Stadhuisbrussel.jpg | EuropaBruessel.JPG
Bryssel (, , , ) on Belgian pääkaupunki.
Euroopan pääkaupunki
Brysselillä on kolme merkitystä:
- Brysselin pääkaupunkiseutu on yksi kolmesta alueesta, jotka muodostavat Belgian liittovaltion (toiset ovat Flanderi ja Vallonia). Pääkaupunkialueeseen kuuluu 19 kuntaa, joiden yhteenlaskettu asukasluku 2003 alussa oli 992 041, eli 6 309 asukasta neliökilometriä kohden.
- Varsinainen Brysselin kaupunki (Bruxelles-Ville / Brussel-Stad), jonka asukasluku on noin 140 000 ja pinta-ala 33,39 km².
- Kolme Euroopan unionin pääinstituutiota, Euroopan komissio, Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan parlamentti (valmistelevat ja komiteatoiminnot) pitävät päämajojansa Brysselissä. Tämä johtaa mediassa merkitykseen, jossa Bryssel-nimeä käytetään unionin vastikkeena kuten Washingtonia Yhdysvalloissa. Brysseliä sanotaan usein Euroopan pääkaupungiksi, koska siellä sijaitsee merkittävä määrä EU-hallinnon ja kansainvälisten järjestöjen päämajoja.
Kielirajalla
Kieliraja jakaa Belgian pohjoiseen,
hollantia puhuvaan ja eteläiseen
ranskaa puhuvaan alueeseen. Brysselin alue on virallisesti
kaksikielinen. Alue, joka sijaitsee maantieteellisesti
Flanderin eteläpuolella, oli ennen
1800-lukua hollanninkielinen. Vuosien kuluessa kuitenkin yhä enemmän ranskaa puhuvia virkamiehiä ja liikemiehiä asettui Brysseliin, ja tänä päivänä enemmistö asukkaista puhuu ranskaa.
Liikenne
Brysseliä palvelee
Brysselin lentoasema, joka sijaitse
Zaventemin kunnassa
Flanderissa.
Brysselistä on nopeat junayhteydet
Pariisiin,
Amsterdamiin ja
Kölniin
Thalys-junilla sekä Lontooseen
Eurostar-junalla.
Kaupungin sisäinen joukkoliikenne perustuu metroon, jossa on kaksi linjaa sekä varsin kattavaan raitiovaunu ja bussiliikenteeseen.
Kaupungin sijaitsevia kohteita
Kaupungissa sijaitsee
Brussels in Belgium.PNG
Tunnettuja brysseliläisiä nähtävyyksiä:
- Grand-Place,
- Atomium,
- Manneken Pis
- Tintti-museo
Belgialainen keittiö on kuulu Euroopassa.
Yliopistot
Brysselissä on useita yliopistoja, joista tunnetuimpiin kuuluvat ranskankielinen
Université Libre de Bruxelles (ULB)
ja hollanninkielinen Vrije Universiteit Brussel (VUB) [http://www.vub.ac.be/. Molempien nimillä on sama merkitys: "Brysselin vapaa yliopisto".
Puistot
- Cinquantenaire on EU-alueen vieressä sijatseva puisto. Puiston laidalla on kolmoiskaari ja Palais du Cinquantenaireen, joka on rakennettu Belgian 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Siihen liittyy kolme museota, kuninkaallinen taidemuseo, Sotamuseo Musee Royal de l'Armee (jossa hyvä kokoelma lentokoneita) ja automuseo Autoworld.
Brysselin kunnat
Brussels_Hoofdstedelijk_GewestGemeenten.png
(suluissa postinumero)
- Anderlecht (1070)
- Bruxelles-Ville / Brussel-Stad (1000, 1020, 1120, 1130, 1040, 1050)
- Ixelles / Elsene (1050)
- Etterbeek (1040)
- Evere (1140)
- Ganshoren (1083)
- Jette (1090)
- Koekelberg (1081)
- Auderghem / Oudergem (1160)
- Schaerbeek / Schaarbeek (1030)
- Berchem-Sainte-Agathe / Sint-Agatha-Berchem (1082)
- Saint-Gilles / Sint-Gillis (1060)
- Molenbeek-Saint-Jean / Sint-Jans-Molenbeek (1080)
- Saint-Josse-ten-Noode / Sint-Joost-ten-Node (1210)
- Woluwe-Saint-Lambert / Sint-Lambrechts-Woluwe (1200)
- Woluwe-Saint-Pierre / Sint-Pieters-Woluwe (1150)
- Uccle / Ukkel (1180)
- Forest / Vorst (1190)
- Watermael-Boitsfort / Watermaal-Bosvoorde (1170)
Tunnettuja brysseliläisiä
Aiheesta muualla
Bryssel
Brussels | Brwsel | Bruxelles | Brüssel | Brussels | Bruselas | Bruselo | Bruxelles | Bruxelles | Bruxellae | Brüsszel | Brussel | ブリュッセル | Brussel | Brüssel | Bruksela | Bruxelas | Bruxelles | Bruselj | Bryssel | Брюсель