Beerin ja Lambertin laki on spektroskopiassa havaittu laki, jonka mukaan sähkömagneettisen säteilyn absorboituminen riippuu absorboivan aineen määrästä eksponentiaalisesti. Lain avulla voidaan esimerkiksi selvittää väriaineiden pitoisuuksia liuoksessa spektrofotometria hyväksi käyttäen. Laista käytetään myös nimiä Beerin laki, Lambertin–Beerin laki ja Beerin–Lambertin–Bouguer’n laki.
Lain mukaan läpi pääsevän valon voimakkuus pienenee eksponentiaalisesti absorboivan aineen määrän kasvaessa. Valosta pidättyy samanpaksuisissa kerroksissa yhtä suuri osuus: jos valon voimakkuus pienenee ensimmäisessä kerroksessa 70 prosenttiin alkuperäisestä, seuraavan samanlaisen kerroksen jälkeen valosta on jäljellä 49 prosenttia, sillä 0,7 · 0,7 = 0,49. Jälkimmäisessä kerroksessa absorboituu vähemmän fotoneja.
Absorbansseja voidaan laskea yhteen. Jos näytteessä on aineet 1 ja 2, näytteen absorbanssi on aineiden absorbanssien summa: A = b(ε1 c1 + ε2 c2). Konsentraatioiden selvittämiseksi tulisi mitata absorbanssit kahdella eri taajuudella siten, että näillä taajuuksilla toinen aine absorboi mahdollisimman paljon ja toinen mahdollisimman vähän. Jotta syntyvä yhtälöpari voidaan ratkaista, täytyy lisäksi tietää aineiden absorptiokertoimet käytetyillä taajuuksilla. Ne voidaan selvittää mittaamalla kummankin aineen absorbansseja tunnetuilla konsentraatioilla ja laskemalla konsentraatio–absorbanssi-kuvaajan kulmakerroin.
Beerin ja Lambertin lain tavallisin esitysmuoto voidaan laskea seuraavista lähtökohdista, jotka jo sinänsä sisältävät lain periaatteet: Kun säteily kulkee infinitesimaalisen lyhyen matkan dx läpi, sen intensiteetti pienenee dI:llä. Absorption määrä on suoraan verrannollinen absorboivan aineen määrään eli konsentraatioon c ja kerroksen paksuuteen dx sekä Fermin kultaisen säännön perusteella myös säteilyn intensiteettiin. Siten voidaan kirjoittaa: dI = −kcI dx, missä k on verrannollisuuskerroin. Saatu differentiaaliyhtälö voidaan ratkaista erottelemalla muuttujat ja integroimalla:
Näyteastian eli kyvetin pituus ilmoitetaan yleensä senttimetreinä (cm) ja liuoksen konsentraatio mooleina kuutiodesimetriä kohti (mol/dm3). Tällöin absorptiokertoimen yksiköksi tulee mol−1 cm−1 dm3. Yksikkönä voi olla myös cm2 mol−1. Absorptiokerroin voidaan siten tulkita myös molaariseksi absorptiopoikkipinta-alaksi. Jos pitoisuus ilmoitetaan grammoina litraa kohden (g/l), absorptiokerrointa voidaan merkitä a:lla. Massapitoisuuksia käytetään varsinkin silloin, kun aineen moolimassaa ei tunneta.
Yhtä taajuutta vastaavan absorptiokertoimen ilmoittaminen ei välttämättä anna hyvää kuvaa eri taajuuksille levittäytyvän absorptiovyön voimakkuudesta. Kuvaavampi suure saadaan integroimalla absorptiokertoimet absorptiovyön taajuusalueella:
Laki pätee vain monokromaattiselle eli yhdestä taajuudesta koostuvalle säteilylle. Käytännössä säteilyn taajuusalueen on siis oltava kapea verrattuna spektrin viivanleveyksiin. Laki ei päde myöskään, jos säteily on hyvin voimakasta.
Beerin ja Lambertin lakia käytettäessä on otettava huomioon myös se, että aine voi reagoida. Esimerkiksi kromaatti- (CrO42−) ja dikromaatti-ionit (Cr2O72−), joiden välillä on vedessä pH:sta riippuva tasapaino, absorboivat säteilyä eri tavalla. Myös näytteen fluoresenssi- tai fosforesenssisäteily sekä valon siroaminen tai kyvetin pinnasta heijastuminen aiheuttavat poikkeamaa Beerin ja Lambertin laista.
JHLambert.jpg Saksalainen Johann Heinrich Lambert ilmaisi Bouguer’n havaitseman asian matemaattisesti vuonna 1760 teoksessaan Photometria, sive de mensura et gradibus luminis, colorum et umbrae. Lambert tunsi Bouguer’n tulokset, mutta hänen lähestymistapansa oli teoreettisempi kuin Bouguer’lla.
Saksalainen August Beer julkaisi valon absorptiota käsittelevän tutkimuksensa Annalen der Physik und Chemie -lehdessä vuonna 1852. Hän käytti fotometrissään valonlähteenä kahta tarkasti säädettyä öljylamppua ja suodattimena punaista lasia. Säteiden voimakkuuksien mittaamisessa hän hyödynsi polarisaatiota Nicolin prismojen avulla. Beer tutki absorptiota useiden eri suolojen liuoksilla. Eräässä työssä hän täytti yhden desimetrin pituisen putken kuparisulfaattiliuoksella, jossa oli yksi tilavuusyksikkö väkevää liuosta ja yhdeksän tilavuusyksikköä vettä (1:9). Lisäksi hän täytti kahden desimetrin pituisen putken puolta laimeammalla liuoksella (1:19). Molemmissa tapauksissa hän sai mittaustarkkuuden rajoissa saman absorptiokertoimen.
Beer totesi mittaustensa pohjalta, että läpi pääsevän valon voimakkuus riippuu eksponentiaalisesti absorboivan aineen määrästä. Hän viittaa artikkelissaan lähinnä aineen määrään eikä konsentraatioon, joka esiintyy Beerin ja Lambertin lain nykymuodossa. Ranskalainen F. Bernard julkaisi Beeristä riippumatta samanlaisia tuloksia muutamaa kuukautta myöhemmin vuonna 1852 Annales de chimie et physique -lehdessä.
Lambert-Beersches Gesetz | Beer-Lambert law | Ley de Beer-Lambert | Loi de Beer-Lambert | Legge di Lambert-Beer | Prawo Lamberta-Beera | Закон Бугера — Ламберта — Бера | Lambertov-Beerov zákon | Absorpcijski zakon
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Beerin ja Lambertin laki".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world