article

Tough decission.jpg

Ajattelu on henkinen prosessi, jonka avulla olio voi hahmottaa maailmaa ja pyrkiä tehokkaammin päämääriinsä. Se on informaation muokkaamista ja käsittelemistä, jossa aineksina käytetään havaintoja ja muistia. Sen avulla muodostamme käsitteitä, ratkomme ongelmia, päättelemme asioita ja teemme päätöksiä. Ajattelu on kognitiivisten toimintojen huipentuma, joka on edellytyksenä ihmisen kaikille korkeatasoisille saavutuksille. Se ei kuitenkaan olisi mahdollista ilman kaikkia muita tiedollisia toimintoja. Ihmisen kehittynyt ajattelu erottaa ihmisen selvimmin muista eläimistä.

Ihminen kohtaa elämässään jatkuvasti ongelmia, joista ei selviäisi ilman ajattelua. Sitä tarvitaan tehokkaaseen vuorovaikutukseen ihmisen itsensä ja ympäristön välillä.

Abstrakti, ja monesti muunkinlainen ajattelu, on usein käsitteiden varassa tapahtuvaa. Käsitteet ovat ikään kuin ajattelun työkaluja. Antiikin filosofi Aristoteles totesi käsitteistä näin: "Nimien täytyy, jotta ne nimeäisivät tehokkaasti, pysyä paikallaan, ja niin täytyy myös nimettävien asioiden." Kieli on suuri hyöty ajattelussa, tosin se ei ole kuitenkaan välttämätön.

Katso myös


Psykologia

فكر | Denken | Thought | Mõtlemine | Penso | Pensée | Pensamento | Pensiero | חשיבה | Domāšana | Мисла | Denken | 思考 | Myślenie | Мышление (психология) | Размишљање | Tänkande | 思维

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Ajattelu".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld