article

Downhill.jpg

Alamäkiajo on maastopyöräilyn alalaji. Lajin harrastajat kutsuvat lajia ”deehooksi” (DH, downhill, alamäki). Alamäkiajossa tavoitteena on päästä mäki mahdollisimman nopeasti alas. Radat koostuvat vaativista kivikkoisista poluista, joihin kuuluu myös suuret hyppyrit ja pudotukset (dropit). Nopeudet saattavat nousta jopa 100 km/h:ssa. Alamäkiajopyörät ovat rakenteeltaan hyvin kestäviä polkupyöriä ja niiden hinta liikkuu tuhansissa tai jopa kymmenissä tuhansissa euroissa.

Historiaa


Laji sai alkunsa 80-luvun loppupuolella Yhdysvalloissa. Siellä se tuli suosituksi heti. Myöhemmin laji levisi Saksan kautta muihin Keski-Euroopan maihin.

Tekniikka

Aluksi pyörät olivat täysin jäykkiä eli niissä ei ollut jousitusta ollenkaan, jolloin ajajan jalat ja kädet joutuivat todella koville. 90-luvun alussa pyörissä alettiin käyttämään jousitettuja etuhaarukoita. Joustomatka oli silloin vain noin 4-7 senttimetriä. Myöhemmin rungot suunniteltiin uudelleen niin, että myös takajousitus tuli mahdolliseksi. Lopulta jousitusmatka kasvoi yli kymmeneen senttimetriin mutta, jousituksen reagointinopeutta ei saatu riittävän alhaiseksi ja pienet ja terävät esteet olivat edelleen ongelma.

Joustavuuden ja käsiteltävyyden parantamiseksi valmistajat alkoivat tehdä runkoja teräksen sijaan alumiinista, joka on kevyempää kuin teräs. 90-luvun loppupuolella pyöriin ilmestyivät tuplakruunukeulat ja joustomatka lähenteli 20 senttiä. Tuplakruunukeulalla tarkoitetaan keulaa, jonka liukuputket jatkuvat aina ohjainkannattimeen saakka. Tämä rakenne vahvistaa keulaa huomattavasti, mutta estää sen kääntämisen yli 90 astetta.

Tekniikka tänään

Kaikkeen mahdolliseen on kiinnitettävä huomiota, sillä joka ikisen osan on kestettävä hyppyjen aiheuttamat iskut. Jousien joustomatkat ovat nykyään yli 20 sentin, jopa 30 senttiä (30 sentin keulat soveltuvat enemmän freerideen tai extreme freerideen). Takajousiin tuli myös nivelet, jotka paransivat joustoa huomattavasti. Myös vaihteiden täytyy toimia, ja ongelmien ratkaisemiseksi jotkut pyörämerkit kehittivät oman vaihdelaatikon. Esimerkiksi Honda käyttää paljon rahaa merkkipyöränsä tuotekehitykseen ja sen vaihdelaatikko oli pitkään salaisuus, kunnes pyörä julkaistiin. Nykyään kehitys suuntautuu runkojen kestävyyden ja jousitusteknologian parantamiseen.

Nykyään


Lajin suosio on nykyään huima, alamäkiajo on ehkä toiseksi eniten seurattu pyöräilylaji maantieajon jälkeen. Pyörien ja jousien valmistajien lisäksi erilaisten suojavarusteiden valmistajia on tullut markkinoille paljon.

Suojavarusteet

Suojat ovat pakollisia ja ilman niitä ei voi osallistua kilpailuihin.

  • Fullface on kasvoja ja päätä suojaava kypärä. Se muistuttaa hyvin paljon motocross-kypärää.
  • Ajolasit, vastaavat kuin laskettelulasit, suojaavat silmiä.
  • Panssari suojaa koko ylävartaloa.
  • Sääri ja polvisuojat
  • kokopitkät Hanskat
  • Pitkät Housut ja pitkä ajopaita

Hinta

Sponsorit ovat tärkeitä lajissa, koska pyörät joutuvat koville kisassa ja osia hajoaa. Vanteen hinta on noin 100-600 euroa kappaleelta, keulan hinta 400-1800euroon, takaiskarin hinta 300-700 euroa, levyjarrut 50-400 euroa kappaleelta, tangot vajaa 70 euroa, kammet ja keskiö noin 200 euroa, satula ja satulatolppa myös noin 100 euroa ja rungon noin 1200-4000 euroa.

Maastopyöräily

Downhill | Downhill cycling | Cyclisme de descente (montagne) | ダウンヒル | Downhill | Kolarstwo zjazdowe

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Alamäkiajo".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld