article Related Topics:
Bochum
 

Lage_der_Stadt_Bochum_in_Deutschland.png | Bochum_Schauspielhaus.jpg Bochum on kaupunki Saksassa Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa Dortmundin ja Essenin välissä Ruhrin alueella, 394400 as. Se on merkittävä teollisuuskeskus, jossa on runsaasti etenkin metalli-, kone- ja kulkuneuvoteollisuutta. Kaupunki on myös tärkeä koulutuskeskus, jossa sijaitsee Ruhrin yliopisto (perustettu 1965), teatterikoulu ja lisäksi runsaasti tieteellisiä tutkimuslaitoksia. Kaupungissa on kaksi keskiaikaista linnaa sekä Kaivosmuseo että nostalginen Junamuseo.

Vaikka kaupunki perustettiin jo 1300-luvulla, oli kaupunki merkityksetön 1800-luvulle asti. 1800-luvulla alkoi Saksa teollistua ja Bochum kasvaa. Kasvu johtui kaupungin hiilikaivoksista ja sen mukana tulleesta terästeollisuudesta. Bochumin väkiluku kymmenkertaistui 1850-1890. Hiilikaivokset jouduttiin kuitenkin sulkemaan 1960-1973 välisenä aikana.


Väkiluvun kehitys

Saksan kaupungit

بوخوم | Bochum | Bochum | Bochum | Bochum | Bochum | Bochum | Bochum | Bochum | Bochum | בוכום | Bochum | Bohuma | Bochum | ボーフム | Bochum | Baukem | Bochum | Bochum | Бохум | Bochum | Bochum | 波鸿

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Bochum".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld