Bulgarian tasavalta eli Bulgaria on valtio Balkanilla, Kaakkois-Euroopassa. Se sijaitsee Mustanmeren rannalla ja sen rajanaapureita ovat Kreikka ja Turkki etelässä, Serbia ja Montenegro ja Makedonia lännessä, ja Romania pohjoisessa.
Bulgaarit saapuivat Volgan mutkan itäpuoliselta alueelta ja nykyisestä Ukrainasta sekä Venäjältä, sekoittuivat slaavilaisiin ja Traakian kansoihin Tonavan eteläpuolella 600-luvulla ja v. 681 perustivat ensimmäisen bulgaarien valtion. Bulgaarit taistelivat Bysanttia vastaan, kunnes 1300-luvun lopussa osmanit valloittivat maan.
Bulgaria sai itsenäisyyden ruhtinaskuntana 1878 ja julistettiin kuningaskunnaksi 1908. Vuosina 1912 ja 1913 Balkanin sodissa Bulgarian alueet muuttuivat. Ensimmäisessa ja toisessa maailmansodassa Bulgaria taisteli häviäjien puolella, ja joutui Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Bulgariasta tuli kansantasavalta 1946. Ensimmäiset monipuoluevaalit pidettiin taas 1990.
Bulgaria liittyi NATOon 2004 ja toivoo pääsevänsä Euroopan unioniin 2007.
Bulgarian presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla viisivuotiskaudelle. Kaudet on rajattu kahteen. Presidentti on valtion päämies ja armeijan ylipäällikkö. Presidentti voi myös hylätä lakialoitteet, mutta parlamentti voi hylätä presidentin veton yksinkertaisella ääntenenemmistöllä.
Yksikamarisessa parlamentissa, Narodno Sabranie, on 240 edustajaa, jotka valitaan nelivuotiskausille. Listavaalin äänet annetaan puolueille tai ehdokaslistoille yhdeksässä vaalipiirissä. Puolueen pitää saada vähintään 4 % äänistä saadakseen edustajia. Parlamentti valitsee ja voi erottaa pääministerin.
Bulgaria on vuodesta 1999 jaettu 28 alueeseen (oblast). Vuodesta 1987—1999 jako oli yhdeksään maakuntaan. Kaikki alueet on nimetty pääkaupunkinsa mukaan, ja pääkaupunki Sofia muodostaa oman alueensa.
Bulgarian suurimmat kaupungit (v.2005) ovat: Sofia (pääkaupunki), Plovdiv (376 t.as.) , Varna(343 t.as.), Burgas (212 t.as.) ja Russe (177 t.as.).
Bulgaria koostuu Traakian, Moesian ja Makedonian muinaisista alueista. Maan lounaisosa on vuoristoista, ja siellä sijaitsee Balkanin korkein kohta, Musala 2925 m. Yksi Balkanin vuoristoista kulkee lännestä-itään maan keskellä. Kaakossa Mustanmeren rannikolla on kukkuloita ja tasankoa. Tonava kulkee maan pohjoisrajalla. Muita suuria jokia ovat Struma ja Maritsa etelässä.
Ilmasto on leuto. Talvet ovat kylmiä ja kosteita, kesät taas välimerellisen kuumia ja kuivia.
Bulgarian talous romahti 1989 Neuvostoliiton markkinoiden ehdyttyä. Talous kutistui 40 %, mutta saavutti entisen tason kesällä 2004. YK:n talouspakotteet Jugoslaviaa ja Irakia vastaa vaikuttivat voimakkaasti Bulgariaan. Talous on kasvanut vuodesta 1991 4—5 % vuosivauhtia.
Bulgaria jätti jäsenhakemuksensa EU:hun 1995 ja liittymisneuvottelut päätettiin aloittaa 1999.
84,8 % väestöstä puhuu bulgariaa, joka on slaavilaiseen kieliryhmään kuuluva kieli.
Bulgarian kulttuuriin kuuluu traakialaisia, slaavilaisia ja bulgarilaisia elementtejä, siinä on lisäksi Bysantin, Turkin ja Kreikan kulttuureista vaikutteita. Ortodoksiuskonto näkyy Bulgarian monissa koreissa kirkoissa.
Bulgarialainen Elias Canetti voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon 1981.
Voimistelun lisäksi (Maria Gigova, Maria Petrova) bulgarialaiset ovat kunnostautuneet tenniksessä (Magdalena Maleeva), korkeushypyssä (Stefka Kostadinova) ja shakissa (Veselin Topalov, Antoaneta Stefanova).
بلغاريا | Bulgaria | Vurgarii | Bulgaria | Bulgaria | Bulgaria | বুলগেরিয়া | Bulgariya | Баўгарыя | Bulgarija | Bugarska | България | Bulgària | Болгари | Bulharsko | Bwlgaria | Bulgarien | Bulgarien | Bulgaaria | Borgeriya | Βουλγαρία | Bulgaria | Bulgaria | Bulgario | Bulgaria | بلغارستان | Bulgarie | Bulgarije | Bulgàiria | Bulgaria - България | 불가리아 | बुल्गारिया | Bugarska | Bulgaria | Болгари | Búlgaría | Bulgaria | בולגריה | ბულგარეთი | Bulgari | Bilgari | Bulgaristan | Bulgaria | Bulgārija | Bulgarija | Bölgarieë | Bulgária | Бугарија | Bulgarije | बुल्गेरिया | ブルガリア | Bulgaria | Bulgaria | Bulgarie | Bulgaria | بۇلغارىيە | بلغاريه/بلغارستان | Bulgarien | Bułgaria | Bulgária | Bulgaria | Bulgariya | Болгария | Bulgária | बुल्गारिया | Bullgaria | Bulgarìa | Bulgaria | Bulharsko | Bolgarija | Бугарска | Bulgarien | Bulgarya | ประเทศบัลแกเรีย | Bulgaria | Bulgaristan | Болгарія | Bulgarän | Bulgaaria | Bulgåreye | בולגאריע | 保加利亚
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Bulgaria".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world