European flag.svg | EU_Flag_specification.svg Euroopan unionin lippu koostuu kahdentoista keltaisen tähden kehästä sinisellä taustalla.
Vaikka lippu liitetään useimmiten EU:hun, se oli alun perin Euroopan neuvoston käyttämä ja tarkoitettu edustamaan koko Eurooppaa mistään tietyistä järjestöistä riippumatta. Se otettiin käyttöön neuvostossa 8. joulukuuta 1955 ja Euroopan yhteisössä 26. toukokuuta 1986. Euroopan unionin korvattua Euroopan yhteisön lippua ovat hallinnoineet yhdessä neuvosto ja unioni. Lippu on kuvattu kaikissa euroseteleissä.
Lipun tähtien määrä ei liity EU:n jäsenmaiden määrään. Vuonna 1953 Euroopan neuvostolla on 15 jäsentä, ja ehdotettiin, että tulevassa lipussa olisi yksi tähti jokaiselle jäsenmaalle (eikä se vaihtuisi tulevien jäsenien myötä). Länsi-Saksa vastusti ajatusta, sillä yksi neuvoston jäsenistä oli Saarin kiistelty alue, ja Saksan mielestä tähti merkitsisi alueen itsenäisyyden tunnustamista. Ranska taas vastusti neljäntoista tähden lippua, sillä se viittaisi Saarin liittämiseen Saksaan. Myytin mukaan Italian edustaja vastusti kolmeatoista tähteä, koska 13 on epäonnennumero ja USA:n varhaisissa lipuissa oli tuo määrä tähtiä. Numeroon 12 päädyttiin lopulta koska sillä ei ollut poliittisia viittauksia ja 12 nähtiin täydellisyyden symbolina*: 12 tähtimerkkiä, 12 tuntia kellossa, 12 kuukautta vuodessa, 12 apostolia, 12 olymposlaista jumalaa ja 12 roomalaista laintaulua.
On väitetty, että tähtien lukumäärällä olisi yhteyksiä neitsyt Marian 12-tähtiseen sädekehään, joka esiintyi usein katolisessa taiteessa. Lippu ja EU olisivat osa salaliittoa, joka yrittää elvyttää Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan. Jotkut uskonnolliset järjestöt toisaalta väittävät tähtien edustavan babylonialaista taivaanjumalaa, mikä osoittaisi EU:n johdossa vallitsevan "jumalattoman tilan". Suurin osa puolueettomista viranomaisista kumoavat väitteet myytteinä, mutta lipun suunnittelija Arsene Heitz on myöntänyt ilmestyskirjan auttaneen inspiroimaan häntä.
Euroopan unioni | Järjestöjen liput
Bandera europeya | Drapél eropèen | Знаме на Европейския съюз | Bandera de la Unió Europea | Vlajka Evropské unie | Europaflagge | Euroopa lipp | Ευρωπαϊκή σημαία | European flag | Bandera de la Unión Europea | Eŭropunia flago | Drapeau européen | Evrópufáninn | Bandiera europea | דגל האיחוד האירופי | ევროკავშირის დროშა | Europafändel | Európai zászló | Vlag van Europa | 欧州連合の旗 | Flaga Unii Europejskiej | Bandeira europeia | Флаг Европы | Evropska zastava | Застава Европске уније | Europeiska flaggan | Drapea d' l' Union Uropeyinne | 欧盟旗帜
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Euroopan unionin lippu".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world