Hamppu

Hamppu (Cannabis sativa) on hamppukasvien (Cannabaceae) heimoon kuuluva perinteinen viljelyskasvi. Nykypäivänä hamppu on yksi maailman kiistellyimmistä kasveista eräiden hamppulajikkeiden päihdyttävien vaikutuksien vuoksi.

Hampulla on hyöty- ja päihdekäyttökohteita, mutta niille on erilaisen jalostuspäämäärän tuottamat lajikkeet. Hyötykäyttöhamppu eli kuitu- tai öljyhamppu ovat lajikkeita, joilla on marginaalinen kannabinoidipitoisuus, mutta ne kasvattavat pitkän ja suoran varren tai paljon suuria ja öljypitoisia siemeniä. Päihdehamppu on kannabinoidipitoinen pitkän jalostustyön tulos, josta voidaan kuivaamalla valmistaa kannabista. Yhteistä molemmilla lajiketyypeille ovat ulkonäön peruspiirteet.

Luokitus

Illustration Cannabis sativa0.jpg | Carl von Linné (ennen aatelointia Carl Linnaeus) luokitteli Cannabis sativan vuonna 1753 yksilajiseksi suvuksi.

Myöhemmin hampulle on ehdotettu myös useampilajisia luokitteluja. Melko yleinen luokittelu on jakaa hamppu kolmeen lajiin: Cannabis sativa, Cannabis indica ja Cannabis ruderalis. Yksilajisessa luokittelussa nämä eri muodot voidaan ajatella Cannabis sativan alalajeiksi (subspecies, subsp.), muunnoksiksi (varietas, var.) tai lajin eri muodoiksi (forma, f.), seuraavaan tapaan:

Cannabis indica: Cannabis sativa subsp. indica tai Cannabis sativa var. indica
Cannabis ruderalis: Cannabis sativa f. ruderalis, myös Cannabis sativa subsp. spontanea.

Nimen alkuperä

Nimen kannabis on oletettu olevan skyyttiläistä alkuperää. Mahdollisesti se on kotoisin seemiläisistä kielistä, kuten hepreasta. Raamatun toisessa Mooseksen kirjassa (30:23) Jumala käskee Moosesta valmistamaan pyhää öljyä mirhasta, kanelista, kaneh bosm'sta ja kassiasta. Kaneh bosm on hepreaksi cannabos tai kannabus; "kan" tarkoittaa ruokoa ja kaislaa ja "bosm" tarkoittaa tuoksuvaa, aromikasta.

Sara Benetowa Varsovan antropologisten tieteiden laitoksesta on kirjoittanut kirjaansa Book of Grass: "Hämmästyttävä löytö seemiläisen nimen kanbos ja skyyttiläisen cannabis välillä johtaa olettamukseen, että skyyttiläinen sana on seemiläistä alkuperää."

Kun vertaa englantilaista sanaa hemp ja kreikkalaista sanaa kannabis, huomaa nimen tulleen indoeurooppalaisista kielistä. Suomalais-ugrilaisissa kielissä kanapish on tarkoittanut hamppua. On oletettavaa, että maanviljelyksen levitessä hampun kasvattaminen yleistyi ja nimi kulki sen mukana.

Hampun tieteellisen nimen lajiosa johtuu latinan adjektiivista sativus, joka on tässä latinan kieliopin vaatimassa feminiinimuodossa sativa, koska Cannabis on suvultaan feminiininen. Sana sativus on klassillisessa latinassa hyvin harvinainen. Sen merkitys on ’viljelty’ tai ’istutettu’ eli vastakohta luonnossa kasvavalle. Ruderalis tarkoittaa ruderaattia eli joutomaata ja indica viittaa Intiaan.

Ulkonäkö

Cannabis 02 bgiu.jpg Hamppu on yksivuotinen, 1–2 metrin korkuinen pystysti kasvava kasvi. Hampun lehdet, joiden muodosta on syntynyt eräänlainen tunnus, ovat sormijakoisia ja lehtilavan muoto on iso- ja teräväsahainen. Hampun lehdet kasvavat vastakkaisesti ja tavallisesti ne ovat 3-9 sormisia. Sormien määrä lisääntyy kasvin kasvaessa: ensimmäiset lehdet ovat vain kolmisormisia mutta vanhemmista lehdistä on tavattu jopa 13-sormisia. Lehdykät ovat yleisesti ottaen kapeat.

