L-arginine-3D-sticks-(tall).png Arginiini (C6H14N4O2) on yksi luonnon 20 yleisimmästä aminohaposta. Sen sivuketjussa on voimakkaasti emäksinen guanidiini-ryhmä. Arginiinin kemiallinen nimi on 2-amino-5-guanidinovaleriaanahappo.
Arginiini toisinaan luokitellaan välttämättömäksi, toisinaan ei-välttämättömäksi, toisinaan ehdollisesti välttämättömäksi aminohapoksi. Toisinaan se luokitellaan lapsille välttämättömäksi aminohapoksi.
Arginiini vaikuttaa typpioksidin tuotantoon. Typpioksidi puolestaan on tärkeä verisuonia säätelevä tekijä, ja sillä on vaikutusta mm. verenpaineeseen. Lisäksi arginiinilla on vaikutuksia kolesteroliin, lihasvoimaan ja sokeriaineenvaihduntaan. Arginiini lisää luonnollisen kasvuhormonin eli somatotropiinin tuotantoa. Lisäksi arginiini saattaa tehostaa kuona-aineiden poistamiseen elimistöstä. Arginiinia tarvitaa ureasyklissä eli virtsahappokierrossa.
Arginiinia on runsaasti mm. lihassa, kalassa, kanassa, maitotuotteissa ja pähkinöissä. Arginiinia saa nykyään myös lisäravinteena luontaistuotekaupoista. Arginiinia tuotetaan myös elimistössä, mutta sen syntetisointi on hidasta.
Arginiinin puute on harvinaista, jos syö monipuolisesti. Arginiinin tarve kasvaa rasitustilanteissa. Arginiinin puutetta on yhdistetty mm. lisääntyneeseen sydän- ja verisuonisairauksien riskiin.
Ureasyklissä eli virtsahappokierrossa on tarkoitus poistaa elimistöstä virtsaan aineenvaihdunnassa syntyvää ammoniakkia, joka on myrkyllistä erityisesti aivoille. Ureasyklin häiriöissä, esimerkiksi arginiinisukkiinihappovirtsaisuudessa, on puuttuvia tai huonosti toimivia entsyymejä, jolloin ureasykli ei toimi tehokkaasti. Usein arginiinipitoisuudet veressä ovat matalia. Arginiinilla on keskeinen rooli ureasyklin toiminnassa, ja sen avulla voidaan tehostaa ureasyklin toimintaa ja lievittää oireita. Arginiinin puute voi aiheuttaa häiriön ureasykliin.
Arginiinia käytetään lisäravinteena mm. verenpainetaudin, korkean kolesterolin ja sydänsairauksien hoidossa. Sitä käytetään suorituskyvyn parantamiseksi, väsymyksen hoidossa ja aineenvaihdunnan vilkastuttamiseksi. Arginiini vapauttaa kasvuhormonia. Arginiini saattaa tehostaa immuunipuolustusta. Arginiinia käytetään seksuaalisen halukkuuden lisäämiseksi ja se voi parantaa erektiota.
Arginina | Arginin | Arginine | Arginina | Arginino | Arginine | Arginina | ארגינין | Arginin | Argininas | Arginine | アルギニン | Arginina | Arginina | Аргинин | Arginín | Arginin | 精氨酸
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Arginiini".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world