Antropologia on yleisnimitys ihmistä, ihmisen kulttuurikäyttäytymistä ja kulttuureita tutkiville yhteiskunnallisille, humanistisille ja fyysisille tieteille.
Näin se ei itse varsinaisesti ole tiede sanan varsinaisessa merkityksessä. Termi antropologia tulee kreikan kielen sanoista anthropos (ihminen) ja logos (järki, tieto, tutkimus).
Antropologia voidaan jakaa fyysiseen ja kulttuuriantropologiaan. Fyysinen antropologia on tutkinut muun muassa rotuominaisuuksia. Se on hyödyllinen väline etenkin arkeologiaan yhdistettynä. Kulttuuriantropologia tutkii ihmistä kulttuurisena olentona. Tutkimuskohteen voi muodostaa kokonainen kansakunta tai tietyn ravintolan henkilökunta. Kulttuuriantropologiassa on yhteisö-termi olennainen.
Joskus antropologiaan luetaan mukaan myös arkeologia, joka tutkii ihmisten jättämiä aineellisia jäänteitä. Myös lingvistiikka eli kielitiede voidaan lukea joko humanistiseksi tieteeksi kuten historiantutkimus tai antropologiseksi tieteeksi.
Fyysinen antropologia
Fyysinen antropologia tarkoittaa monia erityisaloja yhdistävää tutkimusta, jossa keskitytään tutkimaan ihmisen evoluutiota, lajityypillisiä ominaisuuksia, ihmisten sopeutumista erilaisiin (maantieteellisiin tai ilmastollisiin) olosuhteisiin sekä genetiikkaa.
Paleoantropologia
Tutkii ihmisen erityisominaisuuksia ja niiden kehittymistä muihin lajeihin nähden. Tutkimusala on myös kiinnostunut ihmisen historiallisista liikkeistä maapallolla ja ihmisen varhaisesta yhteisöelämisestä, kulttuurikäyttäytymisestä.
Kulttuuriantropologia
Kulttuuriantropologia ei ole
tieteenhaara vaan yleisnimi monet erityisalat kuten psykologian, kielitieteen ja sosiologian yhdistävälle tutkimuksille. Kulttuuriantropologia tutkii ihmistä luovana
kulttuurisena olentona. Ensimmäisenä kulttuuriantropologina voidaan pitää
F. B. de Sahagunia, joka tutki 1520-luvulla
atsteekkien kulttuuria heidän pääkaupunkinsa
Tenochtitlanin tuhoamisen jälkeen.
Varhaisen evolutionismin kausi
Evolutionismi eli kehitysoppi voidaan jakaa kolmeen eri kauteen: varhaiseen (1725–1840) ja toiseen varhaiseen (1840–1890) ja uusevolutionismiin (1890 eteenpäin). Varhaiselle evolutionismille oli tyypillistä, että vieraat ei-eurooppalaiset kulttuurit nähtiin alkukantaisina ja kehittymättöminä. Ajateltiin, että vain valkoinen eurooppalainen rotu oli saanut riittävät henkiset kyvyt korkeaan älyyn ja kulttuuriin (kts.
kulttuurideterminismi).
Toinen varhaisen evolutionismin kausi
Toinen varhaisen evolutionismin kausi sai uusia näkökulmia
darwinismista. Ajateltiin, että kulttuurilla oli alku- eli syntykehto, jossa järjestyksen tulo eli kulttuurin kehittyminen on saanut alkunsa. Kultturin ajateltiin väistämättä liikkuvan kohti korkeimpana muotona pidettyä eurooppalaista kulttuuria. Toisen varhaisen evolutionismin kauden aikana esiteltiin mm. uskonnon synty- ja kehitysteorioita ja yhteiskunnallisen järjestyksen muotojen kuten perheen ja avioliiton syntyteorioita.
Uusevolutionismi
Uusevolutionismi on kehittynyt varsinaisesti vasta 1950-luvulta lähtien. Se tutkii ihmisen ja kulttuurin muutosta irtisanoutuen 1700- ja 1800-lukujen painolastista. Uusevolutionismissa ajatellaan, että kehitys on välttämätön kaikissa yhteiskunnissa ja kaikkina aikoina vallitseva empiirisesti osoitettu tosiasia.
Nykyisiä tutkimussuuntia
Sosiaaliantropologia
Tutkii sosiaalisia verkostoja. Termi sosiaaliantropologia tarkoittaa Pohjoismaissa ja brittein saarilla suurin piirtein samaa kuin kulttuuriantropologia.
Tämän tutkimushaaran edustajia: A. R. Radcliffe-Brown, H. R. Rivers, R. Firth, E. Evans-Pritchard.
Poliittinen antropologia
Poliittinen antropologia on kiinnostunut valtarakenteista ja vallan ilmenemismuodoista kulttuurissa ja sosiaalispoliittisissa ympäristöissä. Poliittiseen antropologiaan liittyy myös lakia tutkivan eli oikeusetnologian haara sekä sotaa tutkiva antropologian haarat.
Tämän tutkimushaaran edustajia: R. Cohen, E. A. Hoebel, P. J. Bohannan.
Ekonominen antropologia
Ekonominen antropologia on erikoistunut tutkimaan taloussysteemejä. Se tutkii esimerkiksi taloudellisten systeemien ja luonnon suhdetta, tuotannon ja hyvinvoinnin jakautumista sosiaalisessa yhteisössä sekä teknologiaa ja teknisen kehityksen vaikutuksia ekonomiaan.
Tämän tutkimushaaran edustajia: G. Dalton, K. Polanyi, M. Herskowits.
Lääketieteellinen antropologia
Lääketieteellinen antropologia on varsin uusi antropologisen tutkimuksen ala. Lääketieteellisen antropologian tutkimuksellisia aloja ovat esimerkiksi elintapojen vaikutukset terveyteen sekä lääketieteellisen kansantiedon kerääminen ja tutkimus (etnomedisiina). Lääketieteelliseen antropologian yksi alalaji on psykiatrinen antropologia, joka on erikoistunut tutkimaan mentaalisten häiriöiden, mielisairauksien, huumeongelmien yms. suhdetta kulttuuriin.
Uskontoantropologia
Uskontoantropologia tutkii ihmistä uskonnollisen maailman jäsenenä, uskonnollista käyttäytymistä. Se pyrkii selvittämään uskonnon kokemiseen ja ilmenemiseen ja muodostumiseen liittyviä tekijöitä.
Tämän tutkimushaaran edustajia: L. Lévi-Bruhl, P. Radin, M. Eliade.
Lingvistinen antropologia
Lingvistinen antropologia eli etnolingvistiikka tutkii puhetta ja kieltä, niiden rakenteita, ominaisuuksia ja sosiaalisia merkityksiä. Etnolingvistiikkaa laajempi kielen tutkimuksen alue on
semiotiikka.
Esteettinen antropologia
Esteettisen antropologian haaraan kuuluu mm. taideantropologia, musiikkiantropologia eli
etnomusikologia. Esteettistä antropologiaa on hyvin lähellä myös
folkloristiikka eli kansanrunouden tutkimus. Esteettisen antropolgian tutkimus käsittelee ihmisen taidetta ja henkistä perinnettä ilmaisun ja viestinnän välineenä, niiden sosiaalisia merkityksia sekä riippuvuutta taloudellisista tai uskonnollisista tekijöistä.
Psykologinen antropologia
Psykologinen antropologia (etnopsykologia) on tutkimusalue, johon sisällytetään yleisesti myös kasvatusantropologia. Psykologinen antropologia tutkii ihmisen psyykkisiä ominaisuuksia, aitimuksia ja ihmisen tiedollisia ominaisuuksia. Psykologinen antropologia on myös kartoittanut juuri ihmislajille tyypillisiä universaaleja psyykkisiä ominaisuuksia.
Tämän tutkimushaaran edustajia: A. I. Hallowell, Margaret Mead, F. Hsu, G. Goerer, R. Benedict, E. Erikson.
Kuuluisia antropologeja
Suomalaisia:
Aiheesta muualla
Antropologia | Kulttuuriantropologia
Antropologie | علم الإنسان | Antropolochía | Antropoloxía | Antropologi | Antropologie | নৃতত্ত্ববিদ্যা | Jîn-lūi-ha̍k | Antropologi | Antropologija | Antropoloji | Антропология | Antropologia | Antropologia | Antropologi | Anthropologie | Antropoloogia | Ανθρωπολογία | Anthropology | Antropología | Antropologio | مردمشناسی | Anthropologie | Antropology | Antropoloxía | 인류학 | Antropologija | Antropologio | Antropologie | Antropologia | אנתרופולוגיה | Antropòlogijô | Antropolojî | Antropolojiya | Antropoloģija | Anthropologie | Antropologija | Antropologie | Antropológia | Антропологија | Antropologie | 人類学 | Antropologi | Antropologia | Antropologia | Antropologie | Антропология | मानवविज्ञानं | Antropoluggìa | Anthropology | Antropológia | Antropologija | Антропологија | Antropologi | Antropolohiya | மானிடவியல் | มานุษยวิทยา | Antropoloji | Antropoloji | Антропологія | 人类学