Hamppu on kaksikotinen ja tuulipölytteinen. Hampun hedekukinto on runsashaarainen ja itse kukat ovat ennen kukkimista hyvin pientä vihreätä banaaniterttua muistuttavat. Emikukinto on terttu, vihreä kuten verhiölehdet jotka muodostavat kukasta suuren osan. Kukkia täysikasvuisessa, kukkivassa naaraassa on satoja. Verhiölehtien välistä työntyy kaksi, yhdessä v-asennossa olevaa luottia, jotka ovat nuorella kasvilla vaaleat ja vanhalla kasvilla lopulta ruskeat ja kuivat.

Hampun siemenet ovat noin puolen sentin pituisia, litteähköjä ja rusehtavia. Jotkut siemenet ovat jopa hyvinkin tummia tai tummaviirullisia pystysuunnassa.

Hamppua ei kasva Suomessa luonnonvaraisena. Etelä-Euroopassa ja mm. Ukrainassa se on vakiintunutkin. Suomessa satunnaisesti luonnossa tavattava hamppu on joko karannut hamppupellolta, tai sitä on joko istutettu koristekasviksi tai tarkoituksella kasvatettu päihteeksi.

Kannabinoidipitoisuus

Cannabis female flowers close-up.jpg

Hampun luontainen kannabinoidipitoisuus on tunnettu ympäri maailmaa. Kasvin pääasiallinen psykoaktiivinen yhdiste on tetrahydrokannabinoli (THC), mutta kasvi sisältää myös noin 60 muuta kannabinoidia, joista suurin osa ei ole päihdyttäviä.

Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen kasvin lehdillä ja kukkien pinnoilla sijaitsevien kannabinoidirikkaiden hartsirauhasten tarkoituksesta. Toiset väittävät kannabinoidien olevan kasvin luontainen hyönteiskarkote, toiset pitävät niitä kasvin keinona suojautua kuivumiselta. Erään väittämyksen mukaan kannabinoidit suojaavat kasvia ultraviolettisäteiltä. Kuivissa kasvuolosuhteissa päihdehampun on huomattu nostavan hartsirauhaset näkyville lehtien pinnalle ja lisääntyneen ultraviolettisäteilyn on huomattu tekevän samoin.

Toisin kuin yleisesti luullaan, villi luonnossa kasvava hamppu ei ole kovin kannabinoidipitoinen. Nykyajan jalostustyön tuloksena on kehitetty vahvoja päihdehamppulajikkeita, jonka kuivapainosta jopa 25 prosenttia on kannabinoideja. Toisessa ääripäässä on kuituhamppu, joka saattaa sisältää kannabinoideja vain 0,05 prosenttia.

Alalajit

Cannabis flowering.jpg

Cannabis sativa subsp. indica

Cannabis sativa subsp. indica on alkuperältään kotoisin Keski-Aasiasta Afganistanin, Nepalin ja Pakistanin alueelta. Kasvit ovat lyhytnivelvälisiä ja leveitä. Kasvin lehdykät ovat erittäin leveät ja usein hyvin tummanvihreät. Kasvit kukkivat nopeasti, vain noin 6–8 viikossa. Kukinnot ovat tiiviitä ja paksuja. Cannabis sativa subsp. indica on alun perinkin ollut alalajeista kannabinoidipitoisin; se sisältää Cannabis sativa subsp. sativaa enemmän kannabidiolia (CBD) ja kannabinolia (CBN), mutta vähemmän tetrahydrokannabinolia (THC). Nykyisin Cannabis sativa subsp. indica on se alalajeista, jota kasvatetaan päihteeksi varsinkin sisätiloissa. Syitä suosiolle päihdekasvina ovat nopea kukinta-aika, lyhyt kasvutapa ja kasvista saatavan kannabiksen vahvuus. Keski-Aasiassa indicasta valmistetaan paljon hasista. Suuri kannabidiolimäärä tekee päihtymystilasta väsyttävän ja käyttäjä haluaa pysytellä sohvanpohjalla.

Cannabis sativa subsp. sativa

Cannabis sativa subsp. sativa on Cannabis sativa subsp. indican "vastakohta". Alkuperältään se on kotoisin Meksikon, Kolumbian ja Thaimaan alueilta sekä Afrikan tietyistä osista. Sillä on vaaleammanvihreät ja paljon kapeammat lehdykät kuin Cannabis sativa subsp. indicalla. Kasvit kasvavat tropiikissa pitkiksi ja kukkivat hitaasti, 10–16 viikossa. Kukinnot ovat hajanaisesti pitkin latvaa, eikä Cannabis sativa subsp. indicalle tyypillistä suurta tiivistä kukintoa muodostu. Cannabis sativa subsp. sativa on alalaji, josta on valmistettu suuri osa nykyisistä kuituhamppulajikkeista.

Luontaisesti sativa on sisältänyt tetrahydrokannabinolia, mutta muita kannabinoideja vähän. Sativa ei ole saavuttanut suurta suosiota päihdekasvina, koska se kukkii hitaasti, kasvaa tavattoman korkeaksi ja vaatii paljon valoa. Sativaa on kylläkin risteytetty indicaan, jotta päihdekasvin tuottamasta päihtymystilasta tulisi kirkkaampi ja energisempi. Cannabis 01 bgiu.jpg

Cannabis sativa subsp. ruderalis

Cannabis sativa subsp. ruderalis on kotoisin entisen Neuvostoliiton alueelta, jossa se kasvaa villinä teiden varsilla ja talojen seinustoilla. Se kukkii jopa hampulle erikoisessa 24 tunnin valossa. Siitä on valmistettu kuituhamppulajikkeita Pohjoismaihin, koska se kasvaa nopeasti ja tuottaa siemeniä vaikka olisi yötön yö. Fin-314®, Finola, on Suomen kesäoloihin erityisesti jalostettu öljyhamppulajike, joka kasvaa lyhyeksi, yksivartiseksi ja valmistuu nopeasti Suomen kesässä.

Luontaisesti ruderalis ei edes ole sisältänyt mainittavaa määrää kannabinoideja. Päihdekasviksi Cannabis sativa subsp. ruderalista on viime aikoina risteytetty Cannabis sativa subsp. indican kanssa, jotta kasvi tuottaisi kannabista myös Pohjoismaiden suvessa.

Käyttökohteet

Hamppukuitu

Hemp stem fibre.jpg Hamppu tunnetaan parhaiten köysien raaka-aineena, mutta siitä saatavista kuiduista voidaan valmistaa myös kestäviä kankaita, selluloosaa paperin raaka-aineeksi sekä teollista raaka-ainetta käytettäväksi eristeenä, levyinä tai huonekalujen materiaalina.

Kuituhamppupelto tuottaa aarilta 3–4 kertaa enemmän kuitua kuin metsä. Uusi sato valmistuu vuosittain, toisin kuin metsän, jonka kuitukäyttöön kasvaminen kestää vähintään 20 vuotta.

Hamppukuitu on erittäin luja (120 kg/mm²) ja märkäkestävä. Se on myös muun muassa puuvillaa lämpimämpi ja pehmeämpi materiaali tekstiiliksi valmistettuna. Vaikka hampulla on huonompi valonkestävyys kuin pellavalla, esimerkiksi purjekäytössä se on todettu moninkertaisesti pellavaa pitkäikäisemmäksi vaihtoehdoksi. Pehmeää kangasta varten hamppu korjataan 2-3 kuukauden iässä, lankakäyttöön 3-4 kuukauden jälkeen ja vaativaan kangas- ja köysikäyttöön noin puolivuotiaana.

Hampun tuotanto tonneina 2003–2004
FAOSTAT (FAO)


Kiina	23000	79 %	24000	79 %
Ranska	4300	15 %	4300	14 %
Chile	1250	4 %	1250	4 %
Venäjä	200	1 %	300	1 %
Turkki	150	1 %	150	< 1 %
Ukraina	150	1 %	150	< 1 %
Romania	100	< 1 %	100	< 1 %
Unkari	40	< 1 %	40	< 1 %
Puola	15	< 1 %	15	< 1 %
Espanja	8	< 1 %	8	< 1 %
Serbia ja Montenegro	2	< 1 %	2	< 1 %
Yhteensä	29215	100 %	30315	100 %

Hamppukuitu muistuttaa monessa suhteessa pellavaa. Sen pituus-paksuussuhde on samansuuruinen ja poikkisiteet ovat molemmilla kasveilla toistensa kaltaiset. Hamppukuidun päät eivät kuitenkaan ole pellavan tapaan teräviä vaan tylppiä ja haarautuneempia. Hamppukuidun pää kiertyy kuivuessaan vastapäivään. Kuituosasta noin kaksi kolmannesta on selluloosaa.

Hampun varren ulompi osa käsittää pidempiä niinikuituja ja sisäosa lyhyempiä kuituja. Näistä niini on perinteinen tekstiilien ja köysien raaka-aine. Kuitukimpun pituus vaihtelee alle puolesta metristä lähes kahteen metriin. Liotuksen ja kuivauksen jälkeen väri voi olla hyvin erilainen käytetyistä menetelmistä riippuen – aina keltaisesta tai harmaasta vihreään, ruskeaan ja lähes mustaan. Myös täysvalkoista voidaan saada aikaan, mutta tällöin kuitu heikkenee eikä enää sovellu suurta lujuutta vaativiin tarkoituksiin. Kuitukimpun paksuus on 0,5–5 mm muodostuen peruskuiduista.

Hampusta voidaan valmistaa paperilaatuja hyvin ohuesta paperista paksuihin pahveihin. Nykyään hamppupaperia käytetään laajalti sätkäpapereissa ja suuri osa raamatuista painetaan hamppupaperille, koska sivujen täytyy olla ohkaisia, kestäviä ja keveitä. Lähes kaikki paperi, jolle on kirjoitettu ennen 1900-lukua on hamppupaperia. Hamppupaperin kestävyys on säilyttänyt suuren määrän vanhoja kirjoja ja seteleitä hyväkuntoisina. Hamppupaperi ei repeä yhtä helposti kuin puusta valmistettu paperi eikä kellastu sataan vuoteen; kaksisataavuotiaana paperi alkaa olla kellertävää, kun puusta valmistettu on jo 30–50 vuotiaana.

Vaikka hamppukuidun käyttö väheni 1900-luvun puolivälissä sodan jälkeen, se on edelleen tärkeä raaka-aine muun muassa luontoystävällisessä vaateteollisuudessa, mattojen valmistuksessa sekä mitä oudoimmissa yhteyksissä – tiesitkö esimerkiksi, että darts-taulujen tärkein raaka-aine on hamppukuitu?

Tulevaisuudessa, ilmakehän päästäessä enemmän ultraviolettisäteilyä maan pinnalle, hamppu saattaa taas nousta yleiseksi tekstiilikuiduksi. Vaalea ja jopa 95 prosenttia auringon haitallisista UV-säteistä suodattava hamppukangas saattaa suojata jälkipolviemme ihoa. Verrantona tällä hetkellä yleisin materiaali eli puuvilla suodattaa ainoastaan 30 prosenttia kankaaseen osuvista UV-säteistä.

Hampunsiemenet ja siemenistä puristettava öljy

Hemp seeds.jpg Hampunsiemenistä saatavaa öljyä on perinteisesti käytetty lamppu- ja voiteluöljynä. Terveellistä, syötävää hamppuöljyä voidaan valmistaa muun muassa kylmäpuristamalla korjatuista, kypsistä siemenistä. Hampunsiemenet sisältävät helposti imeytyvässä muodossa olevaa proteiinia noin 25 prosenttia ja monityydyttämätöntä rasvaa noin 33 prosenttia. Siemenet ja niistä puristettu öljy ovat gluteenittomia ja kolesterolittomia. Tietysti kumpaankaan valmisteeseen ei sisälly kannabinoideja.

Aiemmin soijapavun luultiin olevan kasvikunnan eniten aminohappoja sisältävä jäsen, sillä se sisältää jopa 18 aminohappoa kahdestakymmenestä proteiinisynteesissä tarvittavasta aminohaposta. Kuitenkin uudempien tutkimusten mukaan hampunsiemenet sisältävät kaikki ihmisen terveydelle välttämättömät 20 aminohappoa.

Hampunsiemenet sisältävät paljon terveellisiä ja ihmiselle välttämättömiä omega-3, -6, ja -9 -rasvahappoja. Hampunsiementen monityydyttämätön ja paljon rasvahappoja sisältävä rasva koostuu pääosin linolihaposta (LA, omega-6), jota on siementen rasvapitoisuudesta noin 55 prosenttia ja alfalinoleenihaposta (ALA, omega-3) jota on 20–25 prosenttia. Hampunsiemenet sisältävät myös erittäin harvinaista ja terveellistä gammalinolihappoa (GLA, omega-6) neljä prosenttia ja stearidoonihappoa (SDA, omega-3) suunnilleen kaksi prosenttia.

Energianlähde

Hamppu on nopeasti kasvava energiakasvi. Dieselmoottori kehitettiin alun perin käymään hampusta valmistetulla biopolttoaineella.

Hampun historiaa

Alkukulttuuri Aasiassa

Cannabis sativa.jpg Kiinalaiset omaksuivat hampun sekä lääkekasviksi että kuitukäyttöön. Luonnonlääkkeenä hamppu oli tunnettu Kiinassa jo tuhansia vuosia. Ensimmäiset kudotut kankaat olivat hamppua, ja ne ovat peräisin ajalta 7000-8000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Hamppu oli Keski-Aasiassa ensimmäinen viljelty kuitukasvi.

Sata vuotta ennen ajanlaskumme alkua kiinalaiset valmistivat käärepaperia, ja vuonna 105 keisarillisen palatsin ministeri Tsai Lun onnistui valmistamaan kirjoituspaperia. Vanhimmat päivätyt paperit on löydetty Gobin erämaasta, ja ne ovat peräisin vuosilta 265-334. Kiinalaiset valmistivat paperia kuitukasveista – kuten mulperipensas, kiinanruoho (rami), pellava ja hamppu – sekä ramin, pellavan ja hampun lumpuista. Kuudensadan vuoden ajan vain kiinalaiset osasivat valmistaa ohutta mutta erittäin kestävää hamppupaperia. Vuonna 751 arabit voittivat kiinalaisen armeijan kuuluisassa Talasin taistelussa. Sotavankien joukossa oli paperintekijöitä, minkä seurauksena Samarkandista tuli paperin maailmankaupan keskus. Asanoha.gif

Hamppu saapuu Eurooppaan

Arvellaan, että hamppu tuotiin Aasiasta Eurooppaan noin 1500 eaa. Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin se tuli tunnetuksi koko Euroopassa. 400-luvulla eaa. Herodotos kertoi, että skyytit kasvattivat hamppua huumaavien vaikutusten ja traakialaiset kuitujen takia. Roomalaiset levittivät hampun viljelyn koko Eurooppaan, joskin kasvi oli paikoin jo pohjoisemmassakin tunnettu.

Purjelaivoja rakennettiin jo Egyptissä ja Kaksoisvirranmaassa, mutta Rooman valtakunnan aikana laivat kehittyivät suuriksi, kaksi- tai kolmimastoisiksi sekä ne kykenivät kuljettamaan jopa 1600 tonnia rahtia. Hampusta valmistettu purjekangas oli kestävintä joten purjelaivojen materiaalina se oli luonnollisesti yleisin. Yhden purjeen kutominen vei ammattitaitoiselta kutojalta vuosia, ja kankaan laadun piti olla paras mahdollinen. Rooman valtakunnan aikana purjeenkudonta olikin yksi kukoistavimpia teollisuudenaloja.

Vanhin hampun viljelyyn kehottava laki Euroopassa oli itsensä Kaarle Suuren laatima 800-luvulla. Viikingit omaksuivat hampun jo varhaisessa vaiheessa käyttäen sitä mm. köysiin, purjeisiin, vaatteisiin ja kalaverkkoihin, sillä hamppu kestää pitkään hapertumatta kosteudenkaan haittaamatta sitä. Vuonna 850 rakennettujen viikinkilaivojen jäännöksistä on löydetty hampunsiemeniä. Hamppukuitujen voimin viikingit matkasivat Pohjois-Amerikan länsirannikolle ja ovat luultavasti vieneet kasvin mukanaan.

Saksilaiset kirjasivat lääkinnälliseen kirjallisuuteensa hamppurohtojen reseptejä. Hamppua käytettiin paitsi ravintona, myös yleisrohtona erilaisiin vaivoihin, hammassärystä ja synnytyskivuista kuumetauteihin ja reumatismiin. Platina sanoo, että hampusta saa mainiota köyttä. Sitten hän lisää, että tiettyyn ruokaan käytetään jauhettua hampun siementä, mutta se vahingoittaa vakavasti vatsaa ja päätä eli kaiken kaikkiaan koko kehoa. Keskiajalla pellava- ja hamppukulttuuri kukoistivat Euroopassa. Kaikki käyttövaatteet oli valmistettava kotona kasvatetusta pellavasta, hampusta ja villasta. Henry8England.jpg]] Viidennellätoista vuosisadalla Euroopan mahtikansat mittelivät voimiaan merivaltoina. Espanja, Hollanti ja Iso-Britannia olivat käyneet idän kanssa kauppaa Silkkitien kautta, mutta meriteitse aukenivat huomattavasti suuremmat kaupankäynnin mahdollisuudet. Laivojensa varustamiseen nämä maat tarvitsivat ennenkokemattoman paljon hamppukuitua, sillä vain pisimmät ja vahvimmat hamppukuidut muotoutuivat suuriksi purjeiksi ja paksuiksi köysiksi, jotka olivat riittävän säänkestäviä pitkillä matkoilla itään.

Briteillä oli saarivaltana ongelmallisemmat olosuhteet. Niinpä Englannin Henrik VIII määräsi vuonna 1533 kaikki maanviljelijät kasvattamaan neljänneseekkerin hamppua tai pellavaa jokaista kuudettakymmenettä eekkeriä maata kohden. Englannin Elisabet I toisti määräyksen vuonna 1563, mutta säännös kumottiin vuonna 1593, koska maanviljelijät eivät huonon korvauksen tähden halunneet kasvattaa kuituja valtiolle. Vuonna 1663 Britannia määräsi siirtolaistyöläisiä kuitujen muokkaukseen ja asetti Irlannin tuottamaan hamppu- ja pellavavaatteita emämaalle verovapaana. Englanti myös osti jopa 97 % hampustaan Venäjältä pysyäkseen vallassa merivoimin.

Hamppu uudella mantereella

Kristoffer Kolumbus purjehti hamppupurjein Atlantin yli vuonna 1492. Merivaltojen laivanvarustus oli täysin riippuvaista hamppukuidun määrästä. Raportit siitä, että hamppu kasvoi hyvin uudessa maassa, antoivat merivalloille uuden mahdollisuuden lisätä laivojensa määrää ja sen myötä myös valtaansa maailmassa.

Jo ennen Kolumbusta viikingit olivat luultavasti kuljettaneet hampunsiemeniä mukanaan ylittäessään Atlantin ja vieraillessaan uudessa maassa ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa. Hamppua oli kuitenkin viljelty Amerikan mantereella myös ennen viikinkejä. Luultavasti aikoinaan Kiinasta, Beringin salmen kautta, nykyiseen Alaskaan vaeltaneet kansat olivat tuoneet hampun mukanaan. Varhaisista uuden maan ja Euroopan välisistä tiedotteista on jäänyt tietoja, joiden mukaan länsirannikolta olisi löytynyt luonnonvaraiseen elämään sopeutunut hamppulaji, "villihamppu", Cannabis americana.

Ensimmäiset eurooppalaiset uudisasukkaat Amerikan mantereella alkoivat viljellä hamppua omiin ja emämaidensa tarpeisiin. Vuoteen 1690 mennessä Pohjois-Amerikassa oli riittävästi hamppua, pellavaa ja puuvillaa niin, että siellä voitiin aloittaa teollinen paperituotanto.

1800-luvun alussa Yhdysvallat, kuten monet Euroopankin maat, olivat luoneet vahvat kauppasuhteet maataloustuotteista Venäjän kanssa. Yhdysvaltojen tuontituotteista kymmenen prosenttia oli venäläisiä – niistä tärkeimpiä olivat rauta, hamppu ja pellava.

Teollisen vallankumouksen ensiaskelia 1800-luvun puolivälissä olivat uudet mekaaniset ratkaisut hamppukuidun käsittelyssä. Vuonna 1882 pelkästään New Yorkissa oli kymmeniä kuitujen muokkaukseen keskittyneitä tehtaita. Oli suhteellisen yksinkertaista saada aikaan selluloosaa ja kuitua, mutta kemian alan kehitys tämän vuosisadan puolella antoi mahdollisuuksia myös uudenlaiseen hampun hyödyntämiseen.

Rudolf Dieselin kehittämä dieselmoottori oli alun perin tarkoitettu käyttämään hamppu- ja muita kasvisöljyjä.

"Dieselmoottoria voidaan käyttää kasvisöljyillä ja se auttaisi huomattavasti sitä käyttävien maiden maanviljelyn kehittämisessä. Kasvisöljyjen käyttö voi moottoreiden polttoaineena tuntua merkityksettömänä tänä päivänä. Mutta senkaltaiset öljyt voivat ajan oloon tulla yhtä tärkeiksi kuin nykypäivän petroli ja kivihiiliterva." — Rudolf Diesel (1911)

Hempcar.gif

1930-luvulla Fordin moottoriyhtiö kehitti polttoaineiksi etyyliasetaattia, metanolia ja muita yhdisteitä hampusta. Fordilla oli suunnitelmia hamppupolymeereistä (selluloosasta) tehdystä muovista, joka olisi käytännöllinen materiaali miltei mihin tahansa. Valmistettiin auto, jonka materiaalit olivat "kasvaneet maasta", eli ne olivat täysin hampusta ja muista kasveista jatkojalostettuja. Auto kulki hamppupolttoaineella. Lehdet Mechanical Engineering ja Popular Mechanics julkaisivat 1937 artikkelit kuvineen aiheesta.

Nämä kehitysaskeleet – biomuovi ja nopea kuidunjalostus – olivat valmiina siirtämään teollistuneet maat uuteen hampun hyödyntämisen aikakauteen. Kuitenkin petrokemian tuotteet ja puu sekä puuvilla korvasivat hampun myöhemmin 1900-luvulla, sillä hampun kasvatus julistettiin Yhdysvalloissa laittomaksi.

Hampun historia Suomessa

Suomessa on selvitetty eri viljelykasvien varhaishistoriaa mm. seuraavia tieteenaloja soveltaen:

Paleoekologia: Järvien pohjalietteen kerrostumista on otettu kairaamalla näytteitä, joista on selvitetty siitepölyanalyysin avulla eri viljelykasvien varhaisinta esiintymistä sekä viljelyn yleistymistä ja ajoitettu nämä vaiheet radiohiilimenetelmällä.
Makrofossiilitutkimus (paleoetnobotaniikka): On tutkittu maaperän kerrostumissa säilyneitä kasvijäännöksiä ja kasvinosia, kuten siemeniä ja hedelmiä. Nämäkin löydöt on ajoitettu radiohiilimenetelmällä.

Perinteisen käsityksen mukaan hampunviljely levisi Suomeen Venäjältä Karjalan kautta joskus keskiajan lopulla. Hamppua tiedetään viljellyn mm. Itä-Karjalassa 1300-luvulla. Kastelholms slott vid slutet av 1600-talet (ur Svenska Familj-Journalen).png. Piirros 1600-luvulta.]]

