Grönlanti (grönlanniksi Kalâtdlit nunât (Kalaallit Nunaat), tanskaksi Grønland) on Tanskalle kuuluva saari Pohjois-Atlantissa.
Pääpuolueet ovat sosiaalidemokraattinen Siumut ja liberaali Atassut.
Grönlanti kuului EEC:hen vuodesta 1975, mutta erosi EU:sta 1985. Pohjoismaiden neuvoston jäsen se kuitenkin on. Greenland-CIA WFB Map.png
Ilmasto on arktinen. Vuoden keskilämpötila etelässä on +0,5 °C, kylmimmän kuukauden keskilämpötila on -7,8 °C. Pohjoisessa taasen -8,7 °C (jäätiköllä -25 °C) ja kylmin kuukausi -30,6 °C.
Kuitenkin esim. kesäisin lämpötila saattaa nousta yli 10 celsiusasteeseen.
Nisäkkäitä on 33 lajia, joista vain 8 elää maalla.
Puita kasvaa hyvin vähän Etelä-Grönlannissa (koivuja), mutta suurilta osin kasvusto on sammalta ja matalaa varvikkoa.
Lisäksi viljeltyjä kasveja viljellään vähäisissä määrin Etelä-Grönlannissa sekä saarella on muualta tuotuja eläimiä (esim. vetokoiria, lampaita).
Valtaosin Grönlanti on riippuvainen kalastuksesta, jonka tärkein saalis on katkaravut. Myös hylkeenpyynnillä ja sen ympärillä toimivalla turkisteollisuudella on merkittävä työllistävä vaikutus.
Turismin merkitys on kasvanut, mutta ei ole vielä kovin merkittävä johtuen kaukaisesta sijainnista ja siten hankalista ja kalliista liikenneyhteyksistä.
Palveluelinkeinojen puolella julkisella sektorilla on keskeinen rooli ja noin puolet hallinnon tuloista tulee tukena Tanskasta.
Groenland | Grēneland | جرينلاند | Gronlandia | Groenlandia | Greenland | Chheⁿ-tē | Grenland | Greunland | Гренландия | Grenlàndia | Grónsko | Grønland | Grønland | Grönland | Gröönimaa | Γροιλανδία | Greenland | Groenlandia | Gronlando | Groenlandia | گرینلند | Grønland | Groenland | Grenlandia - Kalaallit Nunaat | 그린란드 | Grenland | Grenlando | Groenlandia | ᐊᑯᑭᑦᑐᑦ | Гренланди | Grænland | Groenlandia | גרינלנד | Kalaallit Nunaat | Groenlandia | Grenlandija | Grönland | Gruunlaand | Groenland | グリーンランド | Grønland | Grønland | Gröönland | Grenlandia | Gronelândia | Groenlanda | Гренландия (остров) | Groenlannia | Greenland | Grónsko | Grenlandija | Гренланд | Grenland | Grönland | กรีนแลนด์ | Greenland | Grönland | Ґренландія | 格陵兰
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Grönlanti".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world