Euroopan eteläisen observatorion logo.svg Euroopan eteläinen observatorio (European Southern Observatory, ESO) on eurooppalainen avaruusjärjestö, jota ylläpitävät kymmenen Euroopan Unionin jäsenmaata sekä Sveitsi. ESO on perustettu vuonna 1962 tarkoituksena luoda eteläiselle pallonpuoliskolle observatorio tehokkaine laitteineen ja lisäksi kehittää kansainvälistä yhteistyötä tähtitieteessä. ESOn päämaja sijaitsee Garchingissa, Saksassa lähellä Münchenia.
ESO observatories map.png Marraskuussa 1954 tehdyn luonnoksen mukaan kunkin jäsenvaltion maksuosuudet määräytyivät bruttokansantuotteen mukaan tiettyyn ylärajaan asti. Lisäksi päädyttiin observatorion sijoittamiseen eteläiselle pallonpuoliskolle, jolta voi nähdä lukuisia mielenkiintoisia kohteita. Vuosikausien kokousten ja kädenväännön jälkeen viisi alkuperäisesta kuudesta maasta allekirjoitti sopimuksen 5. lokakuuta 1962, Ison-Britannian jäätyä pois sen päädyttyä kannattamaan omaa Brittiläisen kansanyhteisön teleskooppia Australiaan. Maa liittyi kuitenkin äskettäin järjestöön.
Etelä-Afrikan havainto-olosuhteet olivat 1960-luvulla parhaat tunnetut, ja siellä oli jo entuudestaan useiden jäsenmaiden havaintolaitteita. Siksi observatorion paikkaa etsittiin aluksi sieltä. Pian havaittiin kuitenkin, että yöllä lämpötilan laskiessa nopeasti seeing huononi selvästi. Samaan aikaan selvitettiin sijoituksen mahdollisuutta pohjoisen Chilen Andeille, jonka havainto-olosuhteet oli todettu erinomaisiksi. Lähetettyään tutkimusryhmiä paikan päälle EC valitsi lopulta sen observatorion sijoituspaikaksi. Toukokuussa 1964 päädyttiin valitsemaan Cinchado-vuori observatorion rakennuspaikaksi sen otollisten olosuhteiden ja laskeutumisalueen läheisyyden perusteella. Vuori tunnettiin paikallisten keskuudessa myös nimellä La Silla ('satula'). Vuosien rakennustöiden jälkeen observatorion ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 1969. Vuonna 1976 saatiin käyttöön 3,6 metrin teleskooppi ja 1984 2,2 metrin teleskooppi.
Joulukuussa 1987 päätettiin uuden observatorion, Very Large Telescopen eli VLT:n, rakentamisesta Antofagastan kaupungin lähistölle Cerro Paranalin vuorelle rannikon tuntumaan. Se otettiin käyttöön vuonna 1999, mutta kokonaisuudessaan se tulee olemaan valmis vasta muutaman vuoden kuluttua, jolloin sen neljää suurta teleskooppia voidaan käyttää interferometrinä.
ESOn tulevaisuuden projekteja ovat Atacama Large Millimeter Array (ALMA), jonka rakentaminen on jo aloitettu, sekä vasta teoreettisessa suunnitteluvaiheessa oleva Overwhelmingly Large Telescope ('tyrmistyttävän suuri teleskooppi', OWL), jonka 100 metrin läpimittainen peili olisi pinta-alaltaan suurempi kuin kaikki tähänastiset ammattilaispeilikaukoputket yhteensä. Peiliä ei pystyttäisi rakentamaan kokonaisena, vaan se koostuisi tarkasti säädellyistä osapeileistä. OWL:n valonkeräyskyky olisi niin suuri, että se mullistaisi himmeiden kohteiden havaitsemisen.
Avaruusjärjestöt | Kansainväliset järjestöt
European Southern Observatory | ESO | European Southern Observatory | European Southern Observatory | European Southern Observatory | Observatoire européen austral | European Southern Observatory | Europese Zuidelijke Sterrenwacht | ヨーロッパ南天天文台 | European Southern Observatory | Europejskie Obserwatorium Południowe | European Southern Observatory | European Southern Observatory
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Euroopan eteläinen observatorio".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world