Aissa Djabir Saïd-Guerni (s. 29. maaliskuuta 1977 Algerissa, Algeriassa) on algerialainen keskimatkojen juoksija, maailman- ja Afrikan mestari, erityisesti keskittynyt 800 metrille.
Djabir Saïd-Guerni voitti 800 metrin MM-pronssia 1999 Sevillasta sekä olympiapronssia Sydneyn kisoista vuodelta 2000. Vuosi 2001 hänen uransa oli vaarassa, ja hänelle tehtiin akillesjänneleikkaus, mutta jo seuraavana vuonna hän voitti Afrikan mestaruuden.
Saïd-Guernin saavutti 2003 Pariisin kisoissa uransa toistaiseksi parhaimman saavutuksen, 800 metrin maailmanmestaruuden. Mestaruusjuoksussa ratkaisut jäivät loppusuoran kirikamppailuun, ja lopulta algerialainen voitti kultaa vain sadaosien erolla Venäjän Juri Borzakovskiin ja Brasilian Osmar Barbosa Dos Santosiin. Kilpailut käytiin Saïd-Guernin kotimaisemissa, sillä Saint-Denisin esikaupungissa sijaitsevalle Stade de Francelle on hänen kotoaan vain kolmen kilometrin matka.
2004 Ateenan olympialaisissa hän sijoittui seitsemänneksi ja 2005 Helsingin MM-kisoissa viidenneksi.
Algerialaiset keskimatkojen juoksijat | Algerialaiset olympiamitalistit
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Djabir Saïd-Guerni".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world