article

Antiikki eli vanha aika on aikakausi erityisesti kreikkalaisessa ja roomalaisessa historiassa, n. 800 eaa - 500 jaa.

Antiikin ajaksi kutsutaan muinaisen Kreikan ja Rooman suuruuden aikaa. Ajanjaksoa on pidetty merkittävänä koska on katsottu että länsimainen sivistys ja yhteiskunta juontavat juurensa tuosta ajasta. Muun muassa monet keksinnöt, tavat, arvostukset ja tyylit ovat joko antiikin kreikkalaisten tai roomalaisten luomia tai heidän kauttaan länsimaiseen kulttuuriin omaksuttuja. Antiikista ovat peräisin myös latinalaiset aakkoset - foinikialaisilta peräisin oleva kirjaimisto kehittyi kreikkalaisten ja roomalaisten muokkaamana ns. latinalaiseksi kirjaimistoksi, joka on käytössä useimmissa länsimaissa, myös Suomessa.

Klassisella tai klassillisella kulttuurilla tarkoitetaan yleensä erityisesti antiikin ajan kulttuuria.

Kreikkalainen antiikki


Antiikin Kreikkaa on pidetty eurooppalaisen sivistyksen kehtona. Kreikkalainen kulttuuri perustui monilta osin aikaisempien korkeakulttuurien, esimerkiksi egyptiläisten ja foinikialaisten luomalle perinnölle.

Arkaainen aika

800 eaa - 480 eaa

Klassinen aika

480 eaa - 300 eaa

Hellenistinen aika

330 eaa - 27 jaa

Roomalainen antiikki


Rooman valtakunta alkoi laajentuessaan dominoida antiikin maailmaa. Se paitsi loi omia kulttuurimuotojaan (mm. kristinusko, roomalainen laki), myös välitti antiikin Kreikan sivistystä edelleen keskiajalle ja uudelle ajalle

Myyttinen kuningasaika

753 eaa - 509 eaa

Tasavallan aika

509 eaa - 27 eaa

Keisariaika

27 eaa - 476 jaa

Myöhäisantiikki

Katso myös


Filosofia ja uskonto

Ihmiset

Kaupungit

Muuta

Aiheesta muualla


Antiikki

Antikken | Antike | Classical antiquity | Antigüedad clásica | Antiquité classique | יוון הקלאסית | Antikken | Antiken | Antiguidade Clássica

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Antiikki".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld