article

Kandinsky WWI.jpg, Kompositio VII, 1913.]]

Abstrakti taide (myös ei-esittävä tai nonfiguratiivinen taide) tarkoittaa nykyisin yleensä taidetta, joka ei pyri esittämään mitään luonnollisen maailman kohteita. 1900-luvun alussa nimitys kattoi myös kubismin, surrealismi ja muut sellaiset taidesuunnat, jotka ottivat aiheensa luonnosta mutta eivät enää pyrkineet yhdennäköisyyteen.

Ei-esittävien kuvien tekeminen ei ole suinkaan 1900-luvun modernismin keksintö. Etenkin islamilainen ja juutalainen kulttuuri ovat ihmistä kuvaavien kuvien kiellon takia kehittäneet monimutkaisia koristeita ja kuvioita. Abstrakti taide poikkeaa kuitenkin koristetaiteesta siinä, että sen teoksilla on taiteellinen itseisarvo, ei vain esineen koristeleminen. Esimerkiksi abstraktin maalauksen maalauskangasta ei käytetä enää uudelleen kankaana.

Vasili Kandinskia ja Kasimir Malevitšia pidetään yleisesti ensimmäisinä abstraktia maalaustaidetta näyttelyihin tuoneina taiteilijoina. Myös ruotsalainen taidemaalari Hilma af Klint (1862-1944) teki jo varhain henkistynyttä abstraktia taidetta. Abstrakti kuvanveisto syntyi samanaikaisesti abstraktin maalaustaiteen kanssa.

Kiellettyä ja keskeistä

Abstrakti taide, kuten muutkin modernismin suuntaukset, kiellettiin niin Saksan Kolmannessa valtakunnassa kuin Neuvostoliitossa. Natsien mielestä abstrakti taide oli "rappiotaidetta" ja kommunistijohtajat määräsivät Neuvostoliitossa pakolliseksi taidesuuntaukseksi sosialistisen realismin.

Abstrakti maalaustaide ja kuvanveisto olivat keskeisessä asemassa modernismin taiteessa. Monen muun taidesuuntauksen ohella ne olivat eräänlaisia visuaalisia keksintöjä, innovaatioita, joita taiteilijat kehittivät eri suuntiin.

Voidaan karkeasti erottaa maalaustaiteen geometrinen abstraktio, joka perustuu suorien ja käyrien viivojen rajoittamiin värikenttiin sekä maalauksellinen abstrakti maalaus, jota edustaa muun muassa abstrakti ekspressionismi.

Useat abstraktin taiteen harjoittajat eivät itse erottaneet jyrkästi esittävää ja ei-esittävää taidetta. Useat abstraktin taiteen tekijät, kuten Kasimir Malevitš, saattoivat palata takaisin tekemään myös esittäviä teoksia.

Abstraktia taidetta

Kuva:Malevic.jpg|Kasimir Malevitš teostensa edessä Neuvostoliitossa vuonna 1922. Image:Réfléxion au KMM.JPG Image:KMM4.JPG Image:Mondrian CompRYB.jpg|Piet Mondrian, Sommitelma punaiselle, keltaiselle ja siniselle, 1921. Image:Fractals-julia.gif|Bakasama, Fraktaali Julia. Image:Ju-ming-taichi-arch.jpg|Ju Ming, Taichi Arch. Image:Elogio chillida gijon.jpg|Eduardo Chillida, Ubicación, Gijón, Espanja. Image:Speybank by Luc Deleu.jpg|Luc Deleu, Speybank, 1999/2005, Yokohama, Japani. Image:UofL Business school.jpg|Thomas Lea, Big Red, Englanti. Image:Yitzhak Rabin memorial monument at Gan Daniel Jerusalem.jpg|Yitzhak Rabinin muistomerkki, Jerusalem, Israel. Image:Wfm calder.jpg|Alexander Calder, L'empennage, 1953.

Katso myös

Taide

Abstrakt kunst | Abstrakte Kunst | Abstract art | Arte abstracto | Abstrakta arto | Art abstrait | אמנות מופשטת | Absztrakt művészet | Abstracte kunst | 抽象絵画 | Abstrakcjonizm | Arte abstrata | Arta abstractă | Абстракционизм | Апстрактна уметност | Abstrakt konst | Абстрактне мистецтво | 抽象藝術

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Abstrakti taide".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld