article

Ahvenanmaa () on saariryhmä ja Suomen autonominen maakunta, jolla on itsehallinto. Ahvenanmaan ainoa virallinen kieli on ruotsi. Maakunnan väkiluku on 26 530 ja sen ainoa kaupunki on Maarianhamina. Suomen läänijakoa koskevassa lainsäädännössä maakunnasta on käytetty myös nimeä Ahvenanmaan lääni. Ahvenanmaalaiset itse pitävät tätä nimeä harhaanjohtavana ja itsehallintolain vastaisena. *

Maantiede


Åland map with borders.svg Ahvenanmaa sijaitsee Ahvenanmeren itäpuolella ja Selkämeren eteläpuolella. Ahvenanmaan itäpuolella on Turunmaan saaristo Varsinais-Suomessa , jonka suuntaan rajana on Kihti Maakuntaan kuuluu yli 6 500 saarta ja luotoa, joista Manner-Ahvenanmaa on suurin.

Pääsaari, Manner-Ahvenanmaa, on yli 50 km pitkä; siihen luetaan myös kapean Marsundin erottama Eckerö sekä Lemland ja Lumparland. Muita huomattavia saaria ovat Vårdö, Föglö, Sottunga, Kumlinge, Kökar ja Brandö. Vuoriperusta on enimmäkseen karkearakeista punervaa graniittilajia, ahvenanrapakiveä. Korkein huippu on Orrdalsklint (132 m) Saltvikin kunnassa.

Ahvenanmaan ilmasto on lauhkeampaa kuin muualla Suomessa, vuoden keskilämpö +5°, helmikuun -4°. Kasvillisuus yleensä rehevää, kasvisto lajirikas, siemenkasveja noin 750 lajia; niistä mainittakoon harvinainen, Suomessa vain Ahvenanmaalla kasvava marjakuusi ja rantamaisemiin leimaa antava tyrnipensas. Eläimistöstä puuttuvat muun muassa hirvi, ilves ja metso.

Historia


Esihistoria

Orrdalsklint ja Långbergen Saltvikissä, korkeimmat kohdat, alkoivat kohota merestä n. 10 000 vuotta sitten. Pikku hiljaa syntynyt saaristo sai ensimmäiset asukkaansa kivikaudella. Saarten vanhimmat arkeologiset kulttuurilöydöt edustavat kampakeraamista kulttuuria n. 4000 eaa. Noin 2500 eaa Ahvenanmaalle saapui kuoppakeramiikka ja noin 1800 eaa kuoppakeramiikan korvaa kiukaisten-kulttuurin löydöt. Saarten sijainnista johtuen skandinaavinen vaikutus on arkeologisessa aineistossa Ahvenanmaalla voimakkaampi kuin manner-Suomessa. Pronssikauteen ajoittuva Kökarin asuinpaikka lienee Puolan pohjoisrannikolta saapuneiden hylkeenpyynti- ja kaupparetkikuntien muistoa. Ahvenanmaalle on saapunut vaikutteita ja asukkaita idästä, lännestä ja etelästä koko saariryhmän olemassaolon ajan.

Rautakaudella, varsinkin merovingi- ja viikinkiajoilla, arkeologiset aineistot ovat Ahvenanmaallakin runsaat. On vaikea sanoa, mitä kieltä saarten rautakautinen väestö puhui. Suomensukuisia kieliä puhuttiin kuitenkin laajasti Pohjanlahden molemmin puolin. 1000-luvulla saariryhmä ehkä autioitui, mutta sai pian uuden asutuksen Ruotsin suunnasta.

Etymologinen historia

Ahvenanmaan ruotsinkielinen nimi Åland on Lars Huldénin tutkimusten mukaan (Finlandssvenska bebyggelsenamn) muunnos muinaispohjoismaisesta sanasta ahva, joka on sama sana kuin latinan aqua 'vesi'. Toisaalta hän pitää mahdollisena sitäkin, että lähtökohtana voisi olla suomalainen sana "ahvena" ahven), josta kielen äännekehityksen sääntöjen mukaan on voinut kehittyä ruotsalainen sana å. Sanan loppu -maa olisi sitten käännetty ruotsiksi -land.