Suomen vanhin varma hamppulöytö on Ahvenanmaalta. Kastelholman linnan läheltä löydetystä asuinpaikka- ja hautakomplekseista on tavattu makrofossiilitutkimuksissa hampun siemeniä. Ne on ajoitettu viikinkiajalle eli vuosille 800-1050. Laajalti Lounais-Suomessa (Turun alueella) tehdyissä kaivauksissa on tavattu hampun pähkylöitä pitkältä yhtenäiseltä ajanjaksolta noin vuosilta 1100-1500. Hamppu oli kauppatavaraa. Tavallisesti sitä vietiin kuiduiksi työstettynä, joten siinä ei ollut siemeniä mukana. Pähkylälöydöt osoittavat siis, että löytöalueilla todella viljeltiin hamppua, eikä kyse ollut tuontihampusta.

Etelä-Savossa hamppu ylestyi siitepölytutkimuksen mukaan 1400–1500-luvulla. Sen viljely oli laajimmillaan 1700-luvulla ja 1800-luvun alkupuolella. Hampun viljelykulttuuria ja sen pitkää historiaa arvioitaessa jälkimmäinen huomio on erityisen painava. Se kertoo, milloin hampusta tuli "koko kansan kasvi" ja milloin sen taloudellinen merkitys oli suurimmillaan.

Hampunviljely on Suomessa vanhempaa kuin aiemmin on uskottu. Se on nuorempaa kuin viljan viljely, mutta sen läpimurto ja yleistyminen osuu ainakin Keski- ja Itä-Suomessa pitkälti yksiin maanviljelyn "toisen ekspansion" eli 1400–1500-luvun uudisasutuksen kanssa. Tänä kautena paikallaan pysyvä maatalousasutus lujittui merkittävästi. Sisä-Suomessa maaviljelykulttuurin alku eli "ensimmäinen ekspansio" ajoittuu tätä vaihetta vielä noin 700-900 vuotta varhaisempaan aikaan. On mahdollista, että tämä sisämaassa maanviljelyä harjoittanut "kantaväestö" viljeli jo hamppua, mutta sitä ei ole osoitettu sitovasti ainakaan vielä. Lounais-Suomen vanhalla peltoviljelyalueella on hamppua viljelty kiistatta ainkin tuhat vuotta.

Makrofossiilitutkimuksissa tehtyjen varhaisten hamppulöytöjen pohjalta voisi arvailla, että hampunviljely on saattanut levitä Lounais-Suomeen Keski-Euroopan, Baltian tai Skandinavian kautta eikä välttämättä Venäjältä. Itä-Suomeen kasvi levisi luultavasti Venäjältä, kuten tähän asti onkin oletettu. Useiden tutkijoiden mukaan hampunviljely on Suomessa vanhempaa kuin pellavanviljely. Pellavan oletetaan levinneen Suomeen keskiajalla Ruotsin kautta.

Lainsäädäntö

Suomessa hampun kasvattaminen huumausainekäyttöön on kiellettyä rikoslain 50. luvun 1. §:n mukaan. Silloin kyseessä on huumausainerikos. EU-direktiivin mukaan yli 0,3 prosenttia kannabinoideja sisältävälle hampulle ei saa viljelytukea. Kuitu- tai öljyhamppua, eli alle 0,3 prosenttia sisältävää, saa kasvattaa vapaasti.

Lähteet

Ihalainen, J.K. Hamppu Suomessa. Hypnopoliittinen instituutti. Palladium, 1993.
Paakkunainen, Riikkamaria. Vaatteiden ympäristöhaitat - miten suunnittelija voi vaikuttaa. Teollisen korkeakoulun suunnittelusarja. WSOY, 1995.
Vaarna, Pentti. Tekstiiliraaka-aineet. WSOY, 1965.
Onnela, Tapio. Pyhä huumesota - huumepolitiikan pelkoja ja utopioita
http://www.kukin.to/tietosivut/hamppu/pohninaseppala.html#2
http://www.kukin.to/tietosivut/hamppu/pohhamppuhistoria.html

Katso myös

Aiheesta muualla

Hamppukasvit | Tekstiilien raaka-aineet | Viljelyskasvit

Gourt Home::Gourt :: Hamppu