Tapahtumia
- 1. tammikuuta - Italian siirtokunnat Tripoli ja Kyrenaika yhdistettiin Libyaksi.
- 6. tammikuuta - Mao Zedong ensimmäistä kertaa Kiinan kommunistipuolueen puheenjohtajana Tsunyin konferenssissa.
- 7. tammikuuta - Italian Benito Mussolini ja Ranskan ulkoministeri Pierre Laval sopivat, etteivät maat vastusta toistensa siirtomaavaateita.
- 11. tammikuuta - Amelia Earhart lensi ensimmäisenä Havaijilta Kaliforniaan.
- 13. tammikuuta - Kansanäänestyksessä Saarlandissa 90,3 % kannatti liittymistä Natsi-Saksaan.
- 28. tammikuuta - Islanti laillisti ensimmäisenä maana abortin lääketieteellisin perustein.
- 26. helmikuuta - Hitler määräsi Hermann Göringin perustamaan Saksalle uudelleen ilmavoimat, Luftwaffen.
- 16. maaliskuuta - Adolf Hitler ilmoitti Saksan uudelleenaseistamisesta Versaillesin sopimuksen vastaisesti.
- 21. maaliskuuta - Persia muutti nimensä Iraniksi.
- 29. toukokuuta - Hooverin padon rakennustyöt valmistuivat osana suuren laman elvytystä.
- 30. toukokuuta - Maanjäristys tappoi 26 000 ihmistä Quettassa, Pakistanissa.
- 9. kesäkuuta - Kiinan tasavalta myöntyi Ho-Umezun sopimuksessa Japanin hallintaan maan koillisosassa.
- 18. kesäkuuta - Anglo-saksalainen laivastosopimus: Yhdistynyt kuningaskunta myöntyi siihen, että Saksa sai lisätä laivastoaan 35 %:iin Britannian tonnistosta.
- 13. elokuuta - Pato-onnettomuus Oradassa, Genovan pohjoispuolella, satoja hukkui.
- 2. syyskuuta - Hurrikaani iski Labor Dayna Florida Keysiin surmaten 423.
- 15. syyskuuta - "Laki Saksan veren ja kunnian suojelemiseksi", avioliitot juutalaisten ja ei-juutalaisten välillä kiellettiin.
- 25. syyskuuta - Eevert Kiviniemi löytää suomen suurimman kultahipun, painoltaan 393g, Saariselän Luttojoelta.
- 2. lokakuuta - Italia hyökkäsi Abessinian.
- 20. lokakuuta - Pitkä marssi päättyi Yan'aniin (延安), Shaanxiin.
- 2. marraskuuta - Lauantain toivotut levyt -radio-ohjelma lähetettiin ensimmäisen kerran.
- 3. marraskuuta - Kreikan Georgios II nousi jälleen valtaan.
- 5. marraskuuta - Parker Brothers julkisti Monopoli-lautapelin.
- 9. joulukuuta - Salainen Hoaren-Lavalin sopimus tehtiin Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan välillä Abessinian alueiden luovuttamiseksi Italialle. Sopimuksen paljastuttua Samuel Hoare ja Pierre Laval joutuivat eromaan.
Syntyneitä
- 8. tammikuuta - Elvis Presley
- 4. helmikuuta - Martti Talvela, basso (k. 1989)
- 26. maaliskuuta - Mahmud Abbas, palestiinalaishallinnon presidentti.
- 6. huhtikuuta - Elisabeth Rehn, politikko
- 9. huhtikuuta - Aulis Sallinen, säveltäjä
- 1. toukokuuta - Julie Andrews, laulava näyttelijä
- 6. heinäkuuta - Tenzin Gyatso, 14. ja nykyinen Dalai-lama
- 9. heinäkuuta - Wim Duisenberg, Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja
- 17. heinäkuuta - Donald Sutherland, näyttelijä
- 11. syyskuuta - Arvo Pärt, virolainen säveltäjä
- 11. syyskuuta - German Titov, toinen ihminen avaruudessa (k. 2000)
- 29. syyskuuta - Jerry Lee Lewis, kaikkien aikojen live-esiintyjä, rock and rollin kuolematon pioneeri, pianisti ja laulaja.
- 12. lokakuuta - Luciano Pavarotti, oopperalaulaja
- 14. marraskuuta - Jordanian kuningas Hussein (k. 1999)
- 1. joulukuuta - Woody Allen, elokuvaohjaaja
Kuolleita
Kirjat
- Keväästä kevääseen (Artturi Leinonen)
- Hyljätty kylä (Arvi Järventaus)
- Yks' on tarpeellinen (Arvi Järventaus)
- Vanha postineiti: korpiromaani (Ilmari Kianto)
- Vienan Karjala - Kalevalan ehto: erämaankävijän elämyksiä (Ilmari Kianto)
1935
1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935년 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935年 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935 | พ.ศ. 2478 | 1935 | 1935 | 1935 | 1935年