Huldénin mukaan Ahvenanmaan nimistöstä osa on myös mahdollisesti suomalaisperäisiä tai suomalaisiin viittaavia nimiä. Tällaisia ovat hänen mukaan ehkä mm. Finbo, Finby, Finholma, Finnö, Finström, Geta (Kaita), Jomala, Jomalby, Jurmo (Jurimaa), Korsö (Koskipää), Lappo, Lappvesi, Leisor (Laitasaari), Lemböte, Lemland, Lumparby, Lumparland, Lumpo, Posta, Seglinge (Seilonen), Simskälä (Simasalo), Sålis (Saarilaksi) ja Töftö (Toivottu).

Ruotsalaisuuden aika

Keskiajalla Ahvenanmaasta tuli Korsholman linnaläänin keskusalue. Lääni siirtyi vuoden 1809 Haminan rauhassa osaksi Venäjän keisarikuntaa osana Suomen suuriruhtinaskuntaa. Venäjä rakensi saarille Bomarsundin linnoituksen, joka myöhemmin tuhoutui Oolannin sodassa.

Sodan jälkeen saaret demilitarisoitiin. Venäjä sitoutui Pariisin rauhassa vuonna 1856 olemaan linnoittamatta Ahvenanmaata, mutta rakensi sinne kuitenkin linnoituksia ensimmäisen maailmansodan aikana.

Suuriruhtinaskunnalta Ahvenanmaa periytyi Suomen tasavallalle. Suomen itsenäisyyden alkuaikoina, Venäjän vallankumouksen jälkeen venäläinen sotaväki alkoi esiintyä hillittömästi myös Ahvenanmaalla. Tämän seurauksena siellä heräsi eräissä piireissä ajatus Ahvenanmaan liittämisestä Ruotsiin. Tämä pyrkimys, jonka johtomiehet olivat varatuomari C. Björkman ja toimittaja J. Sundblom, ja joka esiintyi muun muassa 7 135 hengen allekirjoittamassa adressissa, sai kannatusta Ruotsissa, mutta kohtasi koko Suomessa jyrkkää vastustusta.

Suomen sisällissodan (1918) aikana Ruotsi lähetti saarille sotilasretkikunnan — nimellisesti suojelemaan ahvenanmaalaisia siviilejä, mutta todellisuudessa ilmeisesti valmistelemaan saarten liittämistä osaksi Ruotsia. Ruotsalaiset kuitenkin väistyivät saksalaisten tieltä.

Ahvenanmaan kysymys joutui Yhdistyneen kuningaskunnan aloitteesta vuonna 1920 Kansainliiton neuvoston käsiteltäväksi. Tämän kesäkuussa 1921 tekemän päätöksen mukaan Ahvenanmaan saaret jäivät vastoin ahvenanmaalaisten enemmistön toiveita Suomen yhteyteen, mutta saarten ruotsinkielisen väestön kansallisuuden, kielen ja kulttuurin turvaamiseksi oli myönnettävä eräitä takeita, jotka Suomen eduskunta hyväksyi lisäyksinä ja muutoksina Ahvenanmaan jo 1920 saamaan laajaan itsehallintoon. Ålandstidningenin tekemän kyselyn mukaan vain pieni osa saarelaisista haluaa Ahvenanmaan itsenäistyvän. Itsehallinnon lisääminen ja pitäminen ennallaan ovat yhtä suosittuja mielipiteitä. Ålandstidningen 8.5.2006

Lokakuussa 1921 tehtiin Genevessä kansainvälinen sopimus Ahvenanmaan linnoittamattomuudesta ja neutralisoimisesta. Ahvenanmaan linnoitukset purettiin jo vuonna 1919.

