Gammasäteily

Gammasäteily on sähkömagneettista säteilyä, joka on peräisin atomiydinten viritysten purkautumisista. Gammasäteilyn aallonpituus on tyypillisesti alle 10 pm. Se on ionisoivaa säteilyä kuten alfa- ja beetasäteilykin. Näihin verrattuna gammasäteilyllä on vähemmän energiaa, joten se on vähemmän ionisoivaa. Kuitenkin aaltoliikkenä se on hyvin läpitunkevaa; sen tehon vähentämiseen 50 %:iin vaaditaan 1 cm lyijyä tai 5 cm betonia.

Historia

Gammasäteilyn havaitsi ranskalainen kemisti Paul Ulrich Villard vuonna 1900 tutkiessaan uraania. Hän toimi École Normale-korkeakoulussa Pariisissa. Hän rakensi laitteiston, jolla määritti, ettei gammasäteily käänny magneettikentässä, eikä se siis koostu varatuista hiukkasista, kuten alfa- tai beetasäteily.

Pitkään uskottiin gammasätelyn olevan hiukkassäteilyä. Aaltoluonteen osoitti brittiläinen fyysikko William Henry Bragg vuonna 1910, jolloin hän osoitti, että gammasäteily ionisoi kaasua kuten röntgensäteily.

Ernest Rutherford ja Edward Andrade mittasivat 1914 gammasäteilyn aallonpituuden diffraktiomenetelmällä. Rutherford keksi nimen gammasäteily (gamma rays), kuten oli aiemmin nimennyt alfa- ja beetasäteilynkin.

Gamma-astronomia on sekä tähtitieteen että satelliiteilla tehtävän avaruustutkimuksen uusia aloja.

Esimerkki

Ensin koboltti-60 hajoaa virittyneeksi nikkeli-60:ksi beetahajoamisella:

{}^{60}\hbox{Co}\;\to\;^{60}\hbox{Ni*}\;+\;e^-\;+\;\overline{\nu}_e. Sitten nikkeli-60:n viritystila purkautuu ja viritystilaa vastaava energiamäärä purkautuu gammasäteilynä:

{}^{60}\hbox{Ni*}\;\to\;^{60}\hbox{Ni}\;+\;\gamma.

Alfa_beta_gamma_radiation.png

Ydinfysiikka | Radioaktiivisuus

Gourt Home::Gourt :: Gammasäteily

Historia

Esimerkki