Pollee aku.jpgin taiteilemana.]]
Aku Ankka () on Walt Disneyn vuonna 1934 luoma animaatio- ja sarjakuvahahmo, joka asuu Ankkalinnassa ja seikkailee Disneyn eläinmaailmassa.
Varsinkin alkuaikojen Aku Ankka oli luonteeltaan hyvin äkkipikainen ja riidanhaluinen, sekä ajattelematon, mikä saattoi hänet jatkuvasti vaikeuksiin.
Nyky-Akun useimmin toistuvia teemoja on Akun yleinen, usein itse aiheutettu epäonni ja vastoinkäymiset joko seurustelusuhteessa tai työelämässä, jossa Akun historiallinen ammattikirjo on hämmästyttävän laaja. Ajoittaisia virtuoosimaisia onnistumisia esimerkiksi puutarhurina tai kauneushoitajana seuraa yleensä näyttävä epäonnistuminen.
Aku Ankalla on holhottavanaan kolme sisarenpoikaa, Tupu, Hupu ja Lupu, jotka esiintyivät ensimmäisen kerran vuonna 1937 Al Taliaferron piirtämässä sanomalehtistripissä.
Akun tyttöystävä on Iines Ankka, jota Hannu Hanhi -niminen kilpakosija (ja Akun serkku) yrittää jatkuvasti viekotella omakseen. Akun miljardöörieno (suomennettuna kuitenkin yhä Roope-Setä) Roope Ankka on usein ollut hänen työnantajansa "nälkäpalkalla". Aku on Roopelle sisarenpoika, ei veljenpoika, yleisestä harhaluulosta huolimatta.
Aku ajaa punaista pientä avoautoa rekisterinumeroltaan 313. Aku on retostellut koonneensa autonsa hylätyistä osista omin käsin. "Siinä on "Mixwell"-moottori vuodelta 1920, 1922-mallinen "Dudge"-runko ja Paclakin" akselit vuodelta 1923. Nämä selviävät eräästä ankkamestari Carl Barksin tarinasta, jossa Aku kuvailee autoaan. Osien nimet ja vuosiluvut ovat tietenkin keksittyjä, mutta Mixwell on todellisuudessa muunnos Maxwell- merkistä, jota on valmistettu kauan aikaa sitten. Dudge on peräisin Dodgesta ja Paclac on nimiväännösyhdistelmä automerkeistä Packard ja Cadillac. Eräissä tarinoissa Aku on sanonut auton olevan American Bantam. Sitä on myös virheellisesti kutsuttu "Topolinoksi" joka tarkoittaa italiaksi Mikki Hiirtä.
Aku Ankan munintapäivä, 13. maaliskuuta, näkyy myös Akun auton rekisterinumerossa. Amerikkalaiseen tyyliin 13. maaliskuuta kirjoitetaan 3/13 eli ensin kuukausi ja sitten päivämäärä. Tämä on siirtynyt kaikkien tuntemaan rekisterinumeroon 313.
Mutta Aku Ankka oli Suomessa jo ennen sarjakuvalehtivaiheen alkamista. Silloin Aku Ankan nimenä esiintyi Setä Aaron ja Ankka Lampinen. Ankka Lampisen nimellä Aku seikkaili muun muassa Seura-lehdessä, Setä Aaron -nimellä sarjakuvakirjassa. Donald Gets Drafted -animaatiossa vuonna 1942 Akun täydellinen nimi on Donald Fauntleroy Duck.
1930-luvulta 1960-luvulle tehtyjä Aku Ankka -animaatioita pidetään nykyään lähes taiteena. Aku olikin alun perin nimenomaan animaatiohahmo. Varsinaisia Aku-piirrettyjä tehtiin kaikkiaan 128 kappaletta, mutta Aku vierailee myös Mikin ja Hessun piirretyissä. Aku Ankan äänenä toimi näyttelijä Clarence Nash ennen kuolemaansa vuonna 1985. Myöhemmin Aku Ankan äänenä eri piirretyissä on toiminut Tony Anselmo. Aku Ankka -piirretyt ovat lyhyitä ja toiminnallisia. Välillä niissä liikutaan seikkailullisemmissa ympäristöissä, mutta useimmiten toiminta tapahtuu jonkun arkisen askareen ympärillä. Toisinaan Aku Ankalla on jokin vastustaja (kuten Tiku ja Taku tai muita eläimiä), mutta usein Akun vaikeudet seuraavat ilman että joku järjestäisi niitä. Aku Ankan mestaripiirtäjä Don Rosa on seurannut Carl Barksin jalanjälkiä.
Aku Ankka | Disneyn eläinmaailman hahmot
Donal Bebek | Paja Patak | Ànec Donald | Anders And | Donald Duck | Donald Duck | Pato Donald | Donald Duck | Donald Duck | Andrés Önd | Paperino | דונאלד דאק | დონალდ დაკი | Donaldus Anas | Donald Duck | Donald kacsa | Donald Duck (tekenfilm- en stripheld) | ドナルドダック | Donald Duck | Donald Duck | Kaczor Donald | Pato Donald | Vulle Vuojaš | Donald Duck | Паја Патак | Kalle Anka | 唐老鸭
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Aku Ankka".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world