassa Dimonan-ydintutkimuslaitoksessa työskennelleen israelilaisen ydinteknikon Mordechai Vanunun kertoman perusteella Israelin epäillään olevan ainoa Lähi-idän maa, jolla on ydinase Federation of American Scientists (fas.org) Israel's nuclear weapons, ja Intian ja Pakistanin ohella ainoa maailman maa joka ei ole allekirjoittanut kansainvälistä ydinsulkusopimusta.Background Information, 2005 Review Conference of the Parties to the Treaty on the Non-Proliferation of Nuclear Weapons. United Nations. Maalla uskotaan olevan noin 75-400 ydinkärkeä. ^* Israelin hallitus ei ole myöntänyt eikä kieltänyt ydinaseiden olemassa oloa, mutta on ilmoittanut, ettei tule olemaan ensimmäinen maa, joka "tuo ydinaseen Lähi-itään".

Tiedustelutietojen perusteella tiedetään Israelin tehneen ydinsaseyhteistyötä Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon kanssa 1980-luvulla. Yhdysvaltalaisten viranomaisten mukaan CIA:lla on todisteet Israelin ja Etelä-Afrikan laajasta yhteistyöstä ohjus- ja rakettiteknologian alalla. CIA:n tietojen mukaan kesäkuussa vuonna 1980 Israel ja Etelä-Afrikka toteuttivat myös yhteisen ydinkokeen. Ennen koetta Etelä-Afrikassa oli vieraillut suuri joukko israelilaisia ydinfyysikoita, insinöörejä ja sotilasvirkailijoita. Sekä Israel että Etelä-Afrikka kieltävät väitteet.South Africa's Nuclear Autopsy

Israel on yksi harvoista maista, jotka eivät ole allekirjoittaneet maamiinat kieltävää Ottawan sopimusta. http://www.vvaf.org/references/reports/countries-not-joined-the-ottawa-treaty.html]

Tunnettuja israelilaisia aseita ovat muun muassa Uzi-konepistooli ja Merkava-panssarivaunu: edellinen on merkittävä vientituotekin.

Turismi ja turvallisuus

Tunnetuimmat turistikohteet ovat Eilat, Jerusalem, Tel Aviv, Tiberias ja Genesaretinjärvi, Haifa, Zefat (Safed), Kuollutmeri sekä Be'er Sheva ja Negevin autiomaa. Nähtävyydet ovat historiallisia rakennuksia, kaupunkeja ja paikkoja, tai luontoa. Jerusalemissa raamatulliset kohteet vanhassakaupungissa ja sen läheisyydessä ovat tunnetuimpia, kuten myös Genesaretinjärven ympäristössä. Tsefat on uskonnollisten pyhiinvaeltajien kohde ja korkealla oleva kaupunki tarjoaa hienot näköalat. Tel Aviv ja Haifa ovat suurkaupunkeja. Kuolleellamerellä sijaitsevat suolaisen veden kylpylät ja hotellit, luonnonpuistoja ja Masadan vuorilinnoitus. Negevin autiomaassa, Galileassa ja Golanin ylängöllä on huikeita näköalapaikkoja ja kauniita luonnonpuistoja. Eilatissa on uimarantoja, ja se on yksi parhaista sukelluskohteista maailmassa.

Näkyvin osa turvallisuustoimista Israelissa ovat liikkeissä ja kauppakeskuksissa ovilla olevat turvatarkastukset, sekä teillä olevat tarkastuspisteet. Vaikka tarkastuspisteet eivät olekaan normaalisti miehitettyjä, tai jos ovatkin, ei autoja pysäytetä, kannattaa aina hiljentää ja varautua pysähtymään.

Ajankohtaista tietoa Israelin turvallisuustilanteesta saa esimerkiksi Suomen ulkoministeriön matkustustiedotteista.

Israelin pääministerit

David Ben-Gurion 1. (1948-1953) ja 3. (1955-1963), Mapai
Moshe Sharett 2. (1954-1955), Mapai
Levi Eshkol 4. (1963-1969), Mapai/Työväenpuolue
Golda Meir 5. (1969-1974), Työväenpuolue
Jitzhak Rabin 6. (1974-1977), 11. (1992-1995) Työväenpuolue
Menachem Begin 7. (1977-1983), Likud
Jitzhak Shamir 8. (1983-1984) ja 10. (1986-1992), Likud
Shimon Peres 9. (1984-1986) ja 12. (1995-1996), Työväenpuolue
Benjamin Netanjahu 13. (1996-1999), Likud
Ehud Barak 14. (1999-2000), Työväenpuolue
Ariel Sharon 15. (2001-2006), Likud
Ehud Olmert 16. (2006-), Kadima

Israelin presidentit

Chaim Weizman (1949-1952)
Jitzhak Ben-Zvi (1952-1963)
Zalman Shazar (1963-1973)
Efraim Katzir (1973-1978)
Jitzhak Navon (1978-1983)
Chaim Herzog (1983-1993)
Ezer Weizman (1993-2000)
Moshe Katsav (2000-2005)

Kirjallisuutta

Hirvonen, Eero : Taisteleva Israel (Perussanoma, 2002)
Juusola, Hannu & Huuhtanen, Heidi: Uskonto ja politiikka Lähi-idässä. (Gaudeamus, 2002)
Juusola, Hannu: Israelin historia. (Gaudeamus, 2005)
Reime, Hannu: Israel/Palestiina. Kahden kansan luvattu maa. (Like, 2003)
Sartola, Pekka : Tähtäimessä Israel (Ajanteos, 2001)

Katso myös

Aiheesta muualla

Suomen suurlähetystö, Tel Aviv tietoja Israelin väestöstä, sijainnista, ilmastosta, yhteiskunnasta ja kulttuurista suomeksi
Israelin ulkoministeriö tietoja Israelista

Lähteet

Gourt Home::Gourt :: Israel