Itsehallinto


Aland stamps 1987.JPG

Suomen eduskunta on vahvistanut itsehallinnon Ahvenanmaan itsehallintolailla 1920, jota uudistettiin 1951 ja 1991.

Itsehallinto antaa ahvenanmaalaisille oikeuden säätää lailla omista sisäisistä asioistaan ja päättää maakunnan tulo- ja menoarviosta. Ahvenanmaalla on oma lakeja säätävä parlamentti, maakuntapäivät. Maakuntapäivät kokoontui ensimmäiseen täysistuntoonsa 9. kesäkuuta 1922. Sitä juhlitaan nykyään Ahvenanmaan itsehallintopäivänä. Maakuntapäivät nimittää maakuntahallituksen.

Seuraavilla aloilla Ahvenanmaa toimii lähinnä kuten itsenäinen valtio omine lainsäädäntöineen ja omine hallintokoneistoineen:

  • opetustoimi, kulttuuri ja muinaismuistojen suojelu
  • terveyden- ja sairaanhoito
  • ympäristöasiat
  • elinkeinoelämän edistäminen
  • sisäinen liikenne
  • kunnallishallinto
  • poliisitoimi
  • postilaitos
  • radio ja televisio

Suomen liittyessä Euroopan unioniin Ahvenanmaan itsehallinto vahvistui. Ahvenanmaalla järjestettiin liittymisestä oma erillinen kansanäänestys. Ahvenanmaa on osana Suomea EU:n jäsen, mutta se ei kuulu EU:n veroliittoon, mikä mahdollistaa verovapaan myynnin laivaliikenteessä Ahvenanmaan ja EU:n välillä.

Ahvenanmaan maakunnan itsehallinnosta johtuen Ahvenanmaan lääninhallituksella on erilaiset tehtävät kuin muun Suomen lääninhallituksilla.

Ahvenanmaan postilaitos on julkaissut vuodesta 1984 alkaen Ahvenanmaan omia postimerkkejä. Myös omasta rahasta on välillä keskusteltu ja 1994 Ahvenanmaalta käsin pyrittiin julkaisemaan 100 taalerin juhlaraha. Tämä hanke kiellettiin, koska valtakunnan rahayksiköksi oli määrätty markka.

Kotiseutuoikeus

Ahvenmaalla on voimassa kotiseutuoikeusjärjestelmä (hembygdsrätt). Henkilöllä tulee olla kotiseutuoikeus, ennen kuin on mahdollista omistaa kiinteää omaisuutta saarella, äänestää maakuntapäivävaaleissa tai harjoittaa elinkeinoa. Kotiseutuoikeuden saa automaattisesti, jos se on jommallakummalla vanhemmista. Kotiseutuoikeutta voi hakea ruotsin kielen taitoinen Suomen kansalainen, joka on asunut maakunnassa vähintään viisi vuotta.

Kunnat


Ahvenanmaalla on yhteensä 16 kuntaa, joista Maarianhamina on ainoa kaupunki.


-

Muuta


Tunnettuja ahvenanmaalaisia


Henkilöitä

Yrityksiä ja yhdistyksiä

Urheiluseuroja

Lähteet


Aiheesta muualla


Ahvenanmaa

أولان | Åland | Åland | আলান্ড দ্বীপপুঞ্জ | Åland | Illes Åland | Ålandy | Ålandsøerne | Åland | Ahvenamaa | Åland | Åland | Alando | Áland | Îles d'Åland | Åland | 올란드 제도 | Álandseyjar | Isole Åland | אולנד | Åland | Alandų salos | Åland | Ålandseilanen | Ålandseilanden | オーランド諸島 | Åland | Åland | Wyspy Alandzkie | Åland | Åland | Аландские острова | Ålánda | Alandy | Åland | Alandska ostrva | Åland | Åland | หมู่เกาะโอลันด์ | 奥兰 (芬兰)

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Ahvenanmaan maakunta".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld