Tapahtumia
- 10. tammikuuta - Suomessa poikkeuksellisen kova pakkanen. Helsingin Kaisaniemessä mitattiin uusi pakkasennätys, -34,3°C.
- 17. tammikuuta - Jumalan teatteri esitti "performanssinsa" Teatteripäivillä Oulussa.
- 23. helmikuuta - Astronomia: Supernova 1987a havaittiin, se oli ensimmäinen paljain silmin havaittava supernova sitten vuoden 1604.
- 6. maaliskuuta - Autolautta The Herald of Free Enterprise kaatui Zeebruggenissa Belgiassa ja 189 menehtyi.
- 30. maaliskuuta - Vincent van Goghin maalaus Aurinkonkukkia myytiin 39,85 miljoonalla dollarilla.
- 26. huhtikuuta - Saab esitteli JAS 39 Gripenin ensimmäisen prototyypin.
- 11. toukokuuta - Lääketiede: ensimmäinen sydän-keuhko siirto (Baltimore, Maryland).
- 17. toukokuuta - Iranin-Irakin sota: USS Starkiin osui kaksi Exocet-ohjusta Persianlahdella Irakin F-1 Miragen ampumana. 37 yhdysvaltalaista merimiestä kuoli ja 21 haavoittui.
- 28. toukokuuta - 19-vuotias Mathias Rust lensi pienkoneellaan Neuvostoliiton ilmapuolustuksen huomaamatta rajan yli ja laskeutui Punaiselle torille Moskovassa. Hänet vapautettiin 3. elokuuta 1988.
- 6. kesäkuuta - Tallinnassa alkoi Vanhankaupungin päivien yhteydessä Laululavalla tapahtunut Laulava vallankumous.
- 11. kesäkuuta - Margaret Thatcherista tuli kolmannen kerran Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri.
- 12. kesäkuuta - Keski-Afrikan tasavallan itse nimetty keisari Jean-Bédel Bokassa tuomittiin kuolemaan hänen 13-vuotisen valtansa aikana tekemistään rikoksista.
- 12. kesäkuuta - liennytys: Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan haastoi puheessaan Mihail Gorbatšovin repimään alas Berliinin muurin.
- 4. heinäkuuta - Entinen Gestapon päällikkö Klaus Barbie, "Lyonin teurastaja", tuomittiin elinkautiseen vankeuteen Lyonissa Ranskassa toisen maailmansodan aikaisista rikoksista ihmiskuntaa vastaan.
- 21. heinäkuuta - Guns N' Roses julkaisi maailman myydyimmän debyyttialbumin Appetite For Destructionin.
- 28. heinäkuuta - Lämpöaalto tappoi 600 ihmistä Ateenassa.
- 16. elokuuta - Northwest Airlinesin McDonnell Douglas MD-82 putosi nousussa miehistön unohdettua asettaa laskusiivekkeet. 155 kuoli, nelivuotias Cecelia Cichan oli ainut eloonjäänyt.
- 19. elokuuta - Hungerfordissa, Berkshiressa, Yhdistyneessa kuningaskunnassa työtön 27-vuotias Michael Ryan tappoi 16 rynnäkkökiväärillä ja teki lopuksi itsemurhan. Aselakeja tiukennettiin tuntuvasti.
- 13. lokakuuta - Iranin-Irakin sota: 30 kuoli Bagdadissa Iranin ohjushyökkäyksessä.
- 3. syyskuuta - Burundin sotilasvallankaappaus
- 28. syyskuuta - Star Trek: The Next Generationin ensi-ilta jaksolla Encounter at Farpoint.
- 19. lokakuuta - Musta maanantai: osakekurssit romahtivat ympäri maailmaa. Dow Jonesin teollisuusindeksi tippui päivässä 22,6% ja kuun loppuun mennessä kurssit Australiassa 41,8%; Kanadassa 22,5%; Hongkongissa 45,8% ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa 26,4%.
- 30. lokakuuta - NEC julkaisi PC Engine -pelikonsolin.
- 7. marraskuuta - Tunisiassa presidentti Habib Bourguiba syöstiin vallasta, seuraajanaan pääministeri Zine El Abidine Ben Ali.
- 8. marraskuuta - Enniskillenissa, Pohjois-Irlannissa IRA:n pommi surmasi yksitoista.
- 18. marraskuuta - Lontoossa 31 kuoli tulipalossa King's Crossin metroasemalla.
- 18. marraskuuta - Iran-Contra skandaali: Yhdysvaltain kongressi julkaisi loppuraportin, jossa se tuomitsi presidentti Ronald Reaganin viime kädessä syylliseksi hänen hallintonsa väärinkäytöksiin.
- 28. marraskuuta - South African Airwaysin Boeing 747 putosi Intian valtamereen mukanaan 159 ihmistä.
- 29. marraskuuta - Korean Airin Boeing 707 räjähti ilmassa Thaimaan-Burman rajan lähellä tappaen 155.
- 1. joulukuuta - NASA nimesi Kansainvälisen avaruusaseman rakennustyöt saavat yritykset.
- 1. joulukuuta - Kanaalin tunnelin rakennus alkoi.
- 7. joulukuuta - Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatšov ja USA:n presidentti Ronald Reagan tapasivat ensimmäistä kertaa Washingtonissa, Yhdysvalloissa.
- 9. joulukuuta - Palestiinalaisten ensimmäinen kansannousu alkoi Jabalyan pakolaisleirillä.
- 11. joulukuuta - ETAn pommi tappoi 11 Guardia Civilin poliisia Zaragozassa.
Tuntematon päivä
Elokuvia
Syntyneitä
Kuolleita
- 14. tammikuuta - Rauli "Badding" Somerjoki, laulaja
- 2. helmikuuta - Alistair MacLean, jännityskirjailija
- 22. helmikuuta - Andy Warhol, taitelija
- 19. maaliskuuta - Louis de Broglie, fyysikko ja vuoden 1929 Nobel-palkittu
- 4. huhtikuuta - C. L. Moore, scifi-kirjailija
- 14. toukokuuta - Rita Hayworth, näyttelijätär
- 22. kesäkuuta - Fred Astaire, näyttelijä
- 17. elokuuta - Rudolf Hess, Hitlerin kakkosmies, itsemurha Spandaun vankilassa.
- 23. elokuuta - Didier Pironi, ranskalainen Formula 1-kuljettaja.
- 3. lokakuuta - Kalervo Palsa, taiteilija
- 9. lokakuuta - Ella Eronen, näyttelijätär, lausuntataiteilija (s. 1900)
- 15. lokakuuta - Thomas Sankara, Burkina Fason entinen johtaja
- 30. marraskuuta - Eino Augusti Leino, painin olympiakultamitalisti
1980-luku | 1987
1987 | 1987 | 1987 እ.ኤ.አ. | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987년 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | ೧೯೮೭ | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987moi nanca | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987年 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987 | พ.ศ. 2530 | 1987 | 1987 | 1987 | 1987年