article

Dollari (jota edustaa dollari-merkki $) on usealle rahayksikölle käytössä oleva nimi. Useimmiten dollarista puhuttaessa tarkoitetaan Yhdysvaltain dollaria.

Yleistä


Sana dollari tulee monessa Euroopan maassa aiemmin käytössä olleesta rahayksiköstä taaleri, ja USA:n dollarista voidaan käyttää myös vanhahtavaa nimitystä taala.

Erään teorian mukaan symboli $ on alun perin ollut Yhdysvaltojen (United States) monogrammi, eli kirjaimet U ja S kirjoitettuna päällekkäin. Ennen US-dollarin perustamista yleisesti käytetty maailmanvaluutta oli Espanjan peso, josta käytettiin lyhennettä P ja monikkomuodon lyhennettä PS. Kilpailevan teorian mukaan $ merkki on kehittynyt nopeasti käsinkirjoitetusta PS-symbolista. (katso linkki artikkelin lopussa)

Dollarisoituminen


Monien maiden taloudet ovat dollarisoituneet, eli dollari on noussut niissä merkittävään asemaan ja toimii paikallisen valuutan rinnalla tai jopa syrjäyttäen sen. Dollarisoitumisen hyödyistä ja haitoista on keskusteltu paljon. Monissa maissa dollarisoituminen on myös sisäpoliittisesti tärkeä kysymys. Kuuba koki dollarisoitumisen uhaksi, ja on pyrkinyt viime vuosina pääsemään irti dollarista.

Yhdysvaltain dollari ja maailmantalous


Yhdysvaltain dollari on ollut maailman merkittävin valuutta koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Muita tämän ajanjakson merkittäviä valuuttoja ovat olleet Japanin jeni (JPY), Saksan markka (DEM) ja Ison-Britannian punta (GBP). Euron tulo markkinoille vuonna 2002 on tasapainottanut tilannetta ja nykyään voidaan sanoa maailmantaloudessa olevan kaksi suurta valuuttaa. Kun Irakin sodan jälkeen Yhdysvaltain dollarin ulkoinen kurssi alentui euroon nähden, kiinnittyi kullan maailmanmarkkinahinta euroon. Eli kun kullan USD/troy oz -hinnan nousu vuonna 2005 voitiin nähdä johtuvan USD/EUR kurssimuutoksesta ja kullan maailmanmarkkinahinnan kehitys euroissa oli kohtalaisen vakaata. Onkin poliittisesti erittäin merkittävä, joskaan ei välttämättä aina kovin näkyvästi esiintyvä, kysymys miten eri maailmanmaat suhtautuvat dollariin ja euroon. USA haluaisi, että maat pitävät dollarin reservivaluuttanaan. Esimerkiksi Irakin sodan taustalla on joskus pyritty näkemään Irakin siirtyminen pois dollarista (ns. petrodollari) euroon öljynhinnoittelussa. Jotkut pitävät tällaisia kysymyksiä merkittävinä myös USA:n suhteissa Iraniin.

Dollari on joka tapauksessa edelleen maailmantalouden johtava valuutta ja reservivaluutta. Tästä on suuri etu USA:lle, koska sen valuutalle riittää aina kysyntää, ja sen ei tarvitse tästä johtuen huolehtia budjetti- ja maksutasevajeistaan niin paljoa kuin muiden maiden. Samoin velkaantumisessa on johtovaluutan maalle se etu, että ulkomaanvelka on pitkälti sen omassa rahassa, joten velan kasvamiseen tai moninkertaistumiseen liittyvää devalvaatioriskiä ei ole (muissa maissa rahan arvon aleneminen johtaa käytännössä ulkomaanvelkataakan suurenemiseen). Dollarin tulevaisuudesta maailmantaloudessa on keskusteltu paljon. Optimistisimman skenaarion mukaan USA korjaa nykyään suuret maksutase- ja budjettivajeensa sekä hoitaa liiat ulkomaanvelkansa ajan kanssa ilman suurempia ongelmia, ja pessimistisimmän skenaarion mukaan tilanne päättyy maailmanlaajuiseen talouskriisiin dollarin haltijoiden menettäessä luottamuksensa dollariin, mistä seuraa maailmanlaajuinen joukkopako pois dollarista.

Useiden maiden valuutta on kiinteästi sidottu USD kurssiin. Esimerkiksi:

Lähes kaikki raaka-ainepörssit tekevät noteraaukset USD:ssa. Noteerattavia raaka-aineita ovat esimerkikisi kaikki metallit, öljy ja tärkeimmät ruoka-aineet.

Muut dollarit


Lisäksi seuraavien maiden rahayksikkönä on dollari, näistä puhuttaessa yleensä mainitaan myös maan nimi, esim. Kanadan dollari:

Useassa Karibianmeren valtiossa on käytössä Itä-Karibian dollari. Näitä ovat:

Linkkejä


Dollari($)-symbolin alkuperästä englanniksi

Rahayksiköt | Symbolit

دولار | Dólar estaunidense | Dolar | Dòlar | Dolar | Dollar | Dollar | Dollar | Dollar | Dólar | Dolaro (monunuo) | Dolar | دلار | Dollar | Dólar | 달러 | Dolar | Dollaro | דולר | Doleris | Dollar (munt) | ドル | Dollar | Dollar | Dollar | Dolar | Dólar | Доллар | Dollari | Dollar | Dolár | Dollar | Dolyar | Đô la | 銀圓

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Dollari".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld