Investointi on suppeimmassa merkityksessään pääoman eli tuotantovälineiden tai maan hankintaa tuotantoa varten. Investoinnin tarkoituksena on yleensä tuotannon aloittaminen tai lisääminen. Muitakin tavoitteita voi olla, kuten tuotannnon tehostaminen, työnteon helpottaminen, ympäristökuormituksen vähentäminen tai viranomaisen säännöksen noudattaminen. Investointi on yleensä suuri sijoitus, jonka oletetaan maksavan itsensä pitkällä aikavälillä takaisin.
Finanssi-investointi on arvopaperin hankintaa eli sijoittamista. Pääoman käsitettä on laajennettu myös henkiseen pääomaan, jolloin esimerkiksi koulutus voi olla investointi henkiseen pääomaan, joka on kuitenkin kiistanalainen termi. Voidaan puhua myös investoinnista sosiaaliseen pääomaan, joka on kuitenkin vielä kiistanalaisempi termi. Varsinkin politiikassa puhutaan investoinnista sen suuremman arvostuksen takia usein kulutuksen sijasta.
Investointi on taloustieteessä kulutuksesta pidättäytymistä. Investointi edellyttää siis säästämistä. Näin ollen maailmantaloudessa investointien määrä on yhtä suuri kuin säästämisen, kun investoinniksi katsotaan myös varastojen kasvu. Yhdessä maassa voidaan kuitenkin investoida enemmän kuin säästää, kun lainataan ulkomailta eli on vaihtotaseen vaje, tai säästää enemmän kuin investoidaan eli pitää yllä vaihtotaseen ylijäämää.
Investoinnit yleensä lisääntyvät noususuhdanteessa, kun yritykset havaitsevat kysynnän mahdollistavan voitollista tuotannon lisäämistä. Myös valtio, kunnat ja muu julkinen talous voivat investoida. Keynesiläisyyden mukaan valtion pitää sosialisoida investoinnit, jotta vallitsisi ainainen korkeasuhdanne. Myös sosialismin mukaan julkisen talouden pitää investoida. Itävaltalaisen taloustieteen mukaan valtion investoinnit eivät kuitenkaan auta vaan haittaavat.
Інвэстыцыя | Investition | Investment | Inversión | Investimento | Investering | 投資 | Inwestycja | Investimento | Investering
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Investointi".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world