Euroopan keskuspankki (EKP) on Euroopan unionin talous- ja rahaliiton sydän. Sen päämaja on Frankfurtissa. Se toimii hallituksista riippumatta ja sen tärkein tehtävä on varmistaa yhtenäisen rahan - euron - vakaus rahaliitossa.
Rahaliiton perustamisen myötä vuonna 1999 Euroopan keskuspankki vastaa euron käyttöalueen rahapolitiikasta. Rahapolitiikalla tarkoitetaan liikkeessä olevan valuutan määrän ohjailua vaikuttamalla esimerkiksi korkoihin. EKP on täysin riippumaton hallituksista tai muista viranomaisista. Rahaliittoon osallistuvilla mailla on edelleen omat keskuspankkinsa, mutta niiden on noudatettava Euroopan keskuspankin antamia suuntaviivoja ja ohjeita. Kansalliset keskuspankit yhdessä Euroopan keskuspankin kanssa muodostavat Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ). Suomesta tähän järjestelmään kuuluu Suomen Pankki.
EKP:n pääoma säilytetään kansallisissa keskuspankeissa ja se riippuu väkiluvusta ja maan taloudellisesta merkityksestä. EKP:n päämaja on Frankfurtissa ja se jatkaa käytännössä Euroopan rahapoliittisen instituutin toimintaa.
Euroopan keskuspankin edeltäjä oli rahaliittoa ja uutta keskuspankkijärjestelmää valmistellut Euroopan rahapoliittinen instituutti.
Euroopan keskuspankin päätöksentekoelimiä ovat EKP:n neuvosto ja EKP:n johtokunta. Rahapolitiikasta päättää neuvosto, jossa rahaliittoon osallistuvien maiden kansallisten keskuspankkien pääjohtajilla ja EKP:n johtokunnan jäsenillä on paikka ja äänioikeus. Sen kokouksia johtaa EKP:n puheenjohtaja.
Johtokunta, joka koostuu puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta ja neljästä muusta jäsenestä, varmistaa, että neuvoston tekemät päätökset pannaan täytäntöön, ja jakaa tarvittavat ohjeet kansallisille keskuspankeille. Johtokunnan jäsenet nimitetään kahdeksaksi vuodeksi ja neuvoston jäsenet vähintään viideksi vuodeksi.
Euroopan keskuspankkijärjestelmä tulee toimimaan markkinoilla aktiivisesti saavuttaakseen rahapoliittiset tavoitteensa. EKPJ voi määrätä pankeille vähimmäisvaluuttavarannot Euroopan unionin neuvoston asettamissa rajoissa.
Euroopan keskuspankkijärjestelmän mahdollisuudet valvoa pankkeja ovat kuitenkin rajalliset. Se voi tarjota apua lainsäädännön täytäntöönpanossa. Euroopan unionin neuvosto voi yksimielisellä päätöksellä määrätä Euroopan keskuspankin valvomaan pankkeja suoraan.
Erityistä huomiota on kiinnitetty Euroopan unionin eri toimielinten välisen rahapoliittisen vastuun säilyttämiseen tasapainossa.
Aina kun se on mahdollista aiheuttamatta vahinkoa hintojen vakauden tavoitteelle, Euroopan keskuspankki tukee EU:n yleistä talouspolitiikkaa. Hintojen vakaus on aina kuitenkin EKP:n ensisijainen tavoite.
EU:n neuvoston puheenjohtaja ja Euroopan komission jäsen voivat osallistua EKP:n neuvoston kokouksiin, mutta heillä ei ole äänioikeutta. EKP:n puheenjohtajalla on myös oikeus osallistua EU:n neuvoston kokouksiin aina kun käsitellään EKP:n vastuualueeseen kuuluvia asioita.
Euroopan keskuspankki esittää vuosittain kertomuksen, ja Euroopan parlamentin valiokunnilla on mahdollisuus kuulla keskuspankin johtokunnan puheenjohtajaa ja jäseniä.
Bank Sentral Eropa | Banc Central Europeu | Evropská centrální banka | Den Europæiske Centralbank | Europäische Zentralbank | Euroopa Keskpank | European Central Bank | Banco Central Europeo | Eŭropa Centra Banko | Banque centrale européenne | 유럽중앙은행 | Banca Centrale Europea | Europäesch Zentralbank | Europos Centrinis Bankas | Európai Központi Bank | Европска централна банка | Europese Centrale Bank | 欧州中央銀行 | Den europeiske sentralbanken | Europejski Bank Centralny | Banco Central Europeu | Banca Centrală Europeană | European Central Bank | Európska centrálna banka | Evropska centralna banka | Европска централна банка | Europeiska centralbanken | Європейський центральний банк | 欧洲中央银行
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Euroopan keskuspankki".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world