article

EuropaBruessel.JPGissä]] Euroopan komissio on Euroopan unionin toimielin, joka muun muassa valmistelee ja panee täytäntöön Euroopan unionin neuvoston asettamia erilaisia säädöksiä ja päätöksiä ja valvoo niiden noudattamista EU:n jäsenvaltioissa.

Komission tehtävät


Euroopan yhteisön perustamissopimuksen (ns. Rooman sopimuksen) 211 artiklan mukaan komissio
  • valvoo yhteisön sopimusten ja sen toimielinten antamien säännösten ja määräysten noudattamista
  • antaa suosituksia ja lausuntoja asioista, joita yhteisön perustamissopimus koskee
  • käyttää itsenäistä päätösvaltaa ja osallistuu Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin päätöksentekoon
  • käyttää Euroopan unionin neuvoston sille siirtämää toimivaltaa säännösten täytäntöönpanossa
Komissio on tehtävissään vastuussa Euroopan parlamentille, joka voi antaa komissiolle epäluottamuslauseen ja pakottaa sen eroamaan. Toiminnassaan komissio on riippumaton jäsenvaltioiden hallituksista.

Komission kokoonpano


Komissiossa on nykyisin 25 jäsentä eli yksi kustakin jäsenvaltiosta. Heitä kutsutaan komissaareiksi ja heillä on kullakin omat vastuualueensa. Komission puheenjohtajan (nyk. José Durão Barroso) valitsevat jäsenvaltioiden hallitusten edustajat kuultuaan Euroopan parlamenttia. Puheenjohtajan valinnan jälkeen jäsenvaltiot ja puheenjohtaja valitsevat muut komission jäsenet. Lopuksi parlamentin tulee antaa luottamuslause koko komissiolle ennen sen toiminnan aloittamista viiden vuoden toimikaudelleen.

Komissaarien lisäksi komissiossa työskentelee noin 24000 virkamiestä, joiden suurimman osan toimipaikka on Brysselissä. Virkamiehet ovat sijoitettuina pääosastoihin, joiden voi ajatella vastaavan ministeriöitä jäsenvaltioissa.

Komission pääosastot

Komission on jaettu osastoihin, joita kutsutaan englannin kielessä pääosastot (Directorates-General, josta lyhenne DG). Kukin pääosasto ovat kuin valtion ministeriöt. Ne käsittelevät unionin sisäisiä asioita (esim. Tietoyhteiskunta ja viestimet-pääosasto), ulkopolitiikkaa (esim. Ulkosuhteet-pääosasto) tai sisäisiä palveluita (esim. Käännöstoimi-pääosasto). Kutakin pääosastoa johtaa korkea-arvoinen virkamies, jota kutsutaan pääjohtajaksi (Director-General). Hän raportoi suoraan vastaaville komissaareille.

  • Politiikat
    • Aluepolitiikka
    • Kalastus- ja meriasiat
    • Kilpailu
    • Koulutus ja kulttuuri
    • Liikenne ja energia
    • Maatalous ja maaseudun kehittäminen
    • Oikeuteen, vapauteen ja turvallisuuteen liittyvät asiat 
    • Sisämarkkinat ja palvelut
    • Talous- ja raha-asiat
    • Terveys- ja kuluttajansuoja-asiat
    • Tietoyhteiskunta ja viestimet
    • Tutkimuspääosasto
    • Työllisyys-, sosiaali- ja tasa-arvoasiat
    • Yritys- ja teollisuustoiminta
    • Verotus ja tulliliitto
    • Yhteinen tutkimuskeskus
    • Ympäristöasiat
  • Yleiset yksiköt
    • Euroopan petostentorjuntavirasto
    • Eurostat
    • Julkaisutoimisto
    • Lehdistö- ja viestintäpalvelu
    • Pääsihteeristö
  • Sisäiset yksiköt
    • Budjetti
    • Eurooppa-politiikan neuvonantajien toimisto
    • Henkilöstö ja hallinto
    • Infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto - Bryssel
    • Infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto - Luxemburg
    • Käännöstoimi
    • Oikeudellinen yksikkö
    • Sisäinen tarkastus
    • Tietotekniikka
    • Tulkkaus

Komissaarit marraskuusta 2004 alkaen

Pääosastojen johtajat ovat

Edelliset komissaarit


Tammikuusta 2000 marraskuuhun 2004 komissaariaatin muodostivat

Euroopan komission puheenjohtajat

Asiasta muualla


Euroopan unioni

Европейска комисия | Comissió Europea | Evropská komise | Comisiwn Ewropeaidd | Europa-Kommissionen | Europäische Kommission | Euroopa Komisjon | European Commission | Comisión Europea | Eŭropa Komisiono | Commission européenne | Comisión Europea | Framkvæmdastjórn Evrópusambandsins | Commissione europea | ევროკომისია | Eiropas Komisija | Europäesch Commissioun | Europos Komisija | Európai Bizottság | Европска Комисија | Europese Commissie | 欧州委員会 | Europakommisjonen | Komisja Europejska | Comissão Europeia | Comisia Europeană | Европейский Союз#Еврокомиссия | Európska komisia | Evropska komisija | Европска комисија | Europeiska kommissionen

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Euroopan komissio".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld