Kansainvälinen valuuttarahasto

IMFhq.jpg Kansainvälinen valuuttarahasto (International Monetary Fund - IMF) on vuonna 1945 perustettu kansainvälinen järjestö, joka valvoo maailmanlaajuista rahoitusjärjestelmää vahtimalla ulkomaisia vaihtokursseja ja maksutaseita, ja antaa pyydettäessä teknistä ja taloudellista apua. Sen tavoite on loiventaa kansainvälisen finanssijärjestelmän markkinahäiriöitä ja tukea tilapäisiin rahoitusvaikeuksiin joutuneita jäsenvaltioita. IMF:n jäsenmäärä on kasvanut vuosikymmenten varrella ja siihen kuuluu nykyään 184 jäsenmaata.

Käytännöksi on muodostunut, että IMF:n toimitusjohtaja on eurooppalainen ja Maailmanpankkin vastaavasti yhdysvaltalainen. Ylintä valtaa järjestössä käyttävät jäsenmaitaan edustavat valtiovarainministerit. Suurinta valtaa IMF:ssä käyttävät vauraat länsimaat, koska äänivalta perustuu maan rahoitusosuuteen järjestössä.

IMF:n tehtävät

IMF sekoitetaan usein sen sisarjärjestöön Maailmanpankkiin, järjestöjen erona on se, että IMF pitää kirjaa sen jäsenvaltioiden kauppataseista eli periaatteessa sitä kuinka paljon kukin on velkaa toiselle. Maailmanpankki taas myöntää pitkäaikaisempia lainoja yleisempiin tarkoituksiin. IMF toimii investointipankkina lähinnä lainaajien ja lainanantajien välikätenä. Se myy joukkovelkakirjoja yhtiöille, yksilöille ja välillä valtioille ja myöntää lainoja sitä tarvitseville valtioille. IMF:n tehtävä on toimia maailman finanssijärjestelmässä eräänlaisena pelastajana maalle, joka on ajautunut finanssikriisiin. IMF voi antaa lainaa tilanteessa, jossa valtion on käytännössä mahdotonta saada lainaa muualta. 1980-luvun alusta alkaen IMF on Maailmanpankin kanssa ajanut valtioiden toteutettavaksi rakennesopeutusohjelmia, jotka ovat lainaehtojen muodossa tarjottavia makrotalouspoliittisia talouspoliittisia paketteja. Niiden tarkoituksena on ollut vakauttaa kohdemaan talous kasvukelpoiseksi. IMF:n tarkkailutehtäviin kuuluu myös raportin ja politiikkasuositusten tekeminen kaikista jäsenmaista.

Historiaa

IMF:n ja muun Bretton Woods -järjestelmän (IMF, Maailmanpankki, WTO) perustamisessa Britannian pääneuvottelija oli taloustieteilijä John Maynard Keynes, joka yritti turhaan saada neuvotteluissa läpi erilaisa ratkaisuja kuten kansainvälistä rahayksikköä. Neuvotteluiden taustaproblematiikkana oli, että ennen toista maailmansotaa valtiot olivat hoitaneet ulkomaanvaluutan vaihtoon liittyviä ongelmiaan keinoin, jotka nähtiin haitallisena kansainväliselle kaupalle. Nyt tarkoitus oli luoda järjestelmä, jossa vaihtotaseeseen ja valuuttakursseihin liittyvä politiikka ei häiritsisi kauppaa. IMF:ään kuuluvat maat joutuivat formaalisti kysymään IMF:ltä lupaa devalvaatioon, joka kuitenkin saatiin yleensä ongelmitta. Keynesiläisen talouspolitiikan mukaisesti IMF:n tarkoitus oli tarjota rahaa maille, jotka tarvitsivat sitä laskusuhdanteessa elvytyspolitiikan tarpeisiin. Keynes ei itse ollut nähnyt kansainvälisiä finanssimarkkinoita taloudellisesti toivottavana, vaan suhtautui niiden mahdollisuuksiin hyvin skeptisesti. Vuosikymmenien kuluessa etenkin 1970-luvun alusta lähtien valtiot ovat kuitenkin liberalisoineet finanssijärjestelmänsä, mistä on seurannut valtavien kansainvälisten finanssimarkkinoiden nousu. 1980-luvulta eteenpäin IMF:n toimitaan on vaikuttanut länsimaissa ja ertyisesti Yhdysvalloissa voimistunut uusliberalistinen, Washingtonin konsensuksen, mukainen talouspolitiikka.

Kritiikkiä

IMF:n menestystä sille asetetuissa tavoitteissa voidaan pitää rajallisena. 1970-luvulta alkaen maailmassa on ollut lisääntyvissä määrin valuuttakriisejä. Vuoden 1980 jälkeen yli 100 maata kokenut pankkikriisin, joka laski maan bruttokansantuotetta yli 4 prosenttia. IMF:n tapaa hoitaa valuuttakriisejä on kritisoitu. Syynä epäonnistumiseen on pidetty esimerkiksi IMF:n tapaa reagoida ilmenneisiin ongelmiin eikä aktiivisesti pyrkiä niiden ennaltaehkäisyyn. Lisäksi itse IMF:n tarjoamaa kriisiapua on kritisoitu. Esimerkkinä debaatista voidaan sanoa, että IMF on suositellut kriisiintyneille maille korkeita korkoja yhtenä lääkkeenä valuuttapakoon, mutta kriitikoiden mukaan tämä aiheuttaa kriisiintyneiden maiden taloudelle pahan lisärasitteen, eikä auta itse valuuttapakoon oleellisesti. Erilaisten kansalaisjärjestöjen lisäksi monet johtavat taloustieteilijät, muun muassa nobelisti Joseph Stiglitz, ovatkin kritisoineet IMF:n toimintaa ja vaatineet uudistuksia. Monet konservatiiviset taloustieteilijät taas katsovat, että IMF jo olemassaolollaan tavallaan pelastaa velkaantuneet tahot luo "moral hazardin" eli kannustaa kansainvälisiä finanssitoimijoita lainaamaan vastuuttomasti. Erityisesti Thaimaan ja Venäjän talouskriisien yhteydessä 90-luvulla IMF lainoitti valtioita valtavilla summilla tarkoituksenaan estää maiden valuuttojen kurssien devalvoituminen. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ja valuuttakurssin devalvoiduttua maille jäi valtavat velat epäonnistuneesta valuutan tukemisyrityksestä. Stiglitzin mukaan operaatioista hyötyivät pääasiassa vain suuret länsimaiset rahoituslaitokset, joille valuutan kurssin ylläpitäminen antoi aikaa kotiuttaa pääomansa ennen kurssiromahdusta.

Kirjallisuus

Aiheesta muualla

IMF:n verkkosivut

Kansainväliset talousjärjestöt

Gourt Home::Gourt :: Kansainvälinen valuuttarahasto

IMF:n tehtävät

Historiaa

Kritiikkiä

Kirjallisuus

Aiheesta muualla