article

Alkon logo.svg | Alkon myymälä Kampissa.jpg Helsingissä]] Alko Oy on valtion omistama yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Vantaalla, ja joka kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön hallintoon ja valvontaan. Alkolla on Suomessa yksinoikeus yli 4,7 % alkoholijuomien vähittäismyyntiin, poikkeuksena suomalaiset tilaviinit.

Historia


Alko Oy aloitti toimintansa 5. huhtikuuta 1932 klo 10, kun kieltolaki oli kumottu eduskunnan toimesta. Tuolloin yrityksen nimi oli Oy Alkoholiliike Ab. Vuonna 1969 nimi muutettiin Oy Alko Ab muotoon.

Pääosakkaana vuonna 1932 oli Suomen valtio, jonka lisäksi muodollisina osakkaina olivat silloinen valtiovarainministeri professori Kyösti Järvinen ja oikeusministeri professori T.M. Kivimäki. Järvinen ja Kivimäki merkitsivät kumpikin yhden osakkeen ja valtio 28 998 kappaletta 1 000 markan osakkeita. Osakeyhtiölaki muuttui 1990-luvulla, ja osakkaita ei enää tarvittu yhtä enempää. Järvisen ja Kivimäen perikunnilta ostettiin molemmat osakkeet takaisin.

Vuonna 1999 Alko Oy irrotettiin Alko-Yhtiöt-konsernista, ja siitä tuli itsenäinen alkoholiyhtiö.

Alkon 300. liike avattiin 22. tammikuuta 2003 Kupittaalle Turkuun. Uusin myymälä on avattu 16. maaliskuuta 2006 Pyhtäälle.

Aiheesta muualla


Kauppa | Valtionyhtiöt | Suomalaiset yritykset

Alko

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Alko".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld