Fokker

Fokker Dr.I.jpg Fokker oli hollantilaisen lentokonesuunnittelija Anthony Fokkerin (1890 – 1939) 21. heinäkuuta 1919 perustama lentokonetehdas.

Fokkerin saksalainen yhtiö ensimmäisessä maailmansodassa

Se toimi Berlin-Johannisthalissa. Sen M.2-kone voitti Saksan ilmavoimien tarjouskilpailun ja yhtiöstä kasvoi vähitellen yksi Saksan suurimmista lentokonetehtaista. 1913 tehdas muutti Schweriniin. Ensimmäisen maailmansodan alussa yhtiö teki yhtenä monista alihankkijoista erilaisia lentokoneita keisarillisille ilmavoimille. Kaupallinen läpimurto tuli sattumalta kesällä 1915, kun sodan osapuolet yrittivät kuumeisesti kehittää yksipaikkaisia hävittäjäkoneita.

Ranskalainen hävittäjälentäjä ja urheilusankari Roland Garros oli asennuttanut nopeaan Morane-yksitasoonsa ainutlaatuisen potkurin läpi ampuvan konekiväärin. Potkuriin oli ruuvattu metallivahvikkeet, jotka kimpouttivat niihin osuneet luodit vaarattomasti syrjään. Garros pystyi näin lentämään viholliskoneiden kimppuun yksinään, eikä hänen tarvinnut varoa ilmassa osuvansa omaan potkuriinsa tai siipiinsä. Aiemmin valtaosa aseistetuista sotakoneista oli ollut hitaita kaksipaikkaisia, joissa tähystäjä oli hoidellut konekivääriä. Saksalaisten onneksi Garros joutui tekemään huhtikuussa 1915 pakkolaskun heidän puolelleen, ja Fokker-yhtiön insinöörit pääsivät ensimmäisinä tutkimaan saaliskonetta. Yhtiö paranteli Garrosin ideaa, ja keksi mekaanisen tahdistuslaitteiston joka esti konekiväärin laukeamisen silloin kun potkurinlapa oli piipunsuun edessä. Uusi laite asennettiin Fokkerin kehittämään E.1 (eindekker) -yksitasoon, ja heinäkuusta 1915 alkaen tämä kevyt pieni hävittäjä alkoi kylvää tuhoa Länsirintamalla vastustajan raskaiden ja hitaiden koneiden parissa. Fokkerin "hittituotteen" menestyskausi kesti kevääseen 1916 asti. Vaikka E.1 oli lento-ominaisuuksiltaan oikukas kone, eikä tahdistinlaite toiminut täysin luotettavasti, vastapuolellakaan ei ollut parempia tarjolla. Näin hyvän alkumenestyksen jälkeen Fokkerilla oli etulyöntiasema Saksan ilmavoimien seuraavissa tarjouskilpailuissa. Yhtiötä suosittiin, vaikka kilpailijoista (Albatross, Roland, Junkers jne) moni olisi tehnyt todennäköisesti teknisesti yhtä toimivia ja jopa edistyksellisempiäkin malleja.

Kuuluisin Fokkerin ensimmäisen maailmansodan konetyypeistä lienee ketterä Dr.I-kolmitaso. Ensimmäinen globaali sotasankari Manfred von Richthofen, "Punainen paroni" (kone oli kirkkaan punainen), käytti viimeisinä kuukausinaan ko. mallia. Teknisesti yhtiön onnistunein hävittäjä oli keväällä 1918 esitelty kaksitaso Fokker DVII. Nopea, virtaviivainen ja kestävä vaneriverhoiltu kone oli niin pelätty vastustaja, että sodan jälkeen Saksaa kiellettiin nimeltä mainiten valmistamasta niitä. Seuraava malli, ylätaso Fokker DVIII olisi ollut vieläkin edistyksellisempi, mutta sitä Fokkerin tehtaat eivät ennättäneet saada kunnolla tuotantoon ennen Saksan häviötä. Hävinneen Saksan kaaoksessa ylijäämä-Fokkerit kulkeutuivat talvella 1918-1919 hämärien liikemiesten kauppavälineinä ympäri Eurooppaa. Myös vastaperustetuille Suomen Ilmailuvoimille ostettiin muutama DVII-hävittäjä. Ne tosin romuttuivat lento-onnettomuuksissa ja varaosien puutteen takia nopeasti.

Markkinajohtaja 1930-luvulla

Fokkerin tehdas siirtyi 1919 Amsterdamiin, N.V. Nederlandse Vliegtuigenfabriek. Hän toi junalastin Fokker D.VII ja C.I sotilaskoneita sekä varaosia. Koska liittoutuneet kielsivät lentokoneteollisuuden Saksassa, tämä ei välttämäti ollut varkaus vaan yhteistoimintaa Saksan halltuksen kanssa.

1930-luvulla Fokkerin matkustajakoneet olivat merkittävässä markkina-asemassa.

Fokker rakensi sotilaskoneita vain Hollannin ilmavoimille. Suomen ilmavoimat oli harvinainen poikkeus, se osti mm. Fokker C.V, Fokker C.X ja Fokker D.XXI koneita.

1920-luvulla Fokkerin suurin menestys oli kolmimoottorinen F.VIIa/3m matkustajakone (Trimotor), joka hallitsi Euroopan markkinoita kunnes Saksan ja Yhdysvaltain kokometalliset matkustajakoneet saapuivat markkinoille 1930-luvulla. Fokker Trimotor oli kone, josta autoyhtiö Ford rakensi omaa lisenssiversiotaan.

Toisen maailmansodan jälkeen

Toinen maailmansota tuhosi Fokkerin tehtaat. Vuonna 1946 Alankomaihin perustettiin Nederlands Instituut voor Vlietuigontwikkeling (NIV, v. 1971 alkaen NIVR, jossa R=Ruimtevaart toi avaruusteollisuuden tutkimustarpeet mukaan), jonka tarkoitus oli lentokoneteollisuuden jälleenrakentaminen. Vuonna 1951 perustettiin uusi Fokkerin tehdas Amsterdamin Schipholin lentoaseman luo. Siellä rakennettiin mm. lisenssillä Lockheed F-104 Starfighter (jonka kauppojen lahjonnasta lankesi varjo kuningashuoneeseen, prinssi Bernhardiin, asti). Toinen tehdas sijaitsi Woensdrechtissä. Fokker F27 d-aeld Marcel van Leeuwen 2-2002.jpg

1958 tuli myyntiin Fokker F-27 "Friendship". Siitä tuli luokkansa menestynein, noin 800 myytiin 1958-1986). F-27-konetta seurasi Fokker F-28 "Fellowship", Fokker F50, Fokker F70 ja Fokker F100. Friendship-matkustaja- ja kuljetuskonetta käytettään yhä sekä sotilas- että siviilikoneena. Suomen ilmavoimat käytti sitä mm. kuljetuskoneena laskuvarjojoukoille.

1969 Fokker liittoutui Bremenissä toimivan Vereinigte Flugtechnische Werke (osa ERNOa), jolla oli monikansallinen omistuspohja. Yhtymä kehitti epäonnistuneen syöttöliikennekoneen VFW-614:n. Euroopan avaruusjärjestö ESA tilasi ERNO-VFW-Fokker GmbH-yhtymältä kesäkuussa 1974 Spacelab-laboratorion avaruussukkulaan.

Loppu

1990-luvun lopussa Schipholin lentoasemalla Amsterdamissa toiminut Fokker ajautui vaikeuksiin brasilialaisen Embraerin vallatessa sen Friendshipin kokoluokan markkinat. Yhtiö oli konkurssissa 1996. Hollantilainen Stork Aerospace Group-yhtiö jatkaa Fokkerin toimintaa, mutta vain lentokoneiden osavalmistajana. Fokkerin avaruusosasto muuttui erilliseksi Dutch Space-yhtiöksi.

Aiheesta muualla