article

Edgar Germain Hilaire Degas 061.jpg Edgar Degas (syntyjään Hilaire Germain Edgar Degas, s. 19. heinäkuuta 1834 — k. 27. syyskuuta 1917) oli ranskalainen taidemaalari, graafikko ja kuvanveistäjä. Hänen töillään katsotaan olevan yhteyksiä impressionismiin.

Hilaire Germain Edgar Degas syntyi Pariisissa, Ranskassa. Hän opiskeli École des Beaux-Arts'issa Pariisissa, mutta kehitti tekniikkaansa mieluummin itsekseen Louvressa kopioimalla siellä kuuluisia mestariteoksia. Degas täydensi koulutustaan vielä eri puolilla Eurooppaa ja asui mm. Roomassa kolme vuotta, jossa hän ihaili keskiaikaisia taideteoksia.

Vuonna 1859 Degas ryhtyi maalaamaan muotokuvia Pariisissa. Toisin kuin monilla köyhillä aikalaisillaan, Degas'lla ei ollut vaikeuksia löytää asiakkaita. Hän on erityisen tunnettu balettitanssijoita ja kilpahevosia esittävistä maalauksistaan. Vaikutteita töihinsä hän sai mm. japanilaisesta taiteesta ja valokuvauksesta.

Degas luokitellaan usein impressionisteihin, mutta hänen töissään näkyy myös realismin ja romantiikan piirteitä. Elämänsä loppupuolella jo huononäköinen Degas siirtyi maalauksesta kuvanveistoon. Hän kuoli Pariisissa 27. syyskuuta 1917 ja hänet haudattiin Cimetière de Montmartrelle.

Maalauksia


kuva:Edgar Germain Hilaire Degas 021.jpg|Tanssitunti, 1875. Musée d'Orsay, Pariisi. kuva:Edgar Germain Hilaire Degas 018.jpg|Primaballerina, n. 1878. Musée d'Orsay, Pariisi kuva:Edgar Germain Hilaire Degas 017.jpg|"Kehonhoitoa", n. 1885. Metropolitan Museum of Art. kuva:Edgar Germain Hilaire Degas 055.jpg|Nuoren naisen muotokuva, 1867. Musée d'Orsay, Pariisi.

Aiheesta muualla


Ranskalaiset taidemaalarit | Kuvanveistäjät

Edgar Degas | Едгар Дега | Edgar Degas | Edgar Degas | Edgar Degas | Edgar Degas | Εντγκάρ Ντεγκά | Edgar Degas | Edgar Degas | Edgar Degas | Edgar Degas | 에드가르 드가 | Edgar Degas | Edgar Degas | אדגר דגה | Edgar Degas | Edgar Degas | エドガー・ドガ | Edgar Degas | Edgar Degas | Edgar Degas | Edgar Degas | Дега, Эдгар | Edgar Degas | Edgar Degas | Edgar Degas | 埃德加·德加

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Edgar Degas".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld