Insinööri

Insinööreiksi kutsutaan yleiskielessä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita diplomi-insinöörejä, ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita insinöörejä (AMK) sekä opistotutkinnon suorittaneita insinöörejä.

Insinööri (AMK) on 4-vuotinen tekniikan ja liikenteen alan ammattikorkeakoulututkinto, joka valmentaa lähinnä teollisuuden ja hallinnon työnjohto-keskijohtotason tehtäviin. Ennen ammattikorkeakoulujen tuloa 1990-luvun puolivälistä alkaen insinööri oli opistoasteen tutkinto. Tutkinnot erottaa siitä, että ammattikorkeakoulututkinnon nimikkeeseen liitetään tunnus ’(AMK)’.

Etymologia

Insinöörin nimike on usein vulgaarietymologisissa esityksissä johdettu englannin sanasta engine ’kone’, johon olisi lisätty tekijäpääte -er. Näyttäisi kuitenkin siltä, että näkemys on virheellinen. Todennäköisimpänä pidetään sitä, että nimike on johdettu latinan sanasta genie ’nero’ ja viittaa ensimmäisten insinöörien, linnoitusten ja piirityskoneiden rakentajien, oivaltavaan kykyyn. Luonnollisesti tulkinta sopii erinomaisesti insinööriammattikunnan pirtaan.

Insinööreillä tarkoitettiin useimmissa länsimaiden armeijoissa linnoittamiseen, siltojen rakentamiseen ja räjäytystöihin erikoistuneita joukkoja, joita nykyään kutsutaan Suomessa saksalaiseen tapaan pioneereiksi (ranskassa vanh. sapoeur ’sapööri’). Ruotsissa diplomi-insinöörejä kutsutaankin siviili-insinööreiksi (civilingenjör) erotukseksi varsinaisista (sotilas-)insinööreistä. Englannin kielessä vastaava sana merkitsee rakennusinsinööriä, mutta etymologia on sama.

Historia

Suomalaisen teknisen koulutuksen historia alkaa vuonna 1835 annetusta keisarillisesta asetuksesta, jolla määrättiin perustettavaksi ”manufaktuuri- ja hantverkkikouluja”. Ensimmäiset tällaiset oppilaitokset perustettiinkin vuonna 1849 Helsinkiin, Turkuun ja Vaasaan. Sopivien opettajien ja oppilaiden puutteessa Turun ja Vaasan teknilliset reaalikoulut näivettyivät ja muuttuivat myöhemmin ammattikoulutasoisiksi laitoksiksi, mutta Helsingin oppilaitos muutettiin jo 1870-luvulla Polyteknilliseksi opistoksi ja vuonna 1908 Teknilliseksi korkeakouluksi.

Kehitys, joka johti Teknillisen korkeakoulun perustamiseen oli luonteeltaan valtiojohtoista ja keskittyi Helsinkiin. Maan merkittävin teollisuuskaupunki oli kuitenkin Tampere, jossa oli jo varhain kiinnitetty huomiota työvoiman kouluttamiseen mm. perustamalla sunnuntai- ja kansakouluja. Vuonna 1886 Tampereen kaupunki perusti teknillisen koulun, jonka tehtävänä oli kouluttaa ammattitaitoista työvoimaa lähinnä työnjohtotehtäviin. Koulu laajennettiin vuonna 1913 Tampereen teknilliseksi oppilaitokseksi, jossa oli ammattikoulu- ja opistolinjat. Opistolinja jakaantui lyhyempään ja pitempään kurssiin., joille ei ollut varsinaisia tutkintonimikkeitä. Sotien välisenä aikana monet muutkin Suomen kaupungit perustivat vastaavia oppilaitoksia nopeuttamaan teollistumistaan. On huomattava, että 1960-luvulta alkaen näiden oppilaitosten nimien oikeinkirjoitusta muutettiin siten, että sana ”tekninen” korvasi ”teknillisen”. Nykyään sanaa teknillinen käytetään vain puhuttaessa yliopistotasoisesta koulutuksesta tai haluttaessa tietoisesti vaikuttaa vanhahtavalta.

Tekniikan alan ammattinimikeiden sekavuus kuvasi 1900-luvun alussa alan sekavaa koulutustilannetta. Yleisnimikkeenä tekniikan ammattilaisille käytettiin sanaa teknikko, joka esiintyi mm. Tampereen teknillisen seuran perustamiskokouksen kutsussa. Työnjohto- l. mestaritason yläpuolelle kehittyneen keski- ja ylemmän johdon henkilöstöstä alettiin kuitenkin pian käyttää insinööri-nimikettä. Sotien välisenä aikana tämä vakiintui nimenomaan teknisen opiston pidemmän kurssin suorittaneiden nimikkeeksi, mutta vasta vuonna 1940 valtiovalta vahvisti nimikkeen insinööri teknisen opiston pidemmälle ja nimikkeen teknikko lyhyemmälle kurssille.

Insinöörin ja teknikon toimenkuvien ero oli sotien jälkeisenä aikana selkeä: insinööri oli lähinnä keskijohdon tutkinto, kun taas kaksi-, myöhemmin kolmivuotinen teknikkokoulutus valmisti työnjohdon tehtäviin. Rakennusalalla teknikkokoulutusta vastasi rakennusmestarin tutkinto. Siirryttäessä ammattikorkeakouluihin 1990-luvulla lyhyemmistä opistoasteen tutkinnoista kuitenkin luovuttiin, minkä seurauksena teknikkokoulutus lakkasi. Korkeakoulu-uudistuksella tavoiteltiin kansainvälisesti vertailukelpoisia tutkintorakenteita, tosin monet yritykset edelleen kaipaavat teknikkoja sillä insinööreillä (AMK) ei yleensä ole heidän tasoistaan käytännön osaamista.

Insinöörikoulutus

Insinöörikoulutusta saa kahdessakymmenessä suomenkielisessä sekä neljässä ruotsinkielisessä ammattikorkeakoulussa. Koulutus toteutetaan tekniikan ja liikenteen (tai esim. tekniikan ja metsätalouden) osastoilla. Lukuun ottamatta metsätalousinsinöörien koulutusta insinöörikoulutus lasketaan kuuluvaksi tekniikan ja liikenteen alaan. Tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä. Ammattikorkeakoulu on korkeakoulujärjestelmässä yliopistolaitoksen rinnalla toimiva ei-yliopistollinen osa. Insinööritutkinto on kansainvälisessä vertailussa Bachelor of Science-tasoa.

Tyypillisesti insinöörikoulutus erikoistuu johonkin tekniikan alaan, esim. rakennus-, kone-, prosessi-, tieto- tai sähkötekniikkaan. Opiskelu on luokkamuotoista luokkakoon ollessa 20-40 henkeä. Ensimmäisinä vuosina opiskellaan pääasiassa matemaattis-luonnontieteellisia perusopintoja sekä oman alan perusteita. Myöhemmillä vuosilla erikoistutaan oman alan tarkemmin valittuun osaamisalueeseen. Tutkintoon kuuluu myös vapaasti valittavia opintoja, kielten opintoja sekä harjoittelua oman alan parissa. Ideaalitapauksessa noin puolenvuoden harjoittelu suoritetaan kesälomilla. Insinööriksi valmistutaan lopulta tekemällä insinöörityö, yleensä jonkin yrityksen tarpeisiin. Tutkinto on suoritettava viidessä vuodessa, mikäli ammattikorkeakoulun rehtori ei myönnä tähän enintään vuoden pidennystä.

Viime aikoina kritiikkiä on herättänyt insinöörikoulutuksen merkittävä laajeneminen 1990-luvun aikana suhteessa kasvaneisiin opetusresursseihin. Vuosittain insinöörikoulutuksen aloittaa 11 000 opiskelijaa ja insinööreiksi valmistuu 4 000 - 5 000.

Koulutusohjelmat

Insinöörejä koulutettiin vuonna 2006 seuraavissa koulutusohjelmissa.

Usein insinöörin nimikettä tarkennetaan hänen koulutusalallaan. Esimerkiksi kemiantekniikkaa opiskellut insinööri on kemiantekniikan insinööri, sähkötekniikkaa opiskellut taas sähköinsinööri.

Katso myös

Muualla verkossa