Christine Marie "Chris" Evert (s. 21. joulukuuta 1954) on yhdysvaltalainen entinen tennispelaaja. Evert voitti ammattilaisurallaan 18 Grand Slam -turnausta kaksinpelissä ja kolme nelinpelissä. Evertin ammattilaisuran voittotilasto, 1309-146, on parempi kuin kellään muulla ammattilaispelaajalla koskaan.
Vuonna 1973 Evert eteni sekä Ranskan avointen että Wimbledonin loppuotteluun. Hän hävisi kuitenkin Ranskan avointen loppuottelussa Margaret Smith Courtille ja Wimbledonin loppuottelussa Billie Jean Kingille. Vuotta myöhemmin hän sen sijaan voitti molemmat turnaukset kaataessaan kummankin loppuottelussa Olga Morozovan suoraan kahdessa erässä.
Evert hallitsi sittemmin naistennistä pitkään suvereenisti ja pysyi suurimman osan viidestä seuraavasta vuodesta maailmanlistan ykkösenä. Hän voitti Ranskan avoimet toistamiseen vuonna 1975 ja otti ensimmäisen neljästä peräkkäisestä Yhdysvaltain avointen turnausvoitostaan voittamalla australialaisen Evonne Goolagongin kolmieräisessä loppuottelussa. Hän kohtasi Goolagongin myös vuoden 1976 Wimbledonin loppuottelussa ja voitti hänet silläkin kertaa kolmen erän kamppailun jälkeen. Evertin ja Goolagongin kilpailuasetelma oli vahvimmillaan 1970-luvun puolivälissä. Evert voitti 21 heidän 33 kohtaamisestaan.
Evertin valta-asemalle ilmestyi 1970-luvun lopulla uusi haastaja, Martina Navratilova. Evert hallitsi useimpia heidän varhaisia kohtaamisiaan, mutta Navratilova nousi niskan päälle 1980-luvulla. He kohtasivat toisensa yhteensä 80 ottelussa, joista Evert voitti 37 ja Navratilova 43. Grand Slam -turnausten kaksinpelin loppuotteluissa he kohtasivat 12 kertaa, joista Evert voitti neljä ja Navratilova kahdeksan. Kummankin pelaajan uran loppusaldoksi tuli sama määrä Grand Slam -voittoja kaksinpelissä, 18.
Vaikka Evert menestyi erinomaisesti kaikilla alustoilla, hänen pelinsä oli kaikkein hallitsevinta massakentällä. Hän voitti vuosien 1973 ja 1979 välisenä aikana ennätykselliset 125 peräkkäistä massakentällä pelattua ottelua. Putki päättyi vuoden 1979 Italian avoimissa, joissa hän hävisi Tracy Austinia vastaan pelatun semifinaaliottelun. Austin voitti Evertin samana vuonna myös Yhdysvaltain avointen loppuottelussa. Evert voitti ainoan massakentällä pelattavan Grand Slam -turnauksen, Ranskan avointen, kaksinpelin ennätykselliset seitsemän kertaa. Kolme näistä voitoista tuli Martina Navratilovaa vastaan, ensimmäinen jo vuonna 1975 ja toiset kaksi kymmenen vuotta myöhemmin, vuosina 1985 ja 1986. Vuoden 1985 Ranskan avointen voitto nosti Evertin viidettä ja viimeistä kertaa naisten kaksinpelin maailmanlistan kärkeen.
Evert lopetti ammattilaisuransa vuonna 1989. Hän voitti urallaan peräti 154 WTA-tason kaksinpeliturnausta ja kahdeksan nelinpeliturnausta. Hän voitti vuosien 1974 ja 1986 välisenä aikana vähintään yhden Grand Slam -turnauksen vuotta kohti. Evert eteni 52 kertaa vähintään semifinaaleihin Grand Slam -turnausten kaksinpelissä. Hän voitti WTA-kiertueen mestaruuden mestaruuden neljä kertaa ja auttoi Yhdysvallat kahdeksan kertaa Fed Cupin, naisten arvostetuimman joukkueturnauksen, voittoon. Hänet äänestettiin neljä kertaa AP-uutistoimiston äänestyksessä vuoden naisurheilijaksi ja vuonna 1976 Sports Illustrated -lehti valitsi hänet vuoden naisurheilijaksi. Vuonna 1995 hänet valittiin yksimielisesti International Tennis Hall of Fameen.
Vuonna 1979 Evert meni naimisiin brittiläisen tennispelaajan John Lloydin kanssa ja Evert käyttikin pitkään nimeä Chris Evert-Lloyd. Heidän avioliittonsa päättyi kuitenkin eroon vuonna 1987.
Vuonna 1988 Evert meni naimisiin kaksinkertaisen syöksylaskun olympiavoittajan Andy Millin kanssa. Heillä on kolme poikaa - Alexander James (s. 1991), Nicholas Joseph (s. 1994) ja Colton Jack (s. 1996).
Yhdysvaltalaiset tennispelaajat
Chris Evert | Chris Evert | Chris Evert | Chris Evert | Chris Evert | クリス・エバート | Chris Evert | Chris Evert | Крис Еверт | Chris Evert
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Chris Evert".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world