Harakka

Harakka (Pica pica)

Koko ja ulkonäkö

40-51cm pitkä, paino 175-300 g. Koiras on keskimäärin naarasta suurempi ja pitkäpyrstöisempi. Mustavalkoinen lintu, jolla on yksivärisen vihreähohtoinen, 20-30 cm pitkä pyrstö. Nuoret linnut ovat lyhyempipyrstöisiä kuin aikuiset. Poikaset syntyvät höyhenettömiä. Niiden kita on vaaleanpunainen, samoin suupielet. Pohjois-Afrikan alalaji mauretanica on muita pienempi.

Ääni: Käheästi räkättävän äänen lisäksi joskus hiljaista, vikisevistä ja visertävistä äänistä koostuvaa jokeltelua. Yleensä melko kovaäänistä.

Vanhin suomalainen rengastettu harakka on ollut 18 vuotta 10 kuukautta 28 päivää vanha.

Harakka on luonteeltaan utelias ja älykäs. Vaaran uhatessa se piiloutuu pensaiden tai puiden oksistoon. Poikaspesäänsä se vartioi huolellisesti ja yrittää karkoittaa tunkeilijan kovalla räkätyksellä ja räpyttelyllä. Röyhkeä varis voi joskus tunkeutua harakan pesään ryöstämään munia tai poikasia. Kissa saa harakoiden vihan yltymään äärimmilleen. Monet harakkaemot ovat oppineet tarkastamaan roskakoreja, ja asukkaiden harmiksi ne aamuvarhain heittelevät roskisten sisällön pihalle. Samoin kuin varikset ja naakat, ovat harakatkin oppineet tunnistamaan ja hyödyntämään pikaruokien värikkäät paperiroskat, joita ihmiset heittävät teiden varsille ja parkkipaikoille.

Levinneisyys

Harakat ovat levinneet koko Eurooppaan, Luoteis-Afrikaan, Etelä- ja Länsi-Aasiaan ja Pohjois-Amerikan länsirannikolle. Suomessa harakka pesii koko maassa. Pesimäkantamme suuruus on n. 180 000 paria.

Harakka on yleensä paikkalintu. Loka-marraskuussa osa nuorista linnuista vaeltelee joitakin kymmeniä, harvoin satoja kilometrejä.

Elinympäristö

Alun perin harakka on ollut rantatiheikköjen asukas, mutta on siirtynyt pesimään myös asumusten liepeille puutarhoihin, pihoille sekä metsänreunoihin. Keskikaupunkien puistoissa ja pihoilla pesii nykyisin yhä kasvava määrä harakoita. Aivan ulkosaaristosta harakka puuttuu. Talvella kaatopaikoilla, tunkioilla ja lintulaudoilla.

Lisääntyminen

Pesii huhti-kesäkuussa koko maassa. Etelä-Suomessa pesänrakennus alkaa maaliskuussa. Pesä on 1-20 m:n korkeudessa melkein minkälaisessa paikassa tahansa, yleensä tiheässä kuusessa tai männyn latvasssa, usein myös lehtipuussa tai -pensaassa. Emojen yhdessä tukevalle alustalle rakentama suuri pallomainen katettu pesä on koottu pikkuoksista ja vuorattu savella sekä juurikuiduilla. Pesän kulkuaukko on sivulla. Muninta alkaa Etelä-Suomessa huhtikuun puolivälin paikkeilla. Munia on yleensä 5-8, keskimäärin 5,6; ne ovat harmaanvihreitä, ruskea- ja vihreätäpläisiä. Naaras hautoo niitä lähes 3 viikkoa. Poikaset kuoriutuvat hieman eri aikoihin muutaman päivän kuluessa. Molemmat emot ruokkivat poikasia. Ne lähtevät pesästä lentokykyisinä 3-4 viikkoisina.

Syksyisin ja keväisin harakat kerääntyvät ryhmiksi ja osallistuvat ryhmäsoitimeen: ne pomppivat maassa ja lentävät silloin tällöin lyhyitä matkoja näytellen pukunsa valkoisia allueita. Päälaen höyhenet ovat pystyssä ja pyrstö levitettynä; sitä keikutetaan edes takaisin.

Ravinto

Kaikkiruokainen, ryöstelee lintujen munia ja poikasia.

Muuta

Erityisesti talvi-iltaisin harakoita kerääntyy usein parviksi yhdessä yöpymään. Ennen muinoin pidettiin harakan naurua pahan enteenä, eikä harakkaa suvaittu pihamaalla. Pariside säilyy koko elinajan.