Euroopan cup tai Mestarien cup (European Champion Clubs' Cup) oli vuosina 1955/1956-1991/1992 pelattu UEFA:n järjestämä Euroopan jalkapallon seurajoukkueiden korkein kilpailu. Cupiin saivat osallistua Euroopan pääsarjojen mestarit sekä edellisvuoden voittaja.
Kilpailu käytiin cup-muotoisesti siten, että kukin joukkue kohtasi toisensa kaksi kertaa: kerran kotona ja kerran vieraissa, ja suuremman yhteispistemäärän saavuttanut joukkue eteni kilpailun seuraavalle kierrokselle. Samalla systeemillä järjetettiin Etelä-Amerikassa Copa Libertadores.
Kaudeksi 1992/1993 sarjan pelisysteemiä ja nimeä muutettiin. Tästä syntyi nykyinen Mestarien liiga.
Historia
Alkusysäys
1950-luvun alkuvuosina jalkapallon pelaaminen keinovalaistuksessa oli harvinaista herkkua. Kesällä
1953 ensimmäiset keinovalaisimet asennettiin
Wolverhampton Wanderersin kotistadionille
Molineuxille. Ensimmäistä kertaa keinovalaisua testattiin, kun Wolverhampton pelasi ystävyysottelun
Etelä-Afrikan parhaista pelaajista koottua miehistöä vastaan. Seuraavina kuukausina Wolves pelasi ystävyysottelujen sarjan muita ulkomaalaisia seurajoukkueita vastaan, ensiksi
argentiinalaista
Racing Clubia,
Moskovan Spartakia sekä
unkarilaista
Honvedia. Viimeksimainitun otelun
BBC televisioi suorana lähetyksenä. Honvedin joukkueessa oli monia unkarilaisia jalkapalloilijoita, jotka olivat kahdesti nöyryyttäneet
Englannin maajoukkuetta.
Wolves voitti ottelun 3-2, ja tämän johdosta heidän managerinsa Stan Cullins julisti joukkueensa olevan "maailman mestareita". Tämä oli viimeinen kiihoke L'Équipe lehden toimittajalle Gabriel Hanotille, joka oli pitkän aikaa kampanjoinut keinovalaistuksessa pelattavasta eurooppalaisten seurajoukkueiden turnauksesta.
"Ennen kuin julistamme Wolverhamptonin olevan voittamaton, antaa heidän mennä Moskovaan ja Budapestiin. On myös muita kansainvälisesti nimekkäitä joukkueita: AC Milan ja Real Madrid nimetäkseni kaksi. Seurajoukkueiden maailman-, tai ainakin Euroopanmestaruusturnaus - isompi, mielekkäämpi ja kunniakkaampi kuin Mitropa Cup ja aidompi kuin maajoukkueiden kilpailu - pitäisi järjestää." - Gabriel Hanot
Keväällä 1955 UEFA päättikin Hanotin haaveileman kaltaisen seurajoukkueiden kilpailun järjestämisestä seuraavalla kaudella.
1955-1960 - Real Madridin hallintaa
Ensimmäiset viisi Euroopan cupia olivat
Real Madridin suvereenia hallintaa. 1950-luvun lopulla
Manchester United ja jotkin
Italian joukkueet kykenivät hieman panemaan kapuloita "kuninkaallisten" rattausiin, mutta vuoden
1958 Münchenin lento-onnettomuus sekä Realin vallankumouksellinen pelityyli takasivat sen, ettei heille löytynyt kunnon vastusta missään vaiheessa.
Real Madridin ylivoiman aikakausi kulminoitui 1960 Glasgown Hampden Parkilla pelattuun Euroopan cupin finaaliin, jossa Real Madrid voitti Eintracht Frankfurtin numeroin 7-3 BBC:n ja muiden Euroopan televisioyhtiöiden kameroiden sekä 135 000 paikalla olleen katsojan edessä.
1961-1966 - Benfica, AC Milan, Internazionale ja Real Madrid
Real Madridin taival päättyi Euroopan cupissa
1961 ensimmäiselle kierrokselle heidän hävittyään veriviholliselleen
FC Barcelonalle. Barça etenikin aina
Bernin
Wankdorf Stadionilla pelattuun loppuotteluun saakka, jossa he kuitenkin hävisivät
lissabonilaiselle
SL Benficalle maalein 3-2. Seuraavalla kaudella
mosambikilaisen
Mario Colunan kipparoima ja "Mustan helmen",
Eusebion riveihinsä saanut Benfica uusi Euroopan cup -voittonsa kukistamalla
Amsterdamin olympiastadionilla pelatussa finaalissa Real Madridin 5-3.
Benfica pääsi loppuotteluun myös seuraavana vuonna, mutta hävisi AC Milanille maalein 2-1. Seuraavina kahtena vuotena voiton vei toinen milanolainen joukkue Internazionale, joka vuosina 1964 ja 1965 peittosi loppuotteluissa Real Madridin ja Benfican. 1965 vuoden Euroopan cup on kuitenkin jäänyt enemmän historiaan ja Interin 3-0 kotivoittoon Liverpoolia vastaan päättyneestä välieräottelusta ja sen ympärillä liikkuneista lahjontaepäilyistä.
Interin voittokulku päättyi vuoden 1966 välierissä sen hävittyä Real Madridille, joka otti jo historiansa kuudennen Euroopan cupin voiton voitettuaan Brysselissä pelatussa loppuottelussa belgradilaisen FK Partizanin numeroin 2-1. Tällä kertaa Realin kokoonpano koostui täysin espanjalaisista pelaajista, kun vielä 1950-luvun taianomaisessa joukkueessa oli pelannut ulkomaalaisia tähtiä kuten Alfredo Di Stefano ja Ferenc Puskas. Ainoa pelaaja, joka oli ollut voitamassa kaikkia kuutta Euroopan cup -mestaruutta, oli Gento.
1967-1968 - Kaksi brittimestaria
Vuonna
1967 Celtic FC:sta tuli koko
Britteinsaarten ensimmäinen Euroopan cupin voittaja, kun se voitti Lissabonin läheisyydessä sijaitsevalla
Estadio Nacionalilla pelatussa loppuottelussa Interin lukemin 2-1 kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti. Huomionarvoista on, että kaikki Celticin joukkueen, joka myöhemmin tunnettiin nimellä
Lisbon Lions ("Lissabonin leijonat"), pelaajat olivat syntyneet korkeintaan 40 kilometrin päässä seuran kotistadionilta Glasgown
Celtic Parkilta.
Vuonna 1968 Manchester Unitedista tuli ensimmäinen Euroopan cupin voittanut englantilaisjoukkue, kun se voitti Lontoon Wembleyllä Benficaa vastaan pelatussa jatkoajalle menneessä loppuottelussa numeroin 4-1. Vaikka ManU teki lisäajalla kolme maalia, olisi Benfica voittanut ottelun ellei Eusebio olisi tuhrinut avopaikkaa aivan varsinaisen peliajan viime sekunteilla,mutta parempi voitti.
1969-1973 - Pääasiassa alankomaalaisten hallintaa
Seuraavaksi eurokenttien aikakauden ykkösjoukkueeksi nousi
amsterdamilainen
AFC Ajax, joka vielä
1969 joutui nöyrytmään loppuottelussa AC Milanille 4-1, ja seuraavana vuonna katsoi verivihollisensa
Feyenoordin vievän voittokannun kotiinsa. Kuitenkin tämän jälkeen Ajaxin
Johan Cruijffin,
Barry Hulshoffin,
Ruud Krolin,
Johan Neeskensin,
Arie Haanin,
Gerrie Mührenin ja
Piet Keizerin harjoittama, valmentaja
Rinus Michelsin hollantilaisen jalkapalloilun tavaramerkiksi myöhemmin noussut
totaalinen jalkapallo (
total voetbal) dominoi Euroopan kenttiä peräti kolmen vuoden peräkkäisen vuoden ajan voittaen loppuotteluissa niin
ateenalaisen
Panathinaikosin, Interin kuin
torinolaisen "vanha rouva"
Juventuksenkin.
Ajax oli eurokentillä voittamaton joukkue, kunnes aiemmin Michelin siirrytyä Barcelonaan vuonna 1973 Cruijff seurasi perässä. Myöhemmin miehistöltään vanhentunut Ajax menetti riveistään vielä Neeskensin.
1974-1976 - Bayern Münchenin kausi
Ajaxin jälkeen 1970-luvun puolivälin paikkeilla Euroopan ykkösseurajoukkueen paikan otti
baijerilainen
Bayern München. Bayern voitti Euroopan cupin kolmesti peräkkäin. Loppuotteluissa kaatuivat kukin vuorollaan
Atlético Madrid (uusintaottleussa),
Leeds ja
AS Saint-Étienne. Miehistössä pelasivat muiden muassa
Franz Beckenbauer,
Sepp Maier,
Gerd Müller,
Uli Hoeness ja
Paul Breitne. Bayern oli kehittänyt
totaalisesta jalkapallosta oman, kurinalaisemman ja kovemman versionsa.
Nämä jäivätkin Bayernin viimeisiksi voitoiksi Euroopan cupissa.
1977-1984 - Englantilaisten komennossa
Vuosina 1977-1984 kahdeksasta Euroopan cupista peräti seitsemän meni englantilaisjoukkueille.
Vuonna
1977 Liverpool aloitti englantilaisten seurajoukkueiden kuuden vuoden mittaisen voittokulun. 1977 Liverpool voitti finaalissa
Borussia Mönchengladbachin, ja toisti temppunsa myös seuraavana vuonna voittaen loppuottelussa tällä kertaa
Belgian mestarin
Club Bruggen.
Vuonna 1979 Liverpool hävisi Euroopan cupin ensimmäisellä kierroksella toisen englantilaisjoukkuelle Nottingham Forestin, joka selvitti tiensä peräti Münchenin olympiastadionilla pelattuun loppuotteluun. Finaalissa vastaan asettui Malmö FF, joka joutui taipumaan Nottinghamille maalein 1-0. Liverpoolin tapaan Nottingham uusi Euroopan cup -mestaruutensa seuraavana vuonna voittamalla Madridin Santiago Bernabéulla pelatussa finaalikamppailussa hampurilaisen Hamburger SV:n.
1981 Liverpool teki paluun eurokenttien huippukastiin voittamalla Pariisissa pelatussa loppuottelussa Real Madridin. Voitto oli Liverpoolin Euroopan cup -historian kolmas. Seuraavana vuonna englantilaisjoukkueiden voittokulkua jatkoi Aston Villa, joka peittosi Rotterdamissa pelatussa loppuottelussa Bayern Münchenin.
1983 käytiin seitsemään vuoteen ensimmäinen Euroopan cupin finaali, jossa kumpikaan joukkueista ei ollut Englannista. Hamburer SV voitti Juventuksen 1-0. Seuraavana vuonna Liverpool palasi kuitenkin jälleen entistä kovempana, ja vei cupin nimiinsä rangaistuslaukauskilpailulla ratkaistussa finaalissa AS Romaa vastaan joukkueen kotistadionilla Olimpicolla.
Vuonna 1985 Brysselin Heysel-stadionilla pelatussa loppuottelussa kohtasivat Juventus ja Liverpool. Juventus voitti ottelun maalein 1-0, mutta suurin huomio kiinnittyi 39 ihmisen hengen vaatineeseen mellakkaan, joka alkoi Liverpoolin fanaattisten kannattajien hyökättyä Juventus-fanien kimppuun. Tämän seurauksena englantilaisjoukkueet suljettiin eurocup-peleistä viideksi vuodeksi, ja Liverpool kuuden vuoden ajaksi. (Katso: Heysel-stadionin onnettomuus)
1986-1988 - Bukarest, Porto ja PSV
Kun lähes koko vuosikymmenen Euroopan seurajoukkueiden kilpailuja hallinneet englantilaisjoukkueet olivat pannassa, uudistuivat voimasuhteet eurokentillä täydellisesti ja huipulla puhalsivat uudet, raikkaat tuulet.
Vuonna 1986 loppuottelussa kohtasivat Steaua Bukarest Romaniasta ja FC Barcelona. Sánchez Pizjuánilla Sevillassa pelatun, varsinaisen peliajan jälkeen maalittomaan tasapeliin päättyneet kamppailun vei rangaistuspotkikilpailussa nimiinsä Steaua.
Seville 1987 voitti cupin ensimmäisenä portugalilaisjoukkueena yli 25 vuoteen. Finaalissa kaatui Bayern München maalein 2-1. Seuraavana vuonna finaalissa olivat vastakkain PSV Eindhoven ja SL Benfica. Ratkaisu venyi jälleen rangaistuspotkukilpailuun, jonka voitti PSV.
1989-1992 - AC Milan, Belgradin Punainen Tähti ja FC Barcelona
20 vuoden tauon jälkeen Euroopan cupin voittajaksi palasi AC Milan, joka kaatoi Steaua Bukarestin Barcelonan
Camp Noulla lukemin 4-0. AC Milan uusi cup-voittonsa myös seuraavalla kaudella, jolloin finaalissa kaatui Benfica.
1991 Belgradin Punaisen Tähden ja
Olympique de Marseillen välinen loppuottelu päättyi jälleen maalittomaan tasapeliin. Rangaistuspotkukilpailussa voiton vei jugoslavialaisjoukkue. Samalle kaudelle englantilaisjoukkueiden viiden vuoden panna oli umpeutunut, mutta hallitseva Englannin liigan mestari Liverpool ei voinut osallistua kilpailuun sille erityisesti asetetun lisärangaistuksen (yksi vuosi) vuoksi.
Viimeinen Euroopan cup pelattiin kaudella 1991-1992. Wembleyllä pelatussa loppuottelussa FC Barcelona voitti lisäajalla UC Sampdorian 1-0.
1992 - Euroopan Cupista Mestarien liigaksi
Kaudeksi 1992/1993 Euroopan seurajoukkueiden korkeimman kilpailun pelisysteemi muutettiin radikaalisti siten, että ennen varsinaista cup-muotoista vaihetta pelataan lohkovaihe. Myös kilpailun nimi muutettiin
Mestarien liigaksi.
Yleisesti Mestarien liiga lasketaan muun muassa virallisissa tilastoissa Euroopan cupin perinteen jatkajaksi.
Loppuottelut
| Kausi |
Mestari |
Tulos |
2.sija |
Stadion |
| 1991/92 | Flag of Spain.svg FC Barcelona | 1 - 0 ja. | Flag of Italy.svg UC Sampdoria | Wembley Stadium, Lontoo
|
| 1990/91 | Flag_of_SFR_Yugoslavia.svg Belgradin Punainen Tähti | 0 - 0 ja. 5-3 rp. | Flag of France.svg Olympique de Marseille | Stadio San Nicola, Bari
|
| 1989/90 | Flag of Italy.svg AC Milan | 1 - 0 | Flag of Portugal.svg SL Benfica | Praterstadion, Wien
|
| 1988/89 | Flag of Italy.svg AC Milan | 4 - 0 | Flag_of_Romania.svg FC Steaua Bucuresti | Camp Nou, Barcelona
|
| 1987/88 | Flag of the Netherlands.svg PSV Eindhoven | 0 - 0 ja. 6-5 rp. | Flag of Portugal.svg SL Benfica | Neckarstadion, Stuttgart
|
| 1986/87 | Flag of Portugal.svg FC Porto | 2 - 1 | Flag of Germany.svg FC Bayern München | Praterstadion, Wien
|
| 1985/86 | Flag_of_Romania.svg FC Steaua Bucuresti | 0 - 0 ja. 2-0 rp. | Flag of Spain.svg FC Barcelona | Sánchez Pizjuán, Sevilla
|
| 1984/85 | Flag of Italy.svg Juventus FC | 1 - 0 | Flag of England.svg Liverpool FC | Heysel, Bryssel
|
| 1983/84 | Flag of England.svg Liverpool FC | 1 - 1 ja. 4-2 rp. | Flag of Italy.svg AS Roma | Stadio Olimpico, Rooma
|
| 1982/83 | Flag of Germany.svg Hamburger SV | 1 - 0 | Flag of Italy.svg Juventus FC | Ateenan Olympiastadion
|
| 1981/82 | Flag of England.svg Aston Villa FC | 1 - 0 | Flag of Germany.svg FC Bayern München | De Kuip, Rotterdam
|
| 1980/81 | Flag of England.svg Liverpool FC | 1 - 0 | Flag of Spain.svg Real Madrid CF | Parc des Princes, Pariisi
|
| 1979/80 | Flag of England.svg Nottingham Forest FC | 1 - 0 | Flag of Germany.svg Hamburger SV | Santiago Bernabéu, Madrid
|
| 1978/79 | Flag of England.svg Nottingham Forest FC | 1 - 0 | Flag_of_Sweden.svg Malmö FF | Münchenin Olympiastadion
|
| 1977/78 | Flag of England.svg Liverpool FC | 1 - 0 | Flag_of_Belgium.svg Club Brugge KV | Wembley Stadium, Lontoo
|
| 1976/77 | Flag of England.svg Liverpool FC | 3 - 1 | Flag of Germany.svg VfL Borussia Mönchengladbach | Stadio Olimpico, Rooma
|
| 1975/76 | Flag of Germany.svg FC Bayern München | 1 - 0 | Flag of France.svg AS Saint-Étienne | Hampden Park, Glasgow
|
| 1974/75 | Flag of Germany.svg FC Bayern München | 2 - 0 | Flag of England.svg Leeds United AFC | Parc des Princes, Pariisi
|
| 1973/74 | Flag of Germany.svg FC Bayern München | 1 - 1 ja. 4 - 0 (uusinta) | Flag of Spain.svg Club Atlético de Madrid | Heysel, Bryssel
|
| 1972/73 | Flag of the Netherlands.svg AFC Ajax | 1 - 0 | Flag of Italy.svg Juventus FC | Stadion Crvena Zvezda Belgrad
|
| 1971/72 | Flag of the Netherlands.svg AFC Ajax | 2 - 0 | Flag of Italy.svg FC Internazionale Milano | De Kuip, Rotterdam
|
| 1970/71 | Flag of the Netherlands.svg AFC Ajax | 2 - 0 | Flag_of_Greece.svg Panathinaikos FC | Wembley Stadium, Lontoo
|
| 1969/70 | Flag of the Netherlands.svg Feyenoord | 2 - 1 ja. | Flag of Scotland.svg Celtic FC | San Siro, Milano
|
| 1968/69 | Flag of Italy.svg AC Milan | 4 - 1 | Flag of the Netherlands.svg AFC Ajax | Santiago Bernabéu
|
| 1967/68 | Flag of England.svg Manchester United FC | 4 - 1 ja. | Flag of Portugal.svg SL Benfica | Wembley Stadium, Lontoo
|
| 1966/67 | Flag of Scotland.svg Celtic FC | 2 - 1 | Flag of Italy.svg FC Internazionale Milano | Estádio Nacional, Vale do Jamor
|
| 1965/66 | Flag of Spain.svg Real Madrid CF | 2 - 1 | Flag_of_Serbia_and_Montenegro.svg FK Partizan | Heysel, Bryssel
|
| 1964/65 | Flag of Italy.svg FC Internazionale Milano | 1 - 0 | Flag of Portugal.svg SL Benfica | San Siro, Milano
|
| 1963/64 | Flag of Italy.svg FC Internazionale Milano | 3 - 1 | Flag of Spain.svg Real Madrid CF | Praterstadion, Wien
|
| 1962/63 | Flag of Italy.svg AC Milan | 2 - 1 | Flag of Portugal.svg SL Benfica | Wembley Stadium, Lontoo
|
| 1961/62 | Flag of Portugal.svg SL Benfica | 5 - 3 | Flag of Spain.svg Real Madrid CF | Olympisch Stadion, Amsterdam
|
| 1960/61 | Flag of Portugal.svg SL Benfica | 3 - 2 | Flag of Spain.svg FC Barcelona | Wankdorf Stadion, Bern
|
| 1959/60 | Flag of Spain.svg Real Madrid CF | 7 - 3 | Flag of Germany.svg Eintracht Frankfurt | Hampden Park, Glasgow
|
| 1958/59 | Flag of Spain.svg Real Madrid CF | 2 - 0 | Flag of France.svg Stade de Reims-Champagne | Neckarstadion, Stuttgart
|
| 1957/58 | Flag of Spain.svg Real Madrid CF | 3 - 2 ja. | Flag of Italy.svg AC Milan | Heysel, Bryssel
|
| 1956/57 | Flag of Spain.svg Real Madrid CF | 2 - 0 | Flag of Italy.svg AC Fiorentina | Santiago Bernabéu, Madrid
|
| 1955/56 | Flag of Spain.svg Real Madrid CF | 4 - 3 | Flag of France.svg Stade de Reims-Champagne | Parc des Princes, Pariisi
|
Katso myös
Eurocupit