Hypotermia on alhaisen ruumiinlämmön tila. Tila on lähes poikkeuksetta jonkin ulkoisen tekijän aiheuttama, esimerkiksi pitkä aika kylmässä vedessä aiheuttaa hypotermian. Useimmiten lievissä (muutaman asteen poikkeamissa) tapauksissa ei tilasta jää pysyviä vammoja.
Hypotermiasta voidaan puhua, kun ihmisen ruumiinlämpö laskee alle 35 celsius -asteen. Hypotermia voidaan jakaa kolmeen osaan: lievä hypotermia (34-35 celsius astetta), kohtalainen hypotermia (30-34 celsius astetta) ja vaikea hypotermia (alle 30 celsius -astetta).
Elimistön lämpötilan laskiessa ihmiselle kehittyy hypotermian oireita, joiden esiintyminen riippuu hypotermian asteesta. Vilunväristykset, kylmäntunne, kömpelyys, lihasvapinat ja välinpitämättömyys ovat merkkeinä jo kohtalaisesta hypotermiasta. Ruumiinlämmön laskiessa vieläkin alemmaksi kylmäntunne ja lihasvapinat loppuvat, tajunnantaso laskee edelleen. Samalla hengitys ja pulssi hidastuu sekä heikentyvät. Lämmönlaskiessa alle 30 celsius asteen, rytmihäiriöiden riski kasvaa huomattavasti, varsinkin flimmeri, kammiotakykardia tai -värinä ovat varsin yleisiä vaikean hypotermian yhteydessä.
Kohtalaisesta hypotermiasta (kehon lämpötila 30°C-34°C) kärsivä tulee saada nopeasti suojaan pakkaselta ja lisälämmönhukkaa tulee estää. Keskivaikeasta hypotermiasta kärsivän ei tule juoda.
Vaikeasta hypotermiasta (kehon lämpötila alle 30°C) kärsivää tulee käsitellä varoen. Lisälämmönhukka tulee estää ja saattaa potilas nopeasti hoitoon. Syvästä hypotermiasta kärsivää ei saa elvyttää.
Hypothermie | Hypothermia | Hipotermia | Hypothermie | Ipotermia | קור (תסמין למחלה) | Hypothermie | 低体温症 | Hipotermia | Hipotermia
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Hypotermia".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world