Andrus Ansip (s. 1. lokakuuta 1956, Tartto) on virolaisen Reformipuolueen (viroksi Reformierakond) johtaja ja maan hallituksen pääministeri huhtikuusta 2005 lähtien.
Tarttolainen Ansip valmistui Tarton yliopistosta 1979 pääaineenaan kemia. Ennen poliittista uraansa hän työskenteli pankki- ja investointialalla. Hän on työskennellyt Rahvapankin johtokunnassa, Livonia Privatization IF:n hallituksen puheenjohtajana ja Fondiinvesteeringu Maakler AS:n toimitusjohtajana. Hän oli myös Radio Tartun hallituksen puheenjohtaja.
Vuosina 1998–2004 hän toimi Tarton kaupunginjohtajana. Tehtävässään hän oli mielipidetiedusteluiden mukaan erittäin pidetty. Vuonna 2004 Ansipista tuli Reformipuolueen johtaja, kun puolueen perustaja ja merkittävin henkilö Siim Kallas, entinen pääministeri, valittiin EU-komissaariksi Brysseliin. Kun Juhan Partsin hallituksen talous- ja viestintäministeri joutui eroamaan, Ansipista tuli hänen seuraajansa.
4. huhtikuuta 2005 presidentti Arnold Rüütel pyysi Ansipia muodostamaan hallituksen Juhan Partsin hallituksen 24. maaliskuuta 2005 tapahtuneen eron jälkeen. Ansip onnistui kokoamaan hallituksensa Keskerakond- ja Rahvaliit-puolueen kanssa. Riigikogu hyväksyi hallituskokoonpanon 12. huhtikuuta 2005.
Andrus Ansip | Andrus Ansip | Andrus Ansip | Andrus Ansip | Andrus Ansip | Andrus Ansip | Andrus Ansip | Andrus Ansip | Andrus Ansip | Andrus Ansip | Andrus Ansip | Andrus Ansip | Ансип, Андрус | Андрус Ансип | Andrus Ansip
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Andrus Ansip